TPS jalkapallon kunnioitettu ja arvostettu grand old man, Heikki Mäki, täyttää maanantaina 7.12. täydet 90 vuotta.
Heikki Mäki on ollut TPS:n aktiivitoimija käytännössä koko elämänsä ajan. Hän on kirjoittanut yhdessä Eero Toivolan kanssa koko seuran kaikki ensimmäiset juhlahistoriikit. Mäki on myös päivittänyt 1990-luvun alusta aina vuoteen 2014 asti TPS jalkapallon maineikkaita mustia kirjoja. Hän on myös nähnyt paikan päällä TPS:n pääsarjaotteluita 1930-luvulta lähtien uskomattomasti peräti kymmenellä eri vuosikymmenellä.
Mäki sai TPS:n kultamerkin (nro 67) vuonna 1982. Hän sai myös ensimmäisen, ja toistaiseksi ainoan, Turun Palloseura ry:n Elämänura-palkinnon 2017. Mäki on myös Senioritepsiläiset ry:n itseoikeutettu kunniajäsen.
Ekonomi Heikki Mäki teki varsinaisen työuransa turkulaisen Kestilän mainospäällikkönä, mutta hän toimi samaan aikaan myös urheilutoimittajana yli 50 vuoden ajan.
Heikki Mäen isä, Uuno Mäki, oli perustamassa Turun Palloseuraa 24.10.1922. Uuno Mäki valittiin seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja hän toimi luottamustehtävässä kuolemaansa, eli vuoteen 1941, asti. Uuno Mäki nimettiin vuonna 2019 TPS jalkapallon historiallisen kunniagallerian jäseneksi nro 1.
Koko TPS jalkapallo onnittelee Heikki Mäkeä lämpimästi hänen merkkipäivänään!