TPS palasi Veikkausliigaan kaudeksi 2020!

TPS putosi kauden 2018 päätteeksi Jalkapallon Veikkausliigasta liigakarsintojen kautta. Seura asetti tavoitteekseen palata pääsarjatasolle mahdollisimman nopeasti. Projektin johtajaksi valittiin uusi päävalmentaja Tommi Pikkarainen.

TPS pelasi Jalkapallon Ykkösessä nousujohteisen kauden sijoittumalla sarjassa loppujen lopuksi toiseksi. FC Haka nousi suoraan sarjavoittajana suoraan Veikkausliigaan ja TPS:llä oli edessä liigakarsinnat Veikkausliigan haastajasarjassa toiseksi viimeiseksi sijoittunutta joukkuetta vastaan.

TPS:n vastustajaksi tuli viime vuoden tapaan KPV Kokkolasta. Tällä kertaa liigakarsinnat aloitettiin Turussa. TPS ja KPV pelasivat ensimmäisessä osaottelussa maalittoman 0-0-tasapelin. Toinen osaottelu siirrettiin pelattavaksi Kokkolasta Seinäjoen OmaSp Stadionin keinonurmialustalle.

TPS pelasi kauden tärkeimmässä paikassa koko vuoden parhaan pelinsä. TPS meni KPV:tä vastaan 0-1-johtoon ottelun 44. minuutilla Mika Ääritalon maalilla. Oskari Jakonen vei Palloseuran kahden maalin johtoon 67. minuutin kohdalla. Solomon Duah sinetöi 0-3-voittolukemat ottelun lisäajalla.

TPS palasi näin Jalkapallon Veikkausliigaan voittamalla KPV:n liigakarsinnoissa yhteismaalein 3-0.

Ottelun kooste TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/kooste-kpv-tps-0-3-27-10-2019/

TPS kiittää kaikkia ystäviään, kannattajiaan, tukijoitaan sekä yhteistyökumppaneitaan kaudesta 2019!

Veikkausliiga täältä tulee Tepsi!

Lisää uutisia