Maalivahti Inkeri Niemi jatkaa torjuntatöitä Tepsissä – ”Odotan jo innolla tulevan kauden liigapelejä”

Kansalliseen Liigan noussut TPS:n naisten edustusjoukkue on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Inkeri Niemen kanssa.

Viime kaudella Niemi pelasi TPS-maalilla 20 ottelua, joista kymmenessä hän torjui nollapelin. Päättyneeseen kauteen Niemi oli syystäkin tyytyväinen, sillä TPS juhli sarjanousua ja päästi kauden aikana kaikista joukkueista vähiten maaleja.

– Nollapelit ja vähäinen päästettyjen maalien määrä kertovat koko joukkueen onnistuneesta puolustuspelaamisesta, eivät vain puolustuslinjan ja maalivahdin suorituksista. Puolustuspelaamisemme oli hyvällä mallilla läpi viime kauden, Niemi toteaa.

Niemi, 26, on TPS:n oma kasvatti ja hän teki pääsarjatason debyyttinsä mustavalkoisten maalilla jo kaudella 2013. Kaudella 2016 Niemi vartioi Tepsin maalia ykkösveskarin roolissa, kun mustavalkoiset juhlivat kauden päätteeksi SM-hopeaa.

TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen näkee kokeneen, liigatasolla jo aiemmin urallaan pelanneen Niemen jatkosopimuksen tärkeänä asiana nousijajoukkueelle.

– Viime kauden hienot tulokset kertovat siitä, että hän on pelannut hyvällä tasolla ja ollut se viimeinen lukko puolustuksen takana. Hän on torjuntatyön lisäksi iso osa meidän pelin avaamistamme, joten tämä on monelta kannalta katsottuna tärkeä jatkosopimus meille, Salonen sanoo.

TPS palasi tällä viikolla takaisin treenikentälle ja aloitti valmistautumisen kauteen 2023. Niemen mukaan joukkue palasi tauolta tositoimiin täynnä energiaa.

– Meillä oli varmaan pisin tauko pitkään aikaan, neljä ja puoli viikkoa. Heti ensimmäisissä treeneissä huomasi, että kaikki pelaajat olivat täynnä intoa ja akut oli niin sanotusti ladattu täyteen. Odotan jo innolla tulevan kauden liigapelejä. Joukkueena haluamme näyttää, että emme ole tulleet vain pyörähtämään liigassa, vaan haluamme vakiinnuttaa paikkamme Kansallisessa Liigassa.

Myös päävalmentaja Salonen oli erittäin tyytyväinen näkemäänsä talven ensimmäisissä treeneissä.

– Todella hyvin fiiliksin palattiin treenikentälle. Joukkue oli selvästi valmistautunut siihen, että harjoitukset jatkuvat taas. En muista, että olisin aiemmin päässyt vetämään niin hyvät aloitusharjoitukset kuin nyt tällä viikolla. Jos talven harjoittelu jatkuu samalla tavalla, niin tässä on hyvät merkit ilmassa, Salonen tuumaa.

Valmentajana Salonen painottaa sitä, että pelejä on saatava alle tarpeeksi ennen sarjakauden alkua.

– Harjoittelemme jouluviikkoon asti, jonka jälkeen pidämme ansaitun joulutauon ja palaamme taas tammikuussa treenikentälle. Joulukuussa meillä on pari testiottelua, joissa mukana voi olla myös testipelaajia. Tammikuussa olisi tavoitteena aloittaa harjoituspelit sillä ryhmällä, jolla kauteenkin sitten lähdetään. Helmikuussa alkaakin jo Kansallinen Cup. Pyrimme talviharjoittelussa siihen, että pelaamme paljon ja saamme sitä kautta ajettua vielä vahvemmin meidän ajatustamme pelistä käytäntöön, Salonen kertoo.

Inkeri Niemen kuva median käyttöön

Lisää uutisia