Työmoraali. Se on sana, jonka TPS-laituri Santeri Haarala lausuu ensimmäisenä kysyessäni hänen vahvuuksistaan pelaajana. Nuoren pelimiehen työmoraaliin ovat tykästyneet lausuntojen perusteella myös hänen valmentajansa. Haaralaa Rovaniemen Palloseurassa ja Ilveksen junioreissa valmentanut Pasi Tuutti on kuvannut nuorukaista yhdeksi työteliäimmistä pelaajista, jonka hän on uransa aikana tavannut. Ilveksen pääkäskijä Jarkko Wiss on puolestaan kehunut Haaralaa tunnolliseksi harjoittelijaksi. Kun Haarala elokuun puolivälissä siirtyi Turun Palloseuraan, luonnehti päävalmentaja Jonatan Johansson uutta hankintaansa pelaajaksi, jolla on asenne kohdallaan.
– Futis on aina ollut minulle kivaa. En juniorina antanut sen haitata, jos en ollut jotakuta toista parempi. Pelasin ja nautin treenaamisesta. Sitä kautta se kehittyminen tapahtui, Haarala sanoo.
Haarala muistaa lapsuusvuosiltaan muutaman yksittäisen tapahtuman, jotka häntä ovat erityisesti motivoineet harjoittelemaan. Tampereella vuonna 1999 syntynyt poika kävi usein isänsä kanssa katsomassa Tampere Unitedin pelejä. TamU kuului 2000-luvun huippujoukkueisiin voittaen jalkapallon Suomen mestaruuden kolmesti ja juhlien kertaalleen sekä Suomen Cupin että Liigacupin voittoa.
– Pääsin muutaman kerran saattamaan pelaajaa kentälle TamUn pelissä. Ne olivat aika hienoja kokemuksia, Haarala muistelee.
Toinen lapsuusvuosien futismuisto liittyy Helsingissä pelatun Kontu-cupin finaaliin. Ilves vei voiton hattutempun tehneen Haaralan maaleilla. Ottelun päätyttyä tuolloin Helsingin Jalkapalloklubin päävalmentajana toiminut Antti Muurinen ojensi Haaralalle parhaan pelaajan palkinnon.
– Se oli nuorelle pojalle kova juttu. Se kasvatti motivaatiota ja intoa harjoitella. Sai kiitosta siitä, että oli jaksanut treenata.
Tennis kehitti pallosilmää ja liikkumista
Haaralan lapsuus oli liikunnallinen. Jalkapalloharrastuksen hän aloitti neljävuotiaana Ilveksen kaupunginosajoukkueessa. Ensimmäisinä kouluvuosina nuoren pojan harrastusrepertuaari kasvoi tenniksellä.
– Koulusta menin suoraan tennistreeneihin ja siitä illalla futisharjoituksiin. Sen jälkeen saatoin vielä illemmalla hypätä mukaan pihapeleihin, jos oli hyvät pelit. Paljon on kyllä tullut urheiltua ja liikuttua nuorempana, Haarala tuumaa.
Kotitalon takapihalla pelattiin ahkerasti pihapelejä. Kuvassa Santeri Haarala ja hänen pikkusiskonsa Vuokko.
Tennistä Santeri Haarala pelasi SM-tasolla. Jalkapallo oli kuitenkin ykköslaji, jonka Haarala valitsi, jos samalle viikonlopulle osui päällekkäisiä pelejä molemmissa lajeissa. Kun rankingpisteitä ei ehtinyt karttua paljoakaan tenniksen puolella, tiesi se sitä, että otteluissa Haarala sai tuon tuosta vastaansa ykkössijoitettuja ikäluokan parhaita pelaajia. Haarala näkee, että 12-vuotiaana taakse jäänyt tennisharrastus tuki hänen kasvuaan jalkapalloilijaksi.
– Tennis kehitti pallosilmääni niin, että osaan lukea pallon lentoratoja. Liikkumisessa se on myös auttanut, mikä näkyy terävissä liikkeissä sivuttaissuuntaan. Mielestäni on hyvä, että olen pelannut muutakin kuin jalkapalloa.
Kontu-cupin finaalin hattutempusta huolimatta Haarala ei ollut junioritähti. C-junioreissa hän seilasi Ilveksen ykkös- ja kakkosjoukkueiden välimaastossa. Ensimmäisellä B-juniorikaudella peliminuutteja kertyi B:n kolmosdivarissa. Seuraavina vuosina Haarala kuitenkin osoitti taitonsa B:n SM-sarjassa ja myöhemmin A-nuorissa sekä miesten Kolmosessa.
Ensimmäinen Veikkausliiga-peli ei unohdu
Ilves-kasvatin hyvät otteet palkittiin syksyllä 2017 pelaajasopimuksella kasvattajaseuran edustusjoukkueeseen. Muutama päivä sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 17-vuotias Haarala sai kuulla, että hän lähtisi mukaan Ilveksen kauden viimeiseen Veikkausliiga-peliin Maarianhaminaan. Ottelun päätyttyä Ilves-pelaajat pääsivät juhlimaan pronssimitalia. Seuran edellisestä mitalista oli kulunut aikaa 32 vuotta.
– Muistan, että olin hämmentynyt ensin siitä, että lähdin mukaan Maarianhaminaan, sitten siitä, että pääsin kokoonpanoon ja sitten siitä, että pääsin pelaamaan 20 minuuttia. Olin sillä kaudella pelannut miesten Kolmosessa ja A-nuorissa. Olihan se aika iso steppi harpata. En ollut silloin mitenkään valmis Veikkausliiga-tason pelaaja, Haarala toteaa.
– Edustuksessa debytoiminen oli aivan todella, todella hieno juttu itselleni henkilökohtaisesti. Mitali ei toki tuntunut siltä, että se olisi minun ansiostani voitettu, mutta kyllä sen saaminen kaulaan silti tuntui hienolta ja kivalta. Siinä tiesi, että on joitain asioita tehnyt oikein ja että on kannattanut harjoitella ja painaa duunia silloinkin, kun on pelannut B:n kolmosdivarissa.
Liigadebyyttiä seuranneella kaudella 2018 Haarala sai vyölleen jo 19 peliä pääsarjatasolla. Ilveksen avauskokoonpanoon nuori pelimies nimettiin yhdeksän kertaa. Haaralan mielestä juuri kyseisen kauden aikana hän kehittyi tähän mennessä kaikkein eniten pelaajana. Kehitystä tapahtui kokonaisvaltaisesti, mutta erityisesti fyysisessä pelaamisessa ja pelinopeudessa.
– Olin 18-vuotiaana aikamoinen raakile, mutta oli silti helppo tulla pelaamaan edustukseen, kun ”Jallulta” [päävalmentaja Jarkko Wiss] sai hyvät ohjeet, että mitä hän minulta odottaa ja millaista pelitapaa haluaa minun toteuttavan. Lisäksi joukkueessa oli muita nuoria pelaajia, joista osan kanssa olin pelannut yhdessä jo 10-vuotiaasta junnusta lähtien.
Leikkaus ja 7 kuukauden kuntoutus – uuteen nousuun fysioterapeutin ja urheilupsykologin avulla
Kun vastuuta oli tullut mukavasti kauden 2018 aikana, asetti Haarala kovat tavoitteet seuraavalle sesongille. Lopulta kausi 2019 oli laiturin omien sanojen mukaan iso pettymys.
– Talven ensimmäiset pelit menivät ihan hyvin, mutta sitten minulla meni nivunen, sinne tuli pieni repeämä. Sitä kuntoutettiin ja se parani. Pääsin taas treenaamaan ja pelaamaan, jolloin se repesi vähän uudestaan. Se oli sellainen oravanpyörä, josta ei oikein päässyt pois.
Muitakin terveysmurheita oli. Ensin pyörähti nilkka. Nilkkavamman vuoksi Haarala oli sivussa pari kolme viikkoa. Sitten iski keuhkoklamydia, jonka kanssa meni kolme neljä viikkoa.
Ilveksen edustusjoukkueella peli kulki mainiosti, ja Haarala koki tiensä ylöspäin olevan tukossa. Hän pelasi Kakkosessa Ilveksen reservijoukkueessa kahdeksan peliä ennen siirtoaan Rovaniemelle. Haarala soitti RoPS-käskijä Pasi Tuutille, vanhalle juniorivalmentajalleen, ja pyysi mahdollisuutta. Mahdollisuuden hän saikin, mutta nivusvaivojen takia pelit jäivät vähiin.
– Se oli harmi, miten asiat Rovaniemellä menivät. Kerkesin pelaamaan yhden liigapelin ja yhden reservipelin, sitten koko kauden vaivanneet nivuset olivat siinä kunnossa, että niihin täytyi tehdä operaatio.
– Rovaniemen-visiitti jäi lyhyeksi, mutta kokemuksena en vaihtaisi sitä pois. Muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa, ja sain Rovaniemeltä hyviä ystäviä. Vaikka se ei jalkapallollisesti mennyt hirveän hyvin, niin oli hyvä kokemus käydä katsomassa vähän menoa muualla, Haarala pohtii.
Nivusvaivoista kärsinyt pelaaja leikattiin lokakuussa 2019. Siitä alkoi seitsemän kuukauden mittainen kuntoutusjakso, jonka aikana Haarala sai tukea fysioterapeutilta, urheilupsykologilta, perheeltä ja kavereilta.
– Kyllä siinä kieltämättä oli usko välillä koetuksella. Viime talvena ei ollut kiinnostusta minua kohtaan oikein mistään joukkueesta, kun oli niin huono kausi alla. Talvella teinkin kuntoutustyön ohella sijaisuuksia päiväkodissa, lähihoitajaksi kouluttautunut Haarala kertoo.
Perhe ja kaverit tsemppasivat Haaralaa, joka yritti ajatella positiivisesti ja muistella kaikkia niitä hyviä hetkiä, joita oli jalkapallon parissa kokenut. Lisävoimaa Haarala kertoo ammentaneensa siitä, että hän oli kokenut vaikeuksia aiemminkin urheilijapolullaan.
– En ole aina ollut niin hyvä pelaaja. Jos olisin nuorempana ollut lahjakkain ja paras, niin en tiedä olisiko sitä sitten jaksanut, jos olisi tullut tällainen vastoinkäyminen. Kun tämä ei ollut ensimmäinen vastoinkäymiseni, niin siihen osasi suhtautua. Vaikeat ajat ajavat eteenpäin. Eihän niistä nauti, mutta tietyllä tapaa sitä pystyy ottamaan itsestään irti enemmän.
Fysioterapian Haarala mielsi aluksi vain kuntouttavaksi toiminnaksi. Pian hän huomasi, ettei kyse ole vain kuntoutumisesta ja palaamisesta loukkaantumista edeltäneeseen tilaan, vaan fysioterapiaan sisältyy mahdollisuus kehittyä paremmaksi urheilijaksi.
– Olen nyt paremmassa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti kuin silloin kaksi vuotta sitten, kun pelasin ne 19 Veikkausliiga-peliä.
Henkisen hyvinvoinnin kannalta keskustelut urheilupsykologin kanssa olivat tärkeitä.
– Purin sydäntäni urheilupsykologille kuntoutusprosessini aikana. Häneltä sain tukea. Varsinkin siinä kuntoutuksen aikana oli tärkeää päästä purkamaan pahaa mieltä pois. Teimme myös itseluottamusharjoituksia, Haarala taustoittaa.
Äiti ja isä apuna omatoimisissa treeneissä
Kun Haarala oli saanut itsensä kuntoutettua, iski koronapandemia, joka pysäytti kaiken muun ohella urheilumaailman. Pelipaikan löytäminen ei epävarmassa tilanteessa ollut helppoa, kun alla oli rikkonainen kausi. Kesäkuussa Haarala kääntyi Ilves-vuosilta tuttujen valmentajiensa Joni Lehtosen ja Topi Prihan puoleen ja kysyi mahdollisuutta tulla treenaamaan Ilveksen reservijoukkueen harjoituksiin.
– Ajatuksena oli päästä juoksukuntoon, kun joukkueharjoituksista oli yhdeksän kuukauden tauko. Mietin, että en välttämättä pelaisi Ilveksen reservijoukkueessa, vaan lähtisin johonkin jengiin hetken aikaa harjoiteltuani. Ei siinä lopulta kuitenkaan ollut oikein kiinnostusta minua kohtaan. Päädyttiin siihen, että aloitan kauden Ilveksen kakkosjoukkueessa ja katsotaan tilannetta sitten, kun siirtoikkuna heinäkuussa aukeaa.
Suunnitelma toimi. Ilves/2 marssi Kakkosessa voitosta voittoon, ja Haarala iski viidessä pelaamassaan pelissä kahdeksan maalia. Hyvästä maalivireestään hän jakaa kiitoksia joukkuekaverien ja valmennuksen ohella myös vanhempiensa suuntaan.
– Olin tehnyt hommia talvella ja päässyt kevään korona-aikana harjoittelemaan pallon kanssa täysin terveenä. Harjoittelin laukomista aika paljon vanhempieni kanssa. Vanhemmat olivat silloin keväällä sparraamassa minua, heittivät palloa ja toimivat passiivisena vastustajana, kertoo Santeri, jonka äiti on ammatiltaan taitoluisteluvalmentaja ja isä Vierumäellä koulunsa käynyt liikunnan ammattilainen.
”Tehoja pitää saada lisää”
Siirtoikkuna aukesi 20. heinäkuuta. Haaralan maalivire Kakkosessa herätti kiinnostusta muutamassa joukkueessa. TPS:n suuntaan hän oli kuitenkin itse aloitteellinen.
– Laitoin torstaina 23. heinäkuuta sähköpostia TPS:lle, ja seuraavana päivänä julkaistiinkin tieto, että ”Tintistä” tuli TPS:n päävalmentaja. Sitten seuraavana maanantaina apuvalmentaja Joonas Laurikainen soitti minulle ja kertoi, että he olivat huomioineet hyvän vireeni. Olin tehnyt Salon Palloilijoita vastaan hattutempun ja Kaarinan Poikia vastaan maalin.
TPS oli kiinnostunut Haaralasta, joten pelaaja saapui seuran testiin viikoksi ja sai mahdollisuuden näyttää osaamisensa useammissa harjoituksissa. Haarala jutteli päävalmentaja Jonatan Johanssonin kanssa puhelimessa ennen testijaksoa.
– Osasin valmistautua, kun ”Tintti” kertoi, mitä odottaa minulta. Hän halusi, että toisin energiaa, positiivista fiilistä, kovaa työmoraalia ja myös tehoja. Hän halusi, että pelaisin ihan omaa peliäni, enkä rupeaisi esittämään mitään, mitä en ole. Oli siten aika helppoa hypätä mukaan, kun tiesin, mitä minulta odotettiin. Pyrin vain tekemään asiat mahdollisimman hyvin.
Testijakso meni hyvin, ja Haarala näki Tepsissä monia hyviä mahdollisuuksia. Mahdollisuus pelata Veikkausliigaa oli yksi plussa, mutta lisäksi Haarala koki, että 105 A-maaottelua urallaan hyökkääjänä pelannut Johansson voisi auttaa häntä kehittymään. Tärkeimmät kehityskohteet ovat selvänä nuoren laiturin mielessä.
– Tehoja pitää saada lisää. Ennen tänne tuloani minulla oli alla 21 Veikkausliiga-peliä tehoilla 0+0. Se ei ole hyökkäyspään pelaajalle hyvä saldo. Isoin kehityksenkohteeni on, että saisin maaleja ja maalisyöttöjä. Yksi vastaan yksi -pelaaminen, voima ja nopeus ovat muita tärkeitä kehityskohteita. Laiturin täytyy olla nopea ja hyvä haastamaan sekä pystyä tekemään tehoja, Haarala analysoi.
Jo jutun alussa mainitun työmoraalin lisäksi Haarala mieltää vahvuuksikseen ”pallotatsin” ja hyvän pelikäsityksen. Kärjessäkin uransa aikana pelannut 180-senttinen pelimies kokee olevansa omimmillaan laiturin tontilla, sillä hän pystyy luomaan hyökkäysalueella tilanteita ja pelaamaan ahtaissa väleissä.
Santeri Haarala nautti Turun paikallistaiston tunnelmasta. TPS kukisti Interin lukemin 1–0.
Turun derby jäi mieleen – ”Kentällä ollessani nautin jokaisesta hetkestä”
Haaralan harteille on soviteltu TPS:ssä erikoistilanteiden antajan viittaa, ja tulosta onkin jo tullut, kun Ilves-kasvatin antamista vapaapotkuista Aldayr Hernández ja Rasmus Holma ovat puskeneet pallon maaliin.
– Olen antanut nuorempana erikoistilanteita ja harjoitellutkin niitä aika paljon. Kaudella 2018 annoin erikoistilanteita pelatessani Ilveksessä Veikkausliigaa. On ollut kiva taas päästä antamaan niitä ja pystyä sitä kautta auttamaan joukkuetta.
Kuviot on sovittu etukäteen ja toteutusta harjoiteltu Kupittaan tuulisilla treenikentillä. Millä perusteella erikoistilanteiden antaja kohti kulmalippua kävellessään päättää, millaista käsimerkkiä näyttää joukkuekavereilleen?
– Se menee vähän sen mukaan, että mikä kuvio on toiminut ja millaisia kulmia olen viimeksi antanut. Jos olen heittänyt kolme kertaa pallon etualueelle, niin ehkä vastustajat jo tietävät, minne pallo on tulossa. Yritän pitää sen niin, että vastusta ei tietäisi joka kerta, mitä on tulossa, Haarala kertoo.
– Apuvalmentaja Joonas Laurikaiselta ja data-analyytikko Daniel Rantaselta tulevat ne kikat, mitä haetaan. Minun tehtäväni on toimittaa pallo pyydetylle alueelle, ja joukkuekaverien tehtävä on sitten laittaa pallo sisään.
Haarala veti TPS-paidan ensimmäistä kertaa päälleen Maarianhaminassa, kun hän pääsi vierasottelussa toisella puolikkaalla kentälle. Sen jälkeen mies onkin ollut joka kerta Palloseuran avauskokoonpanossa. Ensimmäistä kertaa Haarala oli avauksessa TPS:n 1–0-voittoon päättyneessä Turun derbyssä.
– On ollut todella mukavaa päästä pelaamaan liigaa isossa roolissa. Tietyllä tavalla se on yllättänyt, että vastuuta on tullut niin paljon, mutta sitä lähdin hakemaan.
– Oli makea kokemus päästä ensimmäistä kertaa pelaamaan TPS:n avauskokoonpanossa juuri Turun derbyssä. Se oli kaikin puolin tosi hieno ottelu. En ole ikinä päässyt pelaamaan sellaisessa tunnelmassa. Kentällä ollessani nautin jokaisesta hetkestä, sanoo Haarala, jolle kirjattiin pelistä syöttöpiste voittomaaliin ja valinta ottelun tähdistöön.
Teksti: Aleksi Ristimäki
Kuvat: Tiina Pirilä ja Santeri Haaralan kotialbumi
