IFK Mariehamn -ennakko: ”Katsotaan, mikä on Ääritalon ja Valakarin kunto…”

TPS kohtaa perjantaina 29. kesäkuuta IFK Mariehamnin Veritas Stadionilla. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Maarianhaminassa isäntäjoukkueen niukkaan 3-2-voittoon. TPS-hyökkääjä Mika Ääritalo viimeisteli ottelun ensimmäisen ja viimeisen maalin. Varsinkin ensimmäinen osuma muistetaan – ja pitkään.

– Viisi maalia nähtiin yhteensä ja se oli kaiken kaikkiaan sekava peli, meillä oli silloin kokoonpanovaikeuksiakin. Sielläkin pelattiin asiallisesti, mutta IFK Mariehamn on erikoistilanteissa todella kova, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen muistelee.

Laurikaisen mukaan hänen joukkueensa puolustus on pettänyt muutamassa tämän kauden ottelussa, mutta viimeiset kolme ottelua osoittavat vahvaa ryhtiliikettä. FC Lahtea ja Interiä vastaan pelattiin 1-1-tasapelit ja Rovaniemellä päädyttiin maalittomaan tasapeliin.

– Totta kai joku näistä otteluista olisi saanut vaikka vahingossa päättyä voittoomme, mutta puolustuspelimme on ollut kuitenkin viime ottelut sillä tasolla kuin pitääkin. Rovaniemellä ensimmäiset kymmenen minuuttia RoPS pisti rallin päälle, mutta selvittiin siitä ja päästiin peliin mukaan, Laurikainen kertailee.

IFK Mariehamn kuuluu tämän kauden suurimpiin pettymyksiin. Edelliskauden mestarin puolustuspää on tunnettu varmana, mutta nyt sinne on tehnyt kaikkein eniten maaleja koko Veikkausliigassa. IFK on päästänyt tähän mennessä jo 32 maalia omiin. Vastaavasti TPS on tehnyt Veikkausliigassa kaikkein vähiten maaleja, vain kymmenen toistaiseksi.

IFK Mariehamn on pystynyt voittamaan tällä kaudella TPS:n lisäksi kahdesti PS Kemin ja kerran Tampereen Ilveksen. IFK:n viimeisin PS Kemi -voitto on viime maanantailta.

– IFK:lla on nyt voitto alla ja päivää pidempi huili kuin meillä. Uskon, että perjantaina nähdään aika saman luonteinen peli kuin kauden ensimmäinen kohtaaminen. En lähde analysoimaan mitä Maarianhaminassa on tehty, vaan minua kiinnostaa miten he pelaavat nyt. Sieltä löytyy edelleen laadukkaita pelaajia ja vahva puolustuslinja, Laurikainen kuittaa.

TPS:llä on toiveita siitä, että hyökkäyspään kaksikko Onni Valakari Mika Ääritalo pystyisi palaamaan jo perjantaina kokoonpanoon.

– Katsotaan mikä on Ääritalon ja Valakarin kunto, nämä selviävät tässä kahden päivän aikana, Laurikainen vielä raottaa.

Videoennakko TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/ifk-mariehamn-ennakko-katsotaan-mika-aaritalon-valakarin-kunto/

TPS-IFK Mariehamn perjantaina 29.6. jo klo 18.00 – tervetuloa!

Ruutu+ esittää kaikki Veikkausliigan ottelut myös kaudella 2018. Kaikki 198 ottelua esitetään netissä selostettuina monikameralähetyksinä hintaan 9,95 €/kk. Pääset katsomaan myös TPS-IFK Mariehamn -ottelua osoitteessa: https://www.ruutu.fi/stream/3245359

Lisää uutisia