Rannikko loppukaudeksi lainalle HIFK:hon

04.08.2012 14:02

TPS-puolustaja Ville Rannikko pelaa loppukauden HIFK:ssa lainasopimuksella. Vuonna 1994 syntynyt Rannikko oli Ykkösessä pelaavan HIFK:n mukana jo muutaman ottelun keväällä. HIFK on tällä hetkellä sarjataulukon viimeisellä sijalla.

Tammikuussa 18 vuotta täyttänyt Ville Rannikko debytoi Veikkausliigassa viime vuoden heinäkuussa, kun TPS kohtasi IFK Mariehamnin. Rannikko on pelannut noin 40 nuorten maaottelua ja hän kuului Suomen U18-ryhmään viimeksi kesäkuun lopussa pelatussa Baltic Cupissa. Lisäksi Rannikko on juuri valittu elokuun toisella viikolla Ruotsiin matkaavaan U19-maajoukkueeseen. Kimmo Lipposen komennossa pelaava ryhmä kohtaa Ruotsin kaksoismaaottelussa Falunissa ja Ludvikassa. Ottelut ovat osa valmistautumista marraskuussa pelattavaan ikäluokan EM-karsintaan.