IFK Mariehamn -ennakko: ”He eivät ole siinä taistelussa, mitä heiltä etukäteen odotettiin”

TPS:n suurten panosten ottelut jatkuvat sunnuntaina Maarianhaminassa, kun raitapaidat lähtevät haastamaan isäntäjoukkue IFK Mariehamnia jo kolmatta kertaa tällä kaudella. Ottelu lähtöasetelma on suorastaan kihelmöivä, sillä liigakarsijan paikalla oleva TPS on vain pisteen IFK Mariehamnia jäljessä.

– Mielenkiintoinen lähtötilanne tässä nyt on vähintään, mitä sitä kiertelemään. Meidän kaikki viime aikojen pelit ovat olleet lähtökohtaisesti jännittäviä, mutta ei kai olosuhteet huomioiden paljon mielenkiintoisempaa asetelmaa voisi olla. Me lähdemme kuitenkin Turusta luottavaisin ja positiivisin mielin kohti Maarianhaminaa, TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen lupaa.

Kauden ensimmäinen ottelu päättyi Maarianhaminassa isäntien 3-2-voittoon. TPS kuittasi keskinäiset ottelut kuitenkin tasoihin aivan kesäkuun lopulla Turussa voittamalla IFK:n Oskari Jakosen ja Mika Ääritalon maaleilla 2-0.

– Molemmat pelit oli suhteellisen tasaisia, mutta Turussa onnistuttiin pelaamaan kokonaisuudessa hyvä peli ja pitämään nolla omassa päässä. Uskon, että IFK on astetta kovempi taas kotonaan ja he lähtevät selvänä ennakkosuosikkeina peliin. He eivät ole siinä taistelussa mukana, mitä heiltä etukäteen odotettiin, mutta me olemme suurin piirtein niissä asemissa, mitä meiltä ennakkoon on odotettu, Laurikainen muistuttaa.

Molemmat joukkueet lähtevät otteluun voitto alla. IFK Mariehamn punnersi 1-0-kotivoiton SJK:sta, vaikka se pelasi lähes puolet ottelusta vajaalla. TPS puolestaan kellisti FC Interin Turun derbyssä jännittävien vaiheiden jälkeen samoin 1-0-lukemin. Molemmat joukkueet saivat voitoillaan hieman lisää hengitystilaa, sillä suoran putoajan paikalla oleva PS Kemi on jäänyt TPS:stäkin jo seitsemän pisteen päähän.

– Pisteet tuohon kohtaan oli äärimmäiset arvokkaat. Jokainen voi laskea missä mentäisiin, jos lopputulos olisi ollut toisenlainen. Toki derby-voitto on siihen vielä bonusta päälle. Me ollaan kärsitty kaudella 2014 ja sen jälkeen monta katkeraa tappiota naapurille liigakarsinnoista lähtien, joten kyllä kaksi voittoa ja yksi tasapeli paikallisotteluista tällä kaudella oli hieno saldo meille, Laurikainen myöntää.

TPS pääsee Maarianhaminaan lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, sillä mantereen puolelle jää varmuudella vain pitkäaikaispotilas Tomas Hradecky. TPS:n kokoonpanoa runtelee parhaillaan kuitenkin arvaamaton flunssa-aalto, joten yllättäviäkin poissaoloja saattaa ilmetä ennen sunnuntaita.

– Kohtuullinen flunssakausi vaikuttaa nyt, mutta sama ongelma se on muillakin jengeillä. Rasmus Holma saatiin takaisin vahvuuteen nyt, mutta Jonni Peräaho jäi taas pois perjantain treeneistä. Meillä oli kuitenkin parikymmentä kaveria mukana harjoituksissa, joista lopullinen Maarianhaminaan lähtevä ryhmä muovautuu, Laurikainen taustoitti.

IFK Mariehamn-TPS alkaa Maarianhaminan Wiklöf Holding Arenalla sunnuntaina 23.9. klo 19.00.

IFK Mariehamn-TPS on myös Veikkauksen pitkävetokohteena: https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto?utm_source=tps&utm_medium=referral&utm_campaign=2018_tps_markkinointikisa

Ruutu+ esittää kaikki Veikkausliigan ottelut myös kaudella 2018. Kaikki 198 ottelua esitetään netissä selostettuina monikameralähetyksinä hintaan 9,95 €/kk. Pääset katsomaan myös IFK Mariehamn-TPS -ottelua osoitteessa: https://www.ruutu.fi/stream/3287938

Lisää uutisia