Turun Palloseura kohtasi tänään Ykköscupin ensimmäisessä alkulohko-ottelussa Salon Palloilijat. Salon Urheilupuiston tekonurmella pelatusta Varsinais-Suomen paikallispelistä voittajana poistui kotijoukkue SalPa lukemin 2–0.
Ottelu oli kummallekin joukkueelle kuluvan vuoden ensimmäinen virallinen ottelu. Pelin alku olikin puolin ja toisin varsin tunnusteleva. Avauspuoliajan loppua kohti SalPa sai paremmin otetta pelistä. Ottelun avausmaali syntyi, kun salolaisten Roope Pyyskänen pääsi kiinni TPS-puolustuksen purkupalloon ja latasi sen takakulmaan ohi Jere Koposen. Ennen taukoa SalPan Oskari Jakonen osui vielä vanhaa seuraansa vastaan ja lisäsi isäntien johdon lukemiin 2–0.
– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hidas ja pelimme oli aika lailla hakemista. Emme saaneet hyökkäyspeliä kulkemaan millään tavalla. Osaltaan sitä selittää se, että meillä on kokoonpano nyt näissä vuoden ensimmäisissä peleissä elänyt aika paljon, kun on tehty paljon pelaajavaihtoja harjoituspelien tauoilla ja on ollut testipelaajia mukana, kommentoi TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen.
Toiselle puoliajalle TPS tuli terävämmällä otteella ja pystyi ottamaan pallonhallinnan itselleen. Toisen puoliajan alussa TPS:llä oli paikka iskeä kavennus, mutta Daniel Rantasen SalPa-maalin eteen lähettämä kulmapotku ei aivan tavoittanut omia miehiä. Kokonaisuudessaan TPS:n maalipaikat jäivät kuitenkin ottelussa vähiin.
– Toisella puoliajalla pallonhallinta oli selvästi meillä, mutta emme oikein saaneet hallintaa realisoitua maalipaikoiksi. Maalipaikat jäivät aivan liian vähiin. Siihen olen kuitenkin tyytyväinen, että pelillinen ilmeemme oli paljon parempi toisella puoliajalla, Laurikainen kertasi.
Lauantain ottelussa nähtiin pitkään odotettu ja toivottu paluu, kun kauden 2010 jälkeen Tepsistä maailmalle lähtenyt laitahyökkääjä Riku Riski pukeutui jälleen mustavalkoiseen raitapaitaan. Riski otettiin vaihdosta peliin mukaan, kun ottelua oli pelattu 69 minuuttia. Parinkymmenen peliminuutin aikana Riski osoitti, että pelitaidot ja nopeus ovat edelleen tallella.
– Riku pelasi hyvän ensimmäisen parikymmenminuuttisen. Kyllä sen näki, että hän on edelleen kovan tason pelimies. Tänään tarkoitus oli, että hän saa vähän tuntumaa ja pääsee sisään joukkueeseen.
SalPa-ottelu oli ensimmäinen virallinen peli TPS:n miesten edustusjoukkueessa kahdelle nuorelle TPS-kasvatille. Keskuspuolustaja Eero Uusitalo, 18, ja laitahyökkääjä Veeti Pohtio, 18, olivat molemmat tänään mustavalkoisten avauskokoonpanossa. Päävalmentaja Mika Laurikainen oli lupaavien nuorukaisten otteisiin tyytyväinen.
– Tulikaste on selvitetty. Tämä oli Veetiltä ja Eerolta oikein kelvollinen suoritus ensimmäiseksi viralliseksi edustusjoukkuepeliksi.
TPS:llä oli tänään mukana kaksi testipelaajaa, ghanalainen keskushyökkääjä Torfiq Ali-Abubakar ja kanadalainen laitahyökkääjä Gabriel Boakye.
– Testimiesten osalta arvioidaan nyt viikonlopun aikana, että mitä tehdään. Katsotaan, että edetäänkö heidän kanssaan vai ei, kertoi päävalmentaja Laurikainen.
Ykköscup jatkuu TPS:n osalta viikon päästä lauantaina LähiTapiola Areenalla pelattavalla kotiottelulla Käpylän Palloa vastaan.
Lopputulos:
SalPa – TPS 2–0 (2–0)
Ottelun maalit:
35 min 1–0 Roope Pyyskänen
40 min 2–0 Oskari Jakonen
Varoitukset:
56 min Santeri Pohjolainen
71 min Mikael Anttila
TPS:n kokoonpano:
1 Jere Koponen (MV, C)
2 Eero Uusitalo
5 Joonas Sundman
7 Daniel Rantanen (69 min Onnipekka Pajula)
11 Torfiq Ali-Abubakar
14 Joonas Lakkamäki
16 Veeti Pohtio (69 min Riku Riski)
17 Gabriel Boakye (78 min Christian Linna)
22 Kasper Hämäläinen
25 Santeri Pohjolainen
28 Severi Pöysä
Erotuomari: Amir Hajizadeh
Pelipaikka: Salon Urheilupuisto TN, Salo
Seuraava ottelu: La 11.2. klo 14.00 TPS–KäPa, LähiTapiola Areena.
Ottelun kooste