TPS sai uuden myynnin esimiehen – tervetuloa Mika Kanerva!

TPS jalkapallon taustayhtiö, FC TPS Turku Oy, on valinnut uuden esimiehen vastaamaan seuran myynnistä. FC TPS Turku Oy:n hallitus on valinnut tehtävään 41-vuotiaan turkulaisen Mika Kanervan, jolla on taustalla pitkä työkokemus myynnin eri tehtävistä. Kanerva on toiminut viimeiset kymmenen vuotta myyntitehtävissä paikallisradioissa ensin pitkään Tampereella, ja viimeksi Turussa Radio Auran Aalloilla.

– Kun sain mahdollisuuden nyt liittyä mustavalkoiseen joukkueeseen mukaan, niin kyllähän minä halusin tähän tarttua. Katsotaan tämä meneillään oleva kausi nyt loppuun ja pääsen sen jälkeen vaikuttamaan ensi kauden myyntiin kunnolla. Intoa täynnä liityn seuran taustavoimiin mukaan, Kanerva lupaa.

– Ensimmäinen työviikko on takana ja paljon on uutta oppimista. On ollut mukava tavata uusia ihmisiä, mutta onhan täällä tuttuja ihmisiä myös jo valmiiksi. Haluan tietysti tietää, mitä seurassa on tähän mennessä myynnin suhteen tehty ja sitä kautta saan myös pohjaa sille, että mitä kaikkea uutta myytävää me keksitään. Myynti on sinänsä pohjimmiltaan ihan samanlaista, oli tuote mikä tahansa, Kanerva muistuttaa.

– Myynti on tiimityötä ja haluan rakentaa Karjakadulle sellaisen ryhmän, joka puskee toinen toistaan eteenpäin. Tässä ei ole kukaan kenenkään yläpuolella, vaan yhdessä painetaan hommia eteenpäin. Tavoitteena on tietysti saada mustavalkoiselle joukkueella myynnin avulla paremmat menestymisen edellytykset. Uusasiakashankinta on yksi tärkeimmistä tehtävistä tässä myynnissä. Meidän pitää löytää myös uusia mustavalkoisia yhteistyökumppaneita tähän seuraan, hän vielä painottaa.

Kanervan haastattelu TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/tps-sai-uuden-myynnin-esimiehen-tervetuloa-mika-kanerva/


Lisää uutisia