TPS:n joukkue järjesti jälleen perinteisen MM-kisaveikkauksensa. MM-veikkauksessa pelaajien ja taustahenkilöiden tuli veikata alkusarjan otteluiden voittajia ja tuloksia, jatkopeleihin edenneitä 16 joukkuetta, turnauksen parasta maalintekijää sekä neljää parasta joukkuetta.
Parhaiten futistietouttaan veikkauksessa käytti Jani Tuomala, joka korjasi potin jopa ylivoimaisella piste-erolla toiseksi veikanneeseen. Hieman epäilyttävän tuloksista tekee kuitenkin se, että Tuomala toimi myös kisan pisteiden laskijana…
– Voitin kisan aika ylivoimaisesti. Mulla oli 130 pistettä ja seuraavalla oli tasan sata. Veikkasin neljästä parhaasta kolme oikein, siitä se ero oikeastaan jo tuli. Espanja, Hollanti ja Uruguay menivät oikein, Argentiinaa veikkasin kolmoseksi, selventää Jankka.
Tuomala haistoi siis hyvin kisojen yllätysjoukkue Uruguayn menestyksen.
– Joo, ainoastaan Rähmönen veikkasi mun lisäksi Uruguayta neljänneksi, mutta muuten Samin veikkaukset menivätkin sitten ohi. Jos muuten Hollanti olisi voittanut mestaruuden, Chris Cleaver olisi voittanut koko kisan. Nyt sitten Chrisin top-2 meni väärin päin ja pisteitä ei tullut yhtään.
TPS:n MM-kisaveikkauksen TOP-3:
1. Jani Tuomala, 130 pistettä
2. Jesse Saarinen, 100 pistettä
3. Diego Corpache, 89 pistettä