Päävalmentaja Tommi Pikkarainen: ”Kaksijakoinen peli, kaksijakoiset fiilikset”

TPS hävisi keskiviikkoisessa Veikkausliiga-avauksessa SJK:lle 1-0. TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen analysoi ja pohdiskeli joukkueensa esitystä yhden nukutun yön jälkeen.

– Kaksijakoinen peli, ja siitä jäi myös kaksijakoiset fiilikset. Hyvä yleisilme meillä oli, mutta jäi kuitenkin vielä matkaa maalintekoon. Näen eilisen hyökkäyspään ratkaisuissa kaksi ongelmaa. Tekeminen oli vähän liian hätäistä. Päädyttiin liian keskityksiin liian herkästi, vaikka muitakin ratkaisumahdollisuuksia oli. Lisäksi helpot tekniset virheet vesittivät tilanteita, Pikkarainen myöntää.

– Meillä oli ihan hyvää pelin avaamista, mutta haltuunotot sen jälkeen pettivät liian usein, eikä saatu peliä nopeasti eteenpäin. Sen jälkeen vastustajalle yleensä reagoi ja sitten mennään jo nopeasti toiseen suuntaan, hän vielä tarkensi.

– Toisella puoliajalla saatiin pelistä paremmin kiinni, mutta loppujen lopuksi sellaisia kunnon maalipaikkoja oli vähän. Ei pääsy viemään niitä ihan loppuun asti. Toisen puoliajan pallonhallinta SJK:n kotikentällä oli jopa vähän odottamatonta. Kaikki ei voikaan mennä ihan putkeen tässä vaiheessa. Jos nyt vielä summataan peliä, niin olihan SJK kokonaisuudessa vähän parempi mukaan kuin me, Pikkarainen myönsi.

Ottelun alussa ilmassa oli pientä ylimääräistä jännitystä ja SJK iskikin jo voittomaalin ottelun 11. minuutilla. TPS:stä keväällä SJK:n leiriin loikannut Matej Hradecky oli koko ottelun ajan erittäin vaarallinen ja hän iski kuin sinetiksi voittomaalin kasvattajaseuransa verkkoon.

– Eka vartilla oli jännitystä, pelaajatkin myönsivät sen. Se on ihan inhimillistä, mutta maali menee vähän sen piikkiin. Siinä tapahtui pientä jäätymistä ja pallo vielä pomppi Aldayrin kautta. Matej oli ihan vapaana, vaikka parillakin kaverilla oli mahdollisuus iskeä häneen kiinni. Veto oli hyvä ja Matej oli muutenkin SJK:n paras pelaaja, Pikkarainen arvioi.

Pikkarainen on tyytyväinen materiaalinsa tämän hetken laajuuteen. Alim Moundin ja Eliécer Espinosan paluut osuivat hyvään paikkaan. TPS-valmennus joutuu pähkäilemään topparitilannetta Ilves-otteluun, koska loukkaantuneen Rasmus Holman lisäksi puuttuu nyt myös punaisen kortin ottanut Juhani Pikkarainen.

– Vaikka TPS:n ja SJK:n budjeteissa on eroa, niin myös meillä on laajuutta sen verran, että saatiin viisi hyvää vaihtoa, ja vietiin peliä edelleenkin. Alim ja Espi ovat nyt fyysisesti ihan tikissä, mutta pelituntuma puuttuu. Molemmat pelaavat TPS:n U23-joukkueessa 45 minuuttia perjantaina Interin reservejä vastaan. Molemmat tarvitsevat pelituntumaa, mutta Espillä on myös todella vähän treenejä alla.

– Jussin ulosajon myötä Ilves-peliin tulee omat haasteensa toppariosastolle. Katsoin sen jälkimmäisen tilanteen läpi ja olihan se kieltämättä virhe. En ole vielä päättänyt, kuka tulee Aldayrin rinnalle kotiavaukseen. Se selviää viikonlopun aikana, TPS-luotsi aikataulutti.


TPS:n kotiavaus, TPS – Ilves Veritas Stadionilla tiistaina 7.7. klo 18.30. Yleinen infopaketti: https://fc.tps.fi/yleinen-infopaketti-tps-n-kotiotteluihin-heinakuussa-2020

Kausikorttilaisten on ilmoittauduttava otteluun ennakkoon.     

Irtoliput Ticketmasterista: https://www.ticketmaster.fi/event/fc-tps-ilves-lippuja/271793 

Lisää uutisia