TPS Perhefutis ja Temppukoulu ovat seuramme ensimmäiset askeleet kuningaslaji jalkapallon parissa – ja ensimmäiset askeleet tepsiläisenä! Tää kaupunki on mustavalkoinen, joten tule mukaan parhaaseen seuraan!
Perhefutis
TPS Perhefutis on perheen pienempien futareiden (2–5-vuotiaiden lasten, synt. 2018–2021) ja heidän vanhempiensa viikoittainen liikuntatapahtuma, jossa lajista ja liikkumisesta innostutaan pallon avulla – yhdessä tutun aikuisen kanssa pelaten. Ammattitaitoisten valmentajien vetämissä harjoituksissa kaikille tulee liikettä ja myös aikuinen pääsee hengästymään ja hikoilemaan.
Huomioitahan, että mikäli halua on, voi toimintaan tulla jopa nuorempana tai siinä voi olla mukana myös yli 5-vuotiaana. Näissä tapauksissa olethan suoraan yhteydessä valmentajaan ennen ilmoittautumista!
Perhefutikseen voi osallistua yhden aikuisen kanssa enintään 2 lasta. Toiminnan hinta kesäjaksolta on 120 euroa (sis. 10 harjoituskertaa)
Toimintajakso: 23.4.–2.7. (juhannussunnuntaina ei ole harjoituksia)
Paikka: Poropuiston kenttä (Karhunkatu 1, Turku)
Aika: sunnuntaisin klo 9:00–10:00
Mukaan tarvitaan säähän sopiva ulkoliikuntavarustus, oma pallo sekä juomapullo.
Ryhmän vastuuvalmentajana toimii Severi Laitinen.
sevelaitinen(at)gmail.com
+358 458727772
Ilmoittautuminen:
Ilmoittaudu tästä linkistä Perfefutikseen
Temppukoulu
TPS Temppukoulu on Perhefutiksen jälkeen seuraava askel mustavalkoisessa futisperheessä. Temppukoulussa 4–6-vuotiaat lapset (synt. 2017–2019) harjoittelevat leikinomaisesti ammattitaitoisten valmentajien opastamana. Temppukoulussa tutustutaan jalkapallon alkeisiin, harjoitellaan perusliikuntataitoja sekä ryhmässä toimimista, treenaamista ja pelaamista. Temppukouluun osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta jalkapallosta.
Huomioitahan, että mikäli halua on, voi toimintaan tulla jopa nuorempana tai siinä voi olla mukana myös yli 6-vuotiaana. Näissä tapauksissa olethan suoraan yhteydessä valmentajaan ennen ilmoittautumista!
Toiminnan hinta kesäjaksolta määräytyy viikoittaisten osallistumiskertojen mukaan:
1 krt/vko 75 euroa (sis. 10 harjoituskertaa)
2 krt/vko 130 euroa (sis. 20 harjoituskertaa)
Toimintajakso: 23.4.–2.7. (juhannussunnuntaina ei ole harjoituksia)
Paikka: Poropuiston kenttä (Karhunkatu 1, Turku)
Aika:
Tiistaisin ryhmä 1 klo 17:00–18:00 ja ryhmä 2 klo 18:00–19:00
Sunnuntaisin ryhmä 1 klo 10:00–11:00 ja ryhmä 2 klo 11:00–12:00
HUOM! Ilmoittautuessa sinun tulee valita ilmoittaudutko 1 vai 2 viikkotapahtumaan ja mihin ryhmiin. Per ryhmä mukaan otetaan enintään 35 lasta.
Mukaan tarvitaan säähän sopiva ulkoliikuntavarustus, oma pallo sekä juomapullo.
Ryhmän vastuuvalmentajana toimii Severi Laitinen.
sevelaitinen(at)gmail.com
+358 458727772
Ilmoittautuminen:
Temppukoulu tiistaisin ryhmä 1
Temppukoulu tiistaisin ryhmä 2
Temppukoulu sunnuntaisin ryhmä 1