Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen keskuspuolustaja Adeliina Laineen kanssa. 19-vuotias toppari aloittaa nyt neljännen kautensa TPS:n edustusjoukkueessa.
Laine debytoi edustustasolla jo kaudella 2023, kun hän sai ensiminuuttinsa kahdessa Kansallisen Liigan kamppailussa. Viime vuosi oli Laineelle iso askel kohti läpimurtoa edustustasolle. Nuori toppari pelasi 18 Kansallisen Ykkösen ottelua ja oli 16 kertaa joukkueensa avauskokoonpanossa.
– Viime kausi oli omalta osaltani onnistunut, vaikka jonkin vähän olikin loukkaantumisia. Sain kuitenkin hyvin pelejä alle ja meni ihan hyvin, Laine summaa.
– ”Ade” on fyysisesti vahva toppari, joka menee jämäkästi ja lujaa kaksinkamppailuihin. Hän tuo kovuutta paitsi pelikentälle niin myös treeneihin, jossa hänen kamppailukovuutensa itsessään nostaa harjoituksen tasoa. Aden pallollinen osaaminen on sillä tasolla, että hän pystyy avaamaan peliä niin pitkillä kuin lyhyilläkin syötöillä, analysoi TPS:n päävalmentaja Silja Lukkarinen.
Vaikka Laine on itsekin vielä alle parikymppinen, tiedostaa hän edustavansa nuoressa joukkueessa jo kokemusta.
– Pyrin tuomaan kentälle kokemusta, kun tuleva kausi on minulle kuitenkin jo neljäs naisten edustuksessa. Tuon myös sellaista rauhallisuutta peliin ja pyrin topparina myös ohjaamaan joukkuekaverien peliä tarpeen mukaan, Laine sanoo.
Turkulainen naisten pelaama jalkapallo on ottamassa seuraavan askeleen kohti vahvempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. TPS:n naisten edustusjoukkueen uuden taustayhtiön, Yhdenvertainen Oy:n, kautta käynnistetty osakeanti tarjoaa nyt kannattajille, tukijoille ja sijoittajille mahdollisuuden osallistua naisten pelaaman jalkapallon kehittämiseen. Joukkorahoitus on käynnissä 31.12.2025 ja lisätietoa löydät osoitteesta tpsnaiset.powerpanda.fi.
TPS:n kausikortit Kansallisen Ykkösen kaudelle 2026 ovat myös nyt myynnissä. Osta kausikortti Lippu.fin verkkokaupasta ja tule Yläkentälle kannustamaan mustavalkoisia!
Pelaajaprofiili: Adeliina Laine
- syntymäaika: 16.10.2006
- syntymäpaikka: Lieto
- kansalaisuus: suomi
- lempinimi: Ade
- pituus: 169 cm
- pelipaikka: keskuspuolustaja
- vahvempi jalka: vasen
- sopimus TPS:n kanssa: 2026
- aiemmat seurat: Liedon Pallo, TuNL, TPS