TPS palasi voittokantaan EBK:n vieraana

TPS palasi voittokantaan Naisten Ykkösessä, kun mustavalkoiset hakivat Espoosta täydet kolme pistettä 1-4 voitolla.

Jos TPS:n ja EBK:n välinen ensimmäinen kohtaaminen alkoi vauhdikkaasti, niin ei sitä puuttunut tänäänkään. Viidennellä minuutilla mustavalkoiset rakensivat vapaapotkun jälkeen hyvän kuvion, mutta EBK sai selvitettyä tilanteen. 

Reilun kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen EBK sai ottelun ensimmäisen kulman. Sinna Suuriniemen ensimmäinen kokeilu pysähtyi Sofia Simolan päähän, mutta Suuriniemi itse ehti ensimmäisenä palloon. Seuraavaa kokeilua mustavalkoiset eivät enää saaneet pysäytettyä, vaan pallo painui aivan takatolpan juuresta sisään.

TPS sai maalin jälkeen omaa peliään kasaan ja palloa painettiin kotijoukkueen päätyyn. Vierailijoiden maali oli kuitenkin kuin noiduttu, eikä tolppaa lähemmäs meinattu päästä. Aivan ensimmäisen puolikkaan lopussa Nelly Lehtilä kaadettiin hyökkäyspäässä vapaapotkun arvoisesti. Pallon taakse asteli tuttuun tapaan Saija Östlund, mutta tämä yllätti EBK:n puolustuksen antamalla matalan syötön. Palloon pääsi ensimmäisenä Viivi Spets joka iski taukolukemat 1-1.

TPS jatkoi tauon jälkeen siitä, mihin kentälle oli jääty. Taru Kalliovaara nousi väkevästi laidasta maalille, mutta maalivahti selvitti ensimmäisen yrityksen ja puolustus ehti siivoamaan irtopallon pois. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Kalliovaara nousi jälleen vahvasti laidalta maalille ja keskitti maalin eteen, jossa Jenni Rannus oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pallo suuntasi hänen päänsä kautta maaliverkkoihin.

1-2 tilanteessa TPS hukkasi hetkeksi oman pelinsä täysin, mutta reilun 70 minuutin kohdalla peli saatiin taas haltuun ja Simola pääsi myös maaliverkkoja heiluttelemaan, mutta tilanne oli harmillisesti paitsio. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Simola oli jälleen hyvässä paikassa, mutta tällä kertaa ylärima oli pallon tiellä. Vaihdosta kentälle tullut Laura Linnala seurasi kuitenkin tilanteen tarkkaan ja upotti vapaaksi jääneen pallon maaliverkkoihin.

Linnala ei tyytynyt vaan yhteen osumaan, vaan hän iski ottelun viimeisellä tilastomerkinnällä loppulukemat 1-4. Ottelun jälkeen Sofia Simola oli tyytyväinen joukkueen peliin ja varsinkin siihen, miten kaikki selvittivät ensimmäisen maalin takaiskun.

– Vaikka EBK pääsikin johtoon, niin emme lannistuneet tappioasemasta, vaan saimme kasattua oman pelin. Päät eivät painuneet alas, vaan pystyimme jättämään maalin taakse ja keskityimme vain tulevaan. Aivan ensimmäisen puolikkaan lopussa saimme tasoitettua ottelun ja olihan se mukavaa, että tauolta ei tarvinnut tulla tappioasemassa.

Vaikka Simola esitti läpi ottelun vahvoja otteita ja oli vaarallinen jokaisella osa-alueellaan, ei hän lähde nostamaan itseään esiin, vaan keskittyy enemmän siihen, miten joukkueena onnistuttiin.

– Mielestäni tämä oli vaan ihan perus peli itseltäni. Olen ihan tyytyväinen, mutta parannettavaa on aina. 1-3 maalissa ehdin jo ajatella, että pallo uppoaa riman alle, mutta onneksi Laura oli hereillä ja iski meidät kahden maalin karkumatkalle. Kärkikamppailu on erittäin tiukkaa, joten jokaisen voiton merkitys on iso ja Turkuun lähti tärkeät pisteet.

Ottelun jälkeen myös päävalmentaja Akusti Salonen oli tyytyväinen siitä, Turkuun lähdettiin täyden pistepotin kanssa, vaikka alku olikin haastava.

– Turun pelissä oltiin alle neljässä minuutissa 1-1 lukemissa ja kahdentoista minuutin kohdalla taululla oli 2-1 lukemat. Tänään vastustaja siirtyi suunnilleen samaan aikaan 1-0 johtoon meidän omasta huolimattomuudesta. Ensimmäisen vartin aikana oltiin muutenkin huolimattomia. Pallot pomppivat, mentiin hitaasti tilanteisiin ja annettiin vastustajille kaikki mahdollisuudet. 

EBK:n maali kuitenkin herätti joukkueen pelaamaan ihan uudella ilmeellä ja samalla myös valmennuksen taktiset ratkaisut lähtivät muuttamaan pelin suuntaa.

– Maalin jälkeen pelaamiseen tuli lisää järkeä. Pystyimme rytmittämään peliä, liikutimme palloa ja saimme vastustajan liikkumaan. Ryhmityimme kentällä niin, ettei vastustaja päässyt avaamaan pitkällä pallolla, vaan heidän piti lähteä lyhyillä syötöillä. Saimme rikottua vastustajan peliä ja pääsimme itse hyvin keskityspaikoille, mutta keskitykset eivät olleet tarpeeksi laadukkaita.

Ennen taukoa isketty tasoitus oli hyvä osoitus siitä, että TPS ei lamaantunut tappioasemastaa, vaan peli saatiin käännettyä itselle.

– Yksi tämän viikon teemoista oli se, että vaikka joudumme tappiolle, niin peli ei lopu siihen. Näin on tämän kauden aikana liian usein päässyt käymään, mutta nyt saimme pidettyä omaa peliä yllä. Pääsimme tauolle 1-1 tilanteessa ja kävimme läpi sitä, miten saamme helpotettua peliä.

Vaikka TPS saikin toisen puoliajan alkuun nopeasti maalin, joutui Salonen myös herättelemään omiaan erittäin tiukalla palautteella.

– Käytiin tauolla läpi keskitysten laatua ja minkälaisia palloja maalille tulee laittaa. Tämä tuottikin nopeasti tulosta maalin muodossa, kun Tarun keskitys painui Jennin naaman kautta sisään. Maalin jälkeen peli meni kuitenkin vähän sekavaksi ja rauhattomaksi. Teimme ratkaisuja, jolla vastustaja pääsi mukaan ja teimme huonoja ratkaisuja. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella oli tarvetta antaa erittäin voimakasta palautetta kentälle, mutta se toimi ja pelin kuva muuttui jälleen meille suotuisaksi.

Tunnin kohdalla kentälle päässyt Linnala pääsi jälleen maalien makuun ja Salonen olikin tyytyväinen siitä, että maaliverkot heiluivat.

– Kun tulee hyökkääjänä kentälle, on tärkein tehtävä tietysti se, että pistää palloa maaliin. Ensimmäisessä maalissa Laura seurasi hyvin Sofian vedon loppuun asti ja toisessa osumassa Laura teki hyvän juoksun oikeaan aikaan. Sitä kuitenkin edelsi se, että Inkku antoi hyvän avauksen Netalle, joka taas jatkoi pallon Keskitalolle ja tämä vapautti Lauran maalintekoon.

Vaikka voitto oli tietysti tärkeä asia, ei se aiheuta tulevalle viikolle isoja muutoksia.

– Nyt ei tarvi miettiä ihan niin montaa asiaa, sillä pelissä oli toivottuja elementtejä ja saatiin pisteet. Nyt vaan analysoidaan tuttuun tapaan kulunut viikko, mutta tällä kertaa voidaan keskittyä asioihin vähän paremmalla fiiliksellä!

Lisää uutisia