TPS:n naiset tänään sarjakärki PK-35:n kimppuun yläkentällä

01.07.2012 14:28

Naisten Liiga jatkuu Turussa sunnuntaina 1.7, kun TPS:n vastaan asettuu yhdeksi sarjan voittajasuosikiksi povattu PK-35 Vantaa. Ottelu alkaa Urheilupuiston yläkentällä klo 16.00.

TPS:n kolme edellistä ottelua on päättynyt niukkaan tappioon ja pistepussin kartuttaminen sarjaa johtavan PK-35:n kustannuksella on varsin haasteellista. Edellinen kohtaaminen Vantaalla päättyi kotijoukkueen voittoon 4-0. PK-35 on hävinnyt sarjassa vain yhden ottelun, toukokuussa Ahvenanmaalla, joten helppo iltapuhde ei TPS:lla tule olemaan.

PK-35:n tehokkain maalintekijä on ollut jenkkivahvistus Catherine Walker 7 maalillaan, toinen ulkomaanapu perulaislähtöinen jenkki Cynthia Morote-Ariza on viimeistellyt 5 maalia kuten myös Ilveksen kantaviin voimiin viime kaudella kuulunur Heidi Kivelä, joka on saanut uutta nostetta peliuralleen siirryttyään Vantaalle. PK-35:n maalinsuuta peittää tehokkaasti varmoilla torjunnoillaan jo lähes suomalaistunut Rachael Ayegba, joka pelaa jo viidettä vuotta Suomessa.

TPS:n joukkueesta todennäköisesti ovat sunnuntaina poissa flunssainen Emilia Halm sekä silmä- ja korvatulehdusta poteva Heta Kauppinen. Myös nivelsiteiden venähdyksestä toipuvan Siiri Hammarin pelaaminen on epävarmaa. Pitkäaikaispotilaat Terhi Ristolainen, Heidi Grönqvist sekä Ona Pullinen ovat myös vielä poissa.