Lokakuussa TPS nousi pelaajamäärässä ensimmäistä kertaa historiassaan toiselle tuhannelle. Hieno saavutus ei ole syntynyt tyhjästä, vaan sen eteen on tehty paljon töitä.
TPS on onnistunut kasvattamaan pelaajamääränsä niin kokonaan uusien harrastajien, kuin myös muista seuroista siirtyneiden pelaajien myötä.
Uusia harrastajia on tullut ensin Perhefutikseen ja sieltä alueellisiin ryhmiin, TPS Temppukouluun ja TPS Mimmeihin. Positiivinen ja laadukas toiminta on puhunut puolestaan, ja toiminta on myös hinnaltaan matalan kynnyksen harrastamista.
Toisista seuroista siirtyi jo kauden 2025-2026 vaihteessa noin 70 pelaajaa, joka on aiempaan nähden merkittävä muutos. Valtaosa toisista seuroista siirtyvistä pelaajista vaihtaa Palloseuran väreihin omasta aloitteestaan, mutta joitakin pelaajia TPS rekrytoi vuosittain myös itse. Nykymallinsa mukaan TPS toimii pelaajarekrytoinnissa avoimesti ja läpinäkyvästi (https://fc.tps.fi/juniorit/ohjeet-ja-palvelut-tepsilaisille/pelaajarekrytointi-ja-siirtyminen-tepsiin/).
TPS Juniorijalkapallon toiminnanjohtaja Kim Ekroos tarkastelee pelaajarekrytointia TPS:n näkökulmasta, ja näkee seuralla olevan töitä edessään seurayhteistyön kehittämiseksi.
– Olemme pyrkineet kehittämään myös pelaajarekrytointiamme ja olemme toimintamallistamme tiedottaneet avoimesti. Mikäli tästä linjasta sisäisesti lipsutaan, siihen puututaan välittömästi ja tiukasti.
– TPS:n toimintatapoihin eivät kuulu esimerkiksi yksittäisten valmentajien värväyssoitot suoraan alaikäisille pelaajille, vaan pyrimme mahdollisimman hyvään yhteistyöhön perheiden ja seurojen kanssa niissä tilanteissa, joissa seuralähtöisesti haluamme lähestyä pelaajia, joista olemme kiinnostuneita.
– Tässä onnistuminen vaatii yhteistyön merkityksen mukaisesti hyvää vuorovaikutusta osapuolten kesken, ja valitettavasti yhtenä keskeisenä haasteena alueellamme on seurayhteistyön ja luottamuksen puute, joka asettaa haasteita onnistumiselle. Ja ei, emme ole seurana tilanteeseen syyttömiä – laatu on lupausten pitämistä, eikä siinä ole historian saatossa aina onnistuttu. Meidän on ansaittava luottamus pala palalta, eikä tässä työssä ole oikoteitä tai pikavoittoja. Tekeminen ratkaisee, kuten aina, Ekroos toteaa.
Mielenkiintoisen vivahteen pelaajasiirtojen tarkasteluun tarjoaa myös data siitä, mistä pelaajia Tepsiin tulee, ja mihin pelaajia Tepsistä menee.
– Yksittäiset vuodet ovat aina asia erikseen, sillä ne voivat sisältää aina odottamattomia muuttujia ja poikkeamia. Siksi on siis hyvä tarkastella pidempää aikaväliä, esimerkiksi viimeistä kymmentä vuotta. Sen aikana Tepsiin on muista seuroista siirtynyt 918 pelaajaa, ja Tepsistä muihin seuroihin 964 pelaajaa. Meiltä on siis seurantajaksolla 2016–2026 siirtynyt muihin seuroihin enemmän pelaajia kuin muista seuroista on siirtynyt meille.
– Tämä fakta on tietenkin hieman kaksijakoinen; toisaalta emme syystä tai toisesta ole pystyneet tarjoamaan isolle ryhmälle pelaajia toimintaa, jossa he olisivat halunneet jatkaa, mutta toisaalta olemme mahdollistaneet ympäristön, jossa on kiinnitytty itse lajiin ja jatkettu sitä muissa seuroissa. Ja samalla toki hieman pienempi määrä pelaajia on siirtynyt muista seuroista meille, Ekroos pohtii.
Laadukas toiminta ja sen edellytykset ovat olleet viime vuosina TPS:n seurakehityksen keskiössä. Seura on panostanut vahvasti osaamiseen ja tulee lähitulevaisuudessa panostamaan voimakkaasti myös olosuhdekehitykseen.
– Laadukas toimintaympäristö, osaavat valmentajat ja pelaajista välittäminen ovat olleet toistuvia teemoja seuran vetovoimatekijöitä listattaessa. Ja toisaalta olemme myös pelaajakehityksen saralla pystyneet osoittamaan, että meillä siirtyminen nuorten huippuvaiheesta edustusjoukkuetasolle on mahdollista. Meillä on kasvamassa monia lahjakkuuksia, jotka ovat nähneet, että tekemällä töitä väylä edustukseen on olemassa.
– Kaikista ei tule huippuja tai ammattilaisia, mutta valmentajamme ovat osoittaneet, että he huolehtivat kaikista tepsiläisistä ja luovat heille laadukkaan ympäristön, jossa kukin voi tavoitella omaa huippuaan. Meidän seuran johdossa on vain huolehdittava, että heillä on jatkossa vieläkin paremmat mahdollisuudet onnistua tärkeässä työssään parhaalla mahdollisella tavalla, Ekroos päättää.