Jalkapallon naisten Kansallisessa Ykkösessä pelaava Turun Palloseura saa riveihinsä uuden pelaajan, kun hyökkääjä Jessica Forsell, 15, siirtyy seuran riveihin Kaarinan Pojista. Forsell on oman ikäluokkansa nuorten maajoukkuepelaaja, joka on kuulunut 2010-syntyneiden maajoukkueryhmään maajoukkuepolun alusta alkaen.
Turussa syntynyt mutta Kaarinassa varttunut Forsell on kaarinalaisen jalkapallokoulun kasvatteja. Jalkapallon hän aloitti viiden vanhana Kaarinan Nappuloissa, josta tie vei KaaPoon. Junioriuransa Forsell on pelannut vuotta itseään vanhempien kanssa, ja menneellä kaudella hän oli KaaPon B-tyttöjen paras maalintekijä. T18 SM-karsintapelit ja ikäluokan Ykkösen pelit yhteen laskettuna Forsell pelasi viime kaudella 20 ottelua ja teki niissä 19 maalia.
– Tosi hyvältä tuntui tehdä sopimus. On ollut kivaa liittyä nyt TPS:n naisten porukkaan. Odotan kovasti tulevaa kautta ja uutta askelta omalla urapolulla. Pelaajana vahvuuksiani ovat hyvä kestävyys ja viimeistelytaito. Osaan myös ennakoida tilanteita ja lukea peliä, Forsell kuvailee.
Forsellin omin paikka on keskushyökkääjä, mutta hän pystyy pelaamaan myös laitahyökkääjän roolissa.
– Jessica on lupaava nuori hyökkääjä, joka on jo nyt ikäisekseen todella kokonaisvaltainen pelaaja. Hän osaa viimeistellä, on pallovarma ja osaa lukea peliä. Treeneissä Jessica on osoittanut pystyvänsä toistamaan kovan intensiteetin suorituksia putkeen, mikä helpottaa joukkueen pelaamista sitten pelikentällä, kommentoi TPS:n päävalmentaja Silja Lukkarinen.
Turkulainen naisten pelaama jalkapallo on ottamassa seuraavan askeleen kohti vahvempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. TPS:n naisten edustusjoukkueen uuden taustayhtiön, Yhdenvertainen Oy:n, kautta käynnistetty osakeanti tarjoaa nyt kannattajille, tukijoille ja sijoittajille mahdollisuuden osallistua naisten pelaaman jalkapallon kehittämiseen. Joukkorahoitus on käynnissä 31.12.2025 ja lisätietoa löydät osoitteesta tpsnaiset.powerpanda.fi.
TPS:n kausikortit Kansallisen Ykkösen kaudelle 2026 ovat myös nyt myynnissä. Osta kausikortti Lippu.fin verkkokaupasta ja tule Yläkentälle kannustamaan mustavalkoisia!
Pelaajaprofiili: Jessica Forsell
- syntymäaika: 20.3.2010
- syntymäpaikka: Turku
- kansalaisuus: suomi
- pituus: 160 cm
- pelipaikka: hyökkääjä
- vahvempi jalka: oikea
- sopimus TPS:n kanssa: 2026
- aiemmat seurat: KaaNa, KaaPo