TPS ja FC Haka keskittyivät puolustamaan Valkeakoskella

Veikkausliigaan täksi kaudeksi nousseet TPS ja FC Haka pelasivat hieman puuduttavan harjoitusottelun tänään Valkeakosken Tehtaan kentällä. Kumpikaan joukkue ei juhlinut maalipaikoilla, mutta FC Haka oli sen verran terävämpi, että käytti TPS-puolustuksen virheen kertaalleen hyväkseen. FC Hakan voittomaalin viimeisteli Antto Hilska ottelun 14. minuutilla.

– No joo, kaiken kaikkiaan suhteellisen tasainen peli, jossa ei kummallakaan ollut maalipaikkoja lähes ollenkaan. Hakalla oli se yksi ja ehkä toinen siihen päälle, me ei päästy kunnolla paikoilla ollenkaan. Koposella ei ollut pelissä yhtään torjuntaa, joten ei se Hakakaan nyt paikoilla juhlinut. Hakan maali oli helppo, tekivät sen juuri sellaisesta takatolppakeskityksestä, jota kävimme ennen peliä läpi, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen myönsi.

– Haka oli alussa myös pallollisena meitä edellä, mutta toisella puoliajalla oltiin vähän paremmin mukana. Olosuhteet oli tosi kuumat ja kenttä sitä kautta aivan kuiva. Madalsihan se peli tempoa molemmin puolin. Me ei saatu meidän tämän päivän systeemillä kunnon prässiä aikaiseksi. Meiltä myös huonoa pallollista suorittamista kauttaaltaan ja kun palloja ei saada haltuun ja syötöt karkailee, niin viehän uskoa, Pikkarainen tietää.

TPS-valmennus oli kuitenkin tyytyväinen tiettyjen pelaajien suorittamiseen ja uusista pelaajista aukesi taas uutta informatiota.

– Uutta informaatiota tuli. Strasser ja Lähde olivat ensimmäisen tunnin hyviä. Masahudu saa koko ajan paremmin ja paremmin rytmistä kiinni. Molemmat topparit oli hyviä varsinkin puolustussuuntaan. Toisella puoliajalla ”Albi” ja ”Jako” tulivat ihan hyvin sisään ja ehkä kevyesti jopa hallittiin peliä välillä. Niklas Pyyhtiältä myös todella miehekäs esitys, Pikkarainen kiitteli.

– Ei näiden joukkueiden välillä nyt kovin suurta matkaa ole. Tämä oli vasta toinen peli pitkän tauon jälkeen ja vei meitä taas pelillisesti eteenpäin. Haka ja TPS ovat molemmat vahvistuneet viime vuodesta ja näinhän sen pitää ollakin, kun ollaan molemmat sarjaporrasta ylempänä. Pikkarainen pohdiskeli.

TPS kohtaa ensi tiistaina Vantaan Tikkurilassa TiPS:n ja silloin tosi kyseessä, kun jaossa on paikka kahdeksan parhaan joukkoon Suomen Cupissa.

– Se on se kolmas peli korona-ajan jälkeen ja uskon, että ollaan taas askelta valmiimpia. Aldayr on silloin pelikiellossa ja Rähmönen siirtyy keskelle. Lauantaina palautellaan, sunnuntaina levätään, maanantaina valmistaudutaan ja tiistaina sitten mennään, Pikkarainen paalutti lähipäivien toimintasuunnitelman.

Lisää uutisia