Maalivahti Dan Lauri kaksivuotisella sopimuksella TPS:n GANT-akatemiaan

Median edustaja, lataa pelaajan valokuva median käyttöön tästä linkistä.

Turun Palloseura on kiinnittänyt maalivahti Dan Laurin seuran GANT-akatemiaan. 15-vuotiaan veräjänvartijan sopimus ulottuu kauden 2026 loppuun.

Turussa syntynyt ja kasvanut Lauri aloitti jalkapallon pelaamisen aikanaan kuusivuotiaana Åbo Unitedissa, josta tie toi Åbo IFK:n ja FC Interin kautta TPS:n B-junioreihin kaudeksi 2025. Lupaava nuori maalivahti on junioriurallaan ollut voittamassa P15-ikäluokan SM-hopeaa, tullut valituksi oman joukkueensa parhaaksi pelaajaksi Huuhkajaturnauksessa ja viimeisimpänä ollut mukana U16-poikien alueturnauksessa joulukuussa.

Kuluvan talvikauden ajan Lauri on harjoitellut TPS:n miesten edustusjoukkueen mukana ja pelannut seuran B-poikien riveissä P17-ikäluokan SM-karsinnoissa.

– On ollut hienoa päästä treenaamaan miesten edustusjoukkueen mukana. Pelaajien taitotaso on korkeampi, niin se luo nuorelle maalivahdille haastavan ja kehittävän ympäristön, kertoo Lauri.

– Meillä oli mahdollisuus kiinnittää vielä yksi pelaaja akatemiaympäristöömme. Dan on talven ajan harjoitellut meidän edustusjoukkueemme mukana, ja olemme saaneet hänestä hyvin positiivisen kuvan. Hän on urheilullinen nuori veskari, joka on erittäin motivoitunut tekemään päivittäin töitä oman kehityksensä eteen. Akatemiapaketillamme pyrimme tukemaan hänen kehitystään, sanoo TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen.

TPS:n GANT-akatemia tarjoaa nuorille pelaajille kokonaisvaltaisen tuen urheilijana kehittymiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Akatemiapakettiin kuuluu henkilökohtaisen suunnitelman mukainen fyysinen harjoittelu kansainvälisen eliittitason ammattiurheilijoita valmentavan Sport Science Labin kanssa. Yhteistyö Turun Seudun Urheiluakatemian kanssa taas tuo akatemiapelaajien käyttöön urheilupsykologin, ravitsemusterapeutin ja mediakouluttajan palvelut. Ravintola Mauno puolestaan tarjoaa akatemiapelaajille joka arkipäivä ravitsevan lounaan, minkä lisäksi pelaajat oppivat Maunon ammattilaisten vetämässä kokkikoulussa valmistamaan terveellistä ruokaa myös kotona.

TPS:n akatemiapelaajien päivittäisenä harjoitusympäristönä toimii seuran edustusjoukkue. Akatemiapelaajat pääsevät lisäksi aistimaan kansainvälistä tunnelmaa, sillä toimintaan sisältyy kansainvälinen seurayhteistyö ruotsalaisen Djurgårdenin akatemian kanssa, jonka myötä TPS:n akatemiapelaajat pääsevät viikon mittaiselle harjoitusjaksolle Djurgårdenin harjoitusympäristöön.

– Akatemiakokonaisuus tarjoaa tosi kattavat palvelut, ja treenikentällä olemme päässeet hyvään vauhtiin maalivahtivalmentaja Jarkko Ojaniemen kanssa. Olen kaikin puolin vakuuttunut, että tämä on minulle hyvä paikka kehittyä ja ottaa askel kerrallaan steppejä kohti miesten sarjoja, Lauri kokee.

– Dan on vuoden 2009 ikäluokkaa, joten puhutaan hyvin nuoresta urheilijasta, jolle täytyy antaa rauhassa aikaa kasvaa ja kehittyä. Tässä vaiheessa on tärkeää saada paljon peliaikaa, ja Dan onkin nyt saanut hyvin vastuuta B-poikien SM-karsinnoissa. Kun pakettiin yhdistetään akatemian tukipalvelut, edustusmiehistön treeniympäristö ja nuoren urheilijan palava halu kehittyä, niin odotan mielenkiinnolla, mitä tulevat kaksi vuotta Danin kanssa tuovat tullessaan, päättää Hämäläinen.

TPS:n GANT-akatemian sopimuspelaajia ovat Dan Laurin lisäksi keskikenttäpelaaja Tomi Väkiparta (sopimus 2026), laitahyökkääjät Rasmus Harjanne (2026) ja Ilona Heinonen (2025) sekä laitapuolustaja Hikaru Viherlaakso (2025).

TPS Jalkapallon akatemiatoimintaa tukemassa:

Pelaajaprofiili: Dan Lauri

  • syntymäaika: 17.7.2009
  • syntymäpaikka: Turku
  • kansalaisuus: suomi
  • pituus: 183 cm
  • pelipaikka: maalivahti
  • vahvempi jalka: vasen
  • sopimus TPS:n kanssa: 2026
  • aiemmat seurat: Åbo United, Åbo IFK, FC Inter, TPS

Lisää uutisia