Janne Kytölän asema toimitusjohtajana virallistettiin

TPS jalkapallon taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, väliaikainen toimitusjohtaja Janne Kytölä on nimitetty yhtiön viralliseksi toimitusjohtajaksi. 39-vuotias Kytölä aloitti FC TPS Turku Oy:n väliaikaisena toimitusjohtajana viime toukokuun alussa.

Kytölä nousi seuran va. toimitusjohtajaksi vapun jälkeen haastavimpaan mahdolliseen aikaan, jolloin edes Veikkausliigakauden 2020 alkamisajankohdasta ei ollut vielä täyttä varmuutta. Kytölä otti vastuun kantaakseen todella suurten taloudellisten ja toiminnallisten haasteiden keskellä.

– Janne oli kevään koronakriisin keskellä luonnollinen valintamme tehtävään. Hän tuntee erinomaisesti kaikki yhteistyökumppanimme, muut sidosryhmämme, sekä myös oman seuraväen. Siitä on ollut meille valtavasti hyötyä. Janne on ollut koko ajan isojen haasteiden keskellä, mutta selviytynyt tehtävistään todella hienosti. Yhteydenpito ja vastuunjako, hänen ja hallituksen kesken, toimii erinomaisesti, mutta hän pystyy tarvittaessa tekemään myös itse päätöksiä, FC TPS Turku Oy:n puheenjohtaja Jouko Peräaho kiittelee.

– Olen edelleen kiitollinen ja otettu saamastani luottamuksesta, mutta porukalla tässä töitä tehdään. Minulla onkin etuoikeus työskennellä fiksujen ihmisten seurassa. Me teemme taustalla kaikkemme, että kohta 100-vuotiaan seuran tarina jatkuu menestyksellä myös tulevaisuudessa. Yhteistyökumppanimme ovat olleet todella ymmärtäväisiä meitä kohtaan näissä poikkeusoloissa. Se tässä on myös tullut entistä selvemmäksi, että TPS on äärimmäisen tärkeä asia todella suurelle joukolle ihmisiä. Kuten muillekin urheiluseuroille, ja varsinkin näissä olosuhteissa, suurimmat haasteemme ovat talousasioissa, Kytölä painottaa.

Kytölä aloitti FC TPS Turku Oy:n palveluksessa tammikuussa 2016. Hän toimi alkuun koko TPS jalkapallon organisaatiossa yritysmyyjänä, mutta jo elokuussa 2017 hänet nimitettiin seuran uudeksi tapahtumapäälliköksi.

 

Lisää uutisia