Kahden kauden ajan vahvaa työtä TPS:n maalivahtivalmentajana tehnyt Jarkko Ojaniemi siirtyy tammikuussa uusien haasteiden pariin. Ojaniemellä oli sopimuksessaan pykälä, joka mahdollisti siirron uusiin tehtäviin kesken sopimuskauden.
Päätyönään Jarkko on vastannut miesten edustusjoukkueen maalivahtivalmennuksesta, ja on ollut isossa roolissa Dan Laurin kehityksessä päättyneellä kaudella.
Ojaniemi toimi kaudella 2024 myös naisten edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana, ja päättyneellä kaudella hän oli mukana myös TPS Juniorijalkapallon maalivahtivalmennuksessa.
– Jarkko on tehnyt hyvää työtä kaikissa tehtävissään, ja on ollut yhteisössämme erittäin pidetty niin henkilönä kuin ammattilaisenakin. Olisimme totta kai halunneet pitää hänet riveissämme, mutta kunnioitamme hänen päätöstään ja toivomme hänelle kaikkea parasta tulevissa tehtävissään, kommentoi urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen tuoretta siirtoa.
Ojaniemen lähdön myötä TPS:n valmennustiimiin tulee uusi jäsen, jonka rekrytointi on ollut käynnissä jo hyvän aikaa.
– Jarkon siirto tapahtui yllättäen, mutta aloimme välittömästi sen tultua tietoomme kartoittamaan vaihtoehtoja. Keskusteluja ja haastatteluja on jo käyty, ja toivon, että pääsisimme ratkaisuun mahdollisimman pian, Hämäläinen päättää.
TPS Jalkapallo kiittää Jarkkoa ajastaan Palloseurassa ja toivottaa tälle onnea uusien haasteiden parissa.