TPS:n Respect-palkinto Jukka-Pekka Perälälle

Valmentaja ja erityisopettaja Jukka-Pekka Perälä vastaanotti TPS:n Respect-palkinnon maanantain 17.9. TPS-FC Inter -ottelun yhteydessä.

Perälä on tehnyt yhteiskunnallisesti tärkeää liikuntakasvatustyötä opettamalla pienille lapsille jalkapallon pelaamisen alkeita. Perälän aloittama ja jo neljättä vuotta käynnissä oleva TPS Temppukoulu ja TPS Perhefutis ovat niin suosittuja, että mukana on vuosittain jo yli toistasataa lasta, josta monet ovat saaneet vakituisen harrastuksen jalkapallosta. Perälä on todella hyvä opettaja lapsille ja pidetty persoona lasten vanhempien keskuudessa.

TPS onnittelee Jukka-Pekka Perälää sekä kiittää häntä tästä äärimmäisen arvokkaasta työstä.

Respect-palkinnon TPS:n toimitusjohtaja Jarmo Kähköseltä vastaanottanut Perälä sai palkitsemisen yhteydessä Veikkaukselta 500 euron rahapalkinnon, jonka hän lahjoittaa Hope ry:n Turun toimiston harrastustukitoimintaan. Veikkausvoittovaroista on myönnetty 2000-luvulla kokonaisuudessaan yli 20 miljoonaa euroa tukea Veikkausliigapaikkakuntien jalkapallo-olosuhteiden parannuksia varten

Kuva: Tiina Pirilä

Lisää uutisia