Lahti-ottelun kooste ja lehdistötilaisuus

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa olivat paikalla pelaajista FC Lahden Jani Tanska ja TPS:n Mikko Hyyrynen sekä joukkueiden päävalmentajat, FC Lahden Toni Korkeakunnas ja TPS:n Mika Laurikainen.

FC TPS Turku Oy:n puheenjohtaja Aimo Moisander ja toimitusjohtaja Juha Reini vierailivat myös ottelun jälkeisessä pressissä. Seuran johtokaksikko lupasi, että TPS kertoo aivan lähiaikoina laajemminkin omista jatkosuunnitelmistaan niin ensi kauden osalta kuin myös pitkän tähtäimen tavoitteiden osalta.

Lehdistötilaisuus:
http://tpstv.fi/lehdistotilaisuus-tps-fc-lahti-0-1-18-10-2014/

TPS:llä oli ennen lauantai-iltapäivän kierrosta vielä se häviävän pieni sauma säilymiseen, mutta se taisi murentua jo Espoosta kuultujen väliaikatietojen myötä. TPS kuitenkin piti ihan hyvää taistelusykettä yllä, vaikka FC Lahti oli vähän joka sektorilla sitä hieman edellä. Lahdelle tarjottiin johtoasemaa ensimmäisen puoliajan lopulla, kun sille vihellettiin pilkku. Loistavan ottelun pelannut Jukka Lehtovaara voitti kuitenkin kaksintaistelun Petri Pasasta vastaan torjuen vedon.

Ottelun toisella puoliajalla edettiin edelleen suhteellisen tasaisissa merkeissä, mutta rutinoitunut Lahti veteli koko ottelun ajan vaarallisia kulmia. TPS:n kohtaloksi koitui se FC Lahden vihoviimeinen kulmapotku. Pilkun missanut Pasanen jatkoi pallon päällään verkkoon kulman jälkitilanteesta ottelun 88. minuutilla.

Kooste ottelusta:
http://tpstv.fi/kooste-tps-fc-lahti-0-1-18-10-2014/

Lisää uutisia