Muutaman minuutin musta jakso haihdutti pistehaaveet

FC Honka voitti TPS:n Kupittaalla torstai-iltana lukemin 0-2. Hongan maailit viimeistelivät Demba Savage ja Jean Dongou. TPS hävisi tällä kaudella Hongalle jo toistamiseen, sillä espoolaiset olivat parempia myös heinäkuussa Tapiolassa. Silloin Hongan voittolukemat olivat 3-1.

TPS:n uusi päävalmentaja Jonatan Johansson teki hienon debyytin viime lauantaina Rovaniemellä, kun RoPS kaatui 2-3. Nyt vastus oli astetta kovempi ja taktisempi ja se näkyi oikeastaan kaikessa. Johansson myönsi, että hän odotti kotiavauksesta huomattavasti enemmän.

– Totta kai mä olen pettynyt tulokseen. Meillä on vähän nuori joukkue ja Hongalla oli enemmän sanotaanko miehiä kentällä, se fyysinen ero näkyi juoksuissa ja kaksinkamppailuissa, Johansson myönsi.

TPS pelasi ihan hyvän ensimmäisen jakson ja tauolle mentiinkin tilanteessa 0-0. Honka oli jonkin verran aktiivisempi, mutta TPS puolusti espoolaisia vastaan erittäin tehokkaasti.

– Jos katsotaan ensimmäistä jaksoa, niin silloinen muoto pysyi kentällä suhteellisen hyvin koossa. Meillä oli vähän itseluottamuksen puutetta kuitenkin voittaa niitä palloja. Honka vei paljon kakkospalloja. Ihan lopussa oli pari paikkaakin, Johansson summasi avausjakson.

FC Honka tuli sitten toiselle jaksolle selvästi aggressiivisemmin ja se takoi kaksi peräkkäistä maalia tunnin molemmin puolin. Ensin Lucas Kaufmann vapautti Savagen TPS-puolustuksen keskeltä ja kokenut gambialainen sijoitti pallon verkkoon 57. minuutilla. TPS:n puolustuksen konseptit sekosivat toisen kerran reilun tunnin kohdalla ja Dongou pääsi törkkäämään pallon sisään hieman koomisen tilanteen päätteeksi.

– Honka pelasi toisella jaksolla paremmin kuin ensimmäisellä. Jos päästämme kaksi maalia, silloin on todella vaikea voittaa, Johansson vielä muistutti.

TPS ei Hongan pikamaaleista enää toipunut, vaan espoolaiset pystyivät pitämään johtoasemansa suhteellisen vaivatta.

– Nyt on kotikentällä aika vaikeaa. Jos päästää kaksi maalia, silloin harvemmin voitetaan. Isossa kuvassa puolustuksen pitäisi olla kunnossa, mutta sitten tulee yksittäisiä tyhmiä virheitä ja päästetään sitä kautta liian helppoja maaleja, TPS-toppari Rasmus Holma ihmetteli.

– Ei pystytä vieläkään ehjään ysikymppiseen. Pidettiin Honka aika hyvin poissa paikoilta ennen niitä maaleja. Otamme helppoja rikkeitä, jotka johtaa erikoistilanteisiin. Vaikka muoto oli nyt ihan ok, niin ei se auta jos tehdään siihen päälle henkilökohtaisia virheitä ja kollektiivisia nukahduksia. Vastustaja rokottaa niistä armotta tällä tasolla ja nyt kävi niin. Honka pääsi liian helpolla määrittelemään myös pelin tempon, Holma vielä manasi.

TPS:llä on mahdollisuus saada pisteitä seuraavan kerran ensin viikon maanantaina, kun joukkue matkustaa HIFK:n vieraaksi Helsinkiin.

– Nyt tarvitaan pisteitä. Täytyy ruveta voittamaan näitä pelejä. Kolme pistettä sieltä pitää hakea, ei HIFK mikään ylivoimainen vastustaja ole, vaikka he hyvää tulosta ovatkin tehneet. Silloin pitää iskeä ja hakea maanantaina parempi esitys ja lopputulos kuin tänään, Holma painotti.


Ottelukooste TPS jalkapallon YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/watch?v=UFmhIJjdPvU

Ottelukoosteen tarjoaa Siivouspalvelu Pro Duo.

Lisää uutisia