Haka-ennakko: ”Näytöt on annettu, nyt ehjä ysikymppinen ja vähemmillä vaihdoilla”

TPS kohtaa pian alkavan sarjakauden kenraaliharjoitusmatsissaan lankalauantaina Teemu Tainion koutsaaman Valkeakosken Hakan. Ottelu alkaa maineikkaalla Valkeakosken Tehtaan kentällä 20.4. klo 15.00.

TPS:n pre season on sujunut melko vaihtelevissa merkeissä. Suomen Cup alkoi kahdella voitolla, mutta päättyi vastaavasti kahdella tappiolla. TPS:n kohtalona oli alkulohkoon jääminen. Suomen Cupin jälkeen kaksi seuraavaa treenimatsia olivat myös tappiollisia. TPS käänsi neljän matsin tappioputken voittamalla maaliskuun puolessa välissä SJK:n Kupittaalla 1-0 juuri ennen Espanjan leiriään. Voittoputki napsahti päälle, kun seuraavaksi kaatuivat niin Ykköseen valmistautuva KTP kuin Kakkoseen noussut Pallo-Iirot.

TPS:n joukkue on Ykkösen kauden 2019 osalta paketissa. Sopimuspelaajia on peräti 26 kappaletta. Uusi päävalmentaja Tommi Pikkarainen pääseekin operoimaan poikkeuksellisen laajan pelaajapakan kanssa. Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin muistuttaa, että aika moni pelaaja on vielä keskenkuntoinen sarja-avauksen aikaan. Matej ja Tomas Hradeckya, Mika Mäkitaloa, Jani Virtasta tai Jessy Landoa ei varmaankaan nähdä avauskokoonpanossa sarja-avauksessa 27.4. pelattavassa MYPA-ottelussa

Toppari Rasmus Holma aloittaa nyt jo viidennen kautensa TPS:n raitapaidassa. 26-vuotias Holma on pelannut seuransa paidassa kolme kautta Ykkösessä sekä yhden kauden Veikkausliigaa ja kokenut näin liiganousun riemut kuin liigasta putoamisen tuskankin. Myös hän on kärsinyt loukkaantumisista harjoituskaudella, mutta alkaa olla täydessä tikissä juuri oikeaan aikaan.

Holma kuuluu joukkueen kapteenistoon ja hän oli seuransa edustajana Suomen Palloliiton järjestämässä Ykkösen media-avauksessa. Holman mukaan oli mukava tavata myös muiden seurojen pelaajia sekä muita edustajia ja aistia paikan päällä tunnelmat ennen sarjan käynnistymistä. Holma uskoo, että TPS:n lauantaisen Haka-ottelun kokoonpanossa on jo vahvoja viitteitä siitä, millaisen kokoonpanon Pikkarainen nimeää kauden avaukseen. Hänen mielestään on ihan positiivinen asia, että joukkuetta uusittiin täksi kaudeksi vähän rankemmalla kädellä.

Holman mietteitä TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/haka-ennakko-naytot-on-annettu-nyt-ehja-ysikymppinen-ja-vahemmilla-vaihdoilla/

TPS TV on paikalla Valkeakoskella ja tekee ottelusta koosteen viikonlopun aikana. Ottelusta ei ole luvassa suoraa lähetystä.

Lisää uutisia