Julkkistulosvedossa maanantain Honka-ottelussa Peter Enckelman

Veikkauksen julkkistulosveto jatkuu myös kaudella 2012. TPS:n jokaisessa Veikkausliigan kotiottelussa on ns. julkkistulosvetäjä, joka on veikannut ottelun lopputulosta. Julkkistulosvedon panos on 20 euroa ja mahdolliset veikkausvoittovarat TPS lahjoittaa Turun yliopistollisen keskussairaalan syöpäosastolle 015, jonka kummeihin TPS:n edustusjoukkue on kuulunut jo lähes 20 vuoden ajan. Maanantain Honka-pelissä julkkistulosvetäjänä on TPS-legenda Peter Enckelman.

TPS:n oma kasvatti pelasi ensimmäisen liigaottelunsa seuran edustusjoukkueessa 10. syyskuuta 1995 HJK:a vastaan. TPS:ssa hän pelasi aina kauteen 1998 saakka, minkä jälkeen Enckelman siirtyi Valioliigajoukkue Aston Villaan helmikuussa 1999. Enckelman on edustanut Brittein saarilla myös mm. Blackburn Roversia, Cardiff Citya ja St. Johnstonea.

– Veikkaan, että TPS vie ottelun 2-1. Näin TPS:n ensimmäisen pelin Kupittaalla KuPS:aa vastaan ja peli sujui hyvin. Uskon, että Veritas Stadionin kentän koko sopii TPS:n pelityyliin paremmin ja joukkue tuleekin olemaan paha vastustaja kotonaan tällä kaudella.

Kysyttäessä, kuka TPS-pelaajista onnistuu maanantaina maalinteossa, joutuu Enckelman hetken pohtimaan vastaustaan.

– Aika monihan siellä on tällä kaudella osunut. No jos vaikka Aleksi Ristola innostuisi tekemään maalin nyt tässä toisessa matsissaan Kupittaalla.

Miten Enckelmanin veikkauksen käy? Tule paikan päälle jännittämään TPS-Honka -otteluun Veritas Stadionille maanantaina 9.7. klo 18.30!

https://www.veikkaus.fi/fi/tulosveto

Lisää uutisia