Turun Palloseuran keskuspuolustaja Eero Uusitalo, 18, on valittu Suomen U18-maajoukkueeseen. Uusitalo kuuluu TPS:n GANT-akatemian pelaajiin. Kuluvan talven aikana nuori TPS-kasvatti on jo tehnyt debyyttinsä miesten edustusjoukkueessa Ykköscupissa.
U18-maajoukkue pelaa vuoden ensimmäiset maaottelunsa maaliskuun lopulla. Minihuuhkajat aloittaa Portugalissa valmistautumisensa lokakuussa pelattaviin EM-karsintoihin. Suomi arvottiin samaan EM-karsintalohkoon Tšekin, Romanian ja San Marinon kanssa. Tšekissä pelattavan turnauksen kaksi parasta joukkuetta sekä karsintojen paras lohkokolmonen etenevät EM-jatkokarsintoihin.
– On jännittävää päästä aloittamaan uusi projekti kunnolla. Joukkueen ensimmäinen U18-tapahtuma oli jo syksyllä, mutta en päässyt silloin paikalle, kun meillä oli U19-karsinnat samaan aikaan. Olin kuitenkin valitsemassa pelaajia joukkueeseen ja näin kaikki ottelut, joten minulla on hyvä kuva ikäluokasta, Suomen U18-maajoukkueen päävalmentaja Peter Lundberg toteaa Palloliiton kotisivuilla.
Portugalin-turnauksessa eteen tulevista vastustajista päävalmentaja Lundberg odottaa kovia mittareita. Portugali eteni viime kesän U17-EM-lopputurnauksessa aina välieriin asti – lopulta joukkue taipui mestari Ranskalle.
– Portugali on todennäköisesti kovin vastustajamme, mutta Georgia ja Itävalta ovat niin ikään hyviä joukkueita. Saamme varmasti kolme laadukasta maaottelua, jotka palvelevat meitä valmistautumisessa karsintoihin, Lundberg sanoo.
Suomen ottelut:
Pe 24.3. klo 13.00 Suomi–Georgia
Su 26.3. klo 13.00 Suomi–Itävalta
Ti 28.3. klo 13.00 Portugali–Suomi