TPS:ltä taas erinomainen esitys – HIFK-peli päättyi kuumissa tunnelmissa

TPS pelasi tänään jo kolmannen peräkkäisen harjoitusottelun Veikkausliigajoukkuetta vastaan, kun HIFK asettui vastaan LähiTapiola Areenalla. HIFK voitti kamppailun ottelun lopussa tuomitulla rangaistuspotkulla. HIFK:n kokenut Moshtagh Yaghoubi jysäytti pilkun sisään.

HIFK:n pilkku kuumensi kuitenkin tunteita ja peräti kaksi TPS-pelaajaa passitettiin kentältä ulos. Ensin Rasmus Holma sai suoran punaisen itse tilanteesta ja sen jälkeen Juhani Pikkaraiselle näytettiin toista keltaista ja sitä myöden punaista jälkitilanteesta. Palloseura taisteli ottelun viimeisen kympin siis kahden miehen vajaalla.

– Se loppu oli sääli, koska me pelattiin jälleen Veikkausliigajoukkuetta vastaan erittäin hyvä peli. Meillä oli tänään paikkoja tehdä vaikka se 3-4 maalia. Ekalla jaksolla muoto piti ja saatiin luotua vaarallisia vastaiskuja. Tauolla painotin, että pitää jaksaa prässätä ja uskoa omaan tekemiseen vielä vähän enemmän, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson kertoi.

Johansson kävi rangaistuspotkuun johtaneen tilanteen läpi kapteeni Rasmus Holman kanssa. Johanssonin mielestä joukkueen olisi pitänyt pitää päät kylmänä, vaikka tuomio ei välttämättä oikeudenmukainen ollutkaan.

– Se vihellys oli virhe, ei siitä olisi pitänyt tulla pilkkua, mutta näitä aina välillä tulee. Rasse jäi siinä tilanteessa väärälle puolelle, mutta hän vakuutti, että ei koskenutkaan vastustajaan. Saatiin vähän kuin tuplarangaistus siitä tilanteesta, kun tuli pilkku ja päälle ulosajo. Sen jälkeen meidän kurimme vähän petti ja reagoitiin hölmösti, TPS-luotsi myönsi.

– Taisteltiin vielä se loppukin yhdeksällä miehellä hienosti, Jepa (Karlsson) ja Alim (Moundi) pelasivat loistopelin keskikentällä. Santeri (Pohjolainen) myös kehittyy koko ajan, edessä voi olla läpimurtokausi. Hän tarvitsee vain hieman lisää uskoa viimeiselle hyökkäyspään kolmannekselle, Johansson tietää.

TPS on tällä hetkellä erinomaisessa iskussa ja joukkue on pystynyt haastamaan täysipainoisesti kolme Veikkausliigajoukkuetta. Kaikissa kolmessa edellisessä ottelussa on ollut omat vahvuutensa. IFK Mariehamnia vastaan TPS hyökkäsi hyvin, vaikka hävisi. Hakaa vastaan loisti taas puolustus, mutta tuli voitto. HIFK:ta vastaan raitapaidat pelasivat kokonaisuudessa kevään parhaan pelinsä.

– Suunta on oikea, kaikki nämä kolme peliä ovat olleet vähän erilaisia, mutta kaikissa on ollut omat vahvuudet ja jokaisessa pelissä on tapahtunut myös selkeää kehitystä. Meidän pitää olla maalipaikoissa tehokkampia ja röyhkeämpiä. Me pelasimme tänään koko kevään parasta peliä toisella puoliajalla puolen tunnin jakson verran, Johansson muisti kiitellä.

– Tänään päästiin tekemään kaksi ensimmäistä vaihtoa, niin kuin oltiin suunniteltu, mutta kahden vajaalla menivät viimeiset vaihtosuunnitelmat uusiksi. Olen erittäin tyytyväinen ja ylpeä siitä, että nämä treenipelit merkitsevät joukkueelle paljon ja pelataan myös tunteella, mutta totta kai lopusta jäi vähän huono maku, Johansson vielä pyöritteli.

Entiset TPS-pelaajat Matej Hradecky ja Aldayr Hernández väänsivät entistä seuraansa vastaan kentällä täydet minuutit.

TPS – HIFK 0-1 (0-0)

80. Moshtagh Yaghoubi 0-1 (rp.)

Jere Koponen – Juhani Pikkarainen (79. ulosajo) – Atte Sihvonen (88. Severi Pöysä) – Rasmus Holma (78. ulosajo) – Samuel Mahlamäki – Alim Moundi – Jesper Karlsson – Juri Kinnunen – Santeri Pohjolainen (64. Oskari Jakonen) – Albijon Muzaci (82. Bamba Kalabatama) – Elmo Heinonen (64. Joakim Latonen)

Lisää uutisia