TPS vei derbyn – tää kaupunki on mustavalkoinen!

TPS voitti kauden 2018 ensimmäisen Turun derbyn jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 1-2. TPS avasi samalla pistetilinsä tämän kauden Veikkausliigassa. Paljon maukkaampaan paikkaan kauden avausvoitto ei olisi voinut tulla. TPS:n kantti piti äärimmäisen tiukassa paikassa kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Tää kaupunki on nyt mustavalkoinen!

– Pelillisesti tämä oli aika samaa tasoa kuin kauden edellisissäkin peleissä loppujen lopuksi, en näe siinä niin suurta eroa. Joukkue teki tiukassa paikassa erittäin kovan suorituksen, ja nyt myös tuloksen kautta. Olihan tämä hyvä ja tasapainoinen suoritus meiltä, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen summasi.

TPS tuli huippulataus päällä kentälle ottelun ensimmäiselle puoliajalle. Ottelun avausmaali leivottiin kasaan ottelun 13. minuutilla. Aleksi Ristola taisteli viimeiseen asti kulmassa ryöstäen pallon Tero Mäntylältä. Siihen päälle syöttö Mika Ääritalolle, jonka sinkosi pelivälineen FC Interin verkkoon kuin vanhasta muistista.

– Teimme lujaa töitä ja avausmaali kuvaa sitä varmaan ihan hyvin. Marginaalit ovat Veikkausliigassa aika pienet ja näitä onnistumisia tulee todennäköisimmin kovan työnteon kautta, Laurikainen muistutti.

Oskari Jakosen kaikkien aikojen ensimmäinen liigamaali ei olisi voinut parempaan paikkaan tullaan. Jakosen veti lirui puolen tunnin kohdalla Inter-vahti Henrik Moisanderin kautta aivan tolpan juureen ja taululla olivat lukemat 0-2.

– Hyvä matsi häneltä kaikkiaan ja maali siihen vielä päälle. Aika moni meidän pelaajistamme sai tänään myös ensimmäiset pisteensä Veikkausliigatasolla, Laurikainen korosti.

Todella liekeissä olleen Ääritalon toinenkin osuma oli todella lähellä aivan ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta veto kimmahti Inter-maalin tolpasta ulos.

FC Interin orastava takaa-ajo tuotti tulosta 64. minuutin kohdalla, kun Ääritalon tavoin derby-veteraaneihin kuuluva Mika Ojala täräytti vasurillaan taululle 1-2.

Inter yritti vimmatusti sen jälkeen tasoitusta, mutta myös TPS:lle aukeni paikkoja tasaiseen tahtiin. Riku Sjöroos ei saanut palloa mainiosta paikasta sisään ja Onni Valakarin viimeistely puolestaan kilpistyi Sjöroosiin.

Palkintopöydän putsannut Ääritalo pääsi myös lopussa nokitusten Moisanderin kanssa, mutta tämän oikea-aikainen vastaantulo pelasti Interin kolmannelta takaiskulta. Myös TPS piti oman päänsä puhtaana ja taululla komeilivat ottelun jälkeen TPS:n voittolukemat 1-2.

– Ottelun toisella puoliajalla Inter pääsi painamaan ja sai vähän jalkaa oven väliinkin, mutta ei päässyt onneksi sisälle asti. Pää on nyt pisteiden suhteen auki ja nautitaan siitä tänään. Kopissa oli pelin jälkeen taas ihan sitä samanlaista musiikkia ja metakkaa kuin viime vuonnakin aika monen pelin jälkeen, Laurikainen naurahti.

TPS:n Veikkausliigakausi jatkuu lauantaina 28.4. ensimmäisellä varsinaisella kotiottelulla, kun erinomaisesti kautensa aloittanut RoPS saapuu Turkuun vieraaksi. Ottelu alkaa klo 17.00.

– Fokus siirtyy kuitenkin nopeasti jo RoPS-peliin. Totta kai tästä on mukavampi lähteä haastamaan seuraavaa vastustajaa.

Lisää uutisia