Laitapuolustaja Juri Kinnunen solmi jatkosopimuksen TPS:n kanssa

Laitapuolustaja Juri Kinnunen jatkaa kauden 2021 kattavalla sopimuksella TPS:n edustusjoukkueessa. 30-vuotias Kinnunen edusti TPS:ää jo viiden kauden ajan vuosina 2014-18 sekä viimeksi loppukauden 2020.

– Juri tuli meille viime vuonna kesken kauden täyttäen roolinsa joukkueessa. Hän on loistotyyppi joukkueen sisällä. Juri pelaa erinomaisesti laidallaan eteenpäin, jolla on erinomaiset näytöt Ykkösessä. Juri on sitkeä duunari ja tämä sopimus tuo myös jatkuvuutta. Me menetimme paljon kokemusta ja hänen myötä sitä saadaan taas lisää. Olen todella iloinen myös siitä, että Jurille avautui samalla myös työpaikka pääyhteistyökumppanimme RTV:n palveluksessa, TPS:n päävalmentaja Jonatan Johansson toteaa tyytyväisenä.

– Loppukausi oli todella raskas ja vaikea minulle, peliminuutit jäi vähiin. Aina kun joukkue tippuu alemmas, siinä pitää vähän aikaa keräillä itseään. Sain kuitenkin koottua itseni rauhassa ja nyt on taas täysi into päällä ja jalkapallo tuntuu kivalta. Kun mietin rauhassa, päädyin siihen, että haluan pelata vielä jalkapalloa tosissani. Toivon myös, että meidän kannattajamme jaksaisivat pysyä mukana, vaikka nämä jatkuvat sarjatason vaihdot ovat aika raskaita. Teemme varmasti parhaamme, että ensi kaudella on taas hienoja hetkiä luvassa, Kinnunen lupaa

– Ja samalla saatiin myös kentän ulkopuoliset asiat kuntoon. Olin ensimmäistä päivää maanantaina myös töissä RTV:llä, isot kiitokset menee Suomisen Tommille. Pystyn sovittamaan pelaamisen ja työn aikataulut yksiin todella joustavasti, Kinnunen kiittelee.

Kinnusen kotitaloudessa on meneillään todelliset sopimusviikot, sillä hänen avovaimonsa Laura Wentjärvi solmi maanantaina sopimuksen TPS:n naisten edustusjoukkueen kanssa.

– Onhan se vähän hassu ja outokin tilanne, mutta nyt pitää juoda ainakin sitten kahdet sopimuskahvit. Se että pariskunta edustaa samaa seuraa, on varmasti aika uniikki, mutta samalla erittäin hieno tilanne, Kinnunen myöntää.

Kinnunen on alun perin helsinkiläisen Käpylän Pallon kasvatteja. Hän siirtyi KäPa:sta HJK:n organisaatioon jo juniori-iässä. Hän pelasi kausina 2011-13 Jalkapallon Ykkösessä FC Viikingeissä sekä PK-35:ssä. 

Elokuussa 2014 hän siirtyi kesken kauden TPS:n Veikkausliigajoukkueeseen. Kinnusen ura jatkui TPS-paidassa myös Ykkösen kausina 2015-17. Kinnunen oli nostamassa raitapaitoja kauden 2017 päätteeksi takaisin Veikkausliigaan. 

Kinnunen vaihtoi TPS:n kaudeksi 2019 KPV:hen. Hän aloitti myös kauden 2020 KPV:n joukkueessa ennen elokuista paluutaan Turkuun. Kinnunen on pelannut koko urallaan yhteensä 65 Veikkausliigaottelua.

Lisää uutisia