Sata vuotta Tepsiä -juttusarjassa käydään läpi Turun Palloseuran historiaa vuosikymmen kerrallaan, ja tällä kertaa matkataan 1980-luvulle. Kaudeksi 1980 TPS:n päävalmentaja Tapio Harittu sai rinnalleen valmennustiimiin Raimo Toivasen. Tepsi pelasi edelliskauteen verrattuna loistavan runkosarjan, jääden vain pisteen päähän Oulun Palloseurasta. TPS:llä oli loppusarjassa kaikki eväät jopa Suomen mestaruuteen asti. Sen jälkeen kuvaan tuli mukaan ilmiö, joka tuli TPS:lle turhankin tutuksi 1980-luvulla niin jalkapallon kuin jääkiekonkin puolella. Kun mestaruus alkoi olla käden ulottuvilla, TPS hyytyi ja meni kipsiin.
– Siitä kaudesta se alkoi, koko 1980-luku oli vähän ihmeellistä aikaa. Oltiin aina keulilla runkosarjan jälkeen, mutta jotenkin loppusarjassa ja jatkopeleissä menetettiin sitten lopulliset mestaruussaumat säännöllisesti, Pauno Kymäläinen pohdiskelee.
TPS:n pelaajista Vesa Pulliainen ja Tomi Jalo saivat ainutlaatuisen kunnian, kun heidät valittiin Moskovaan matkanneeseen Suomen olympiajoukkueeseen.
Kauteen 1981 TPS pääsi valmistautumaan uuden jalkapallohallin turvin. Myös valmennuksessa tapahtui muutoksia, kun Raimo Toivanen otti päävastuun. Toivanen sai kaverikseen Hans Martinin.
Lipposen veljekset, Kimmo ja Mika, tekivät väkevää nousua valtakunnan huipulle. TPS-ralli pyöri ajoittain huimaavan hyvin, mutta yllättäviä tappioitakin tuli. Turun ylpeys lähti kauden 1981 loppusarjaan kolmannelta sijalta. Joukkue kompuroi kuitenkin jälleen jatkopeleissä ja jämähti neljänneksi.
Kauden 1982 uutuutena oli joukkueen ensimmäinen varsinainen ulkomaalaisvahvistus. 20-vuotias brittihyökkääjä Seamus Heath saapui Turkuun Lutonista. TPS sai myös Heathin vanhan seuran vieraakseen kesällä edelliskesän Derby-ottelun innoittamana.
Toukokuussa 1982 60-vuotista taivaltaan juhlinut TPS kohtasi juhlaottelussaan Helsingin Jalkapalloklubin. TPS ja HJK olivat kohdanneen vuosien saatossa 69 kertaa, ja Tepsi johti otteluvoitoin 29–24. Voitto numero 30 napsahti, kun Palloseura pöllytti helsinkiläisvieraitaan 4–0. TPS oli runkosarjan jälkeen kärjessä tasapisteissä Kuopion Kopareiden kanssa. Palloseura onnistui kuitenkin sössimään mitalisaumat jälleen kerran loppusarjassa, pullahtaen neljänneksi.
Valmennuskaksikko Toivanen–Martin lähti kauteen 1983 periaatteella ”kolmas kerta toden sanoo”. Näin ei kuitenkaan käynyt. TPS pelasi jälleen kerran hienon runkosarjan ja lähti loppusarjaan paalupaikalta. Runkosarjan jälkeen tehty ja Turussa monet kerrat kirottu pisteiden puolitus sekä keskinkertaisesti pelattu loppusarja toivat tutun lopputuloksen. TPS oli sarjan neljäs ja mitali jäi pisteen päähän. Tehoista homma ei jäänyt ainakaan uupumaan, sillä joukkue teki sarjassa eniten maaleja. Mika Lipponen jysäytti 22 maalia ja kruunattiin maalikuninkaaksi.
– Eräänä tammikuuna edustukseen olivat nousseet yhtenä ryppäänä Lipposen Mika ja Kimmo sekä Erkka Petäjä. Sanoin tammikuussa, että nyt tulee kovat paikat, junnut menevät tuolla hallissa helvetin lujaa. Silloin Tomi Jalo herätti minut ja sanoi, että nyt on tammikuu ja sarja alkaa vasta keväällä. Se oli hieno muistutus siitä, me vanhat tultiin pelikuntoon hiukan hitaammin, tarvittiin enemmän herkistelyä ja ehkä myös luonnon olosuhteet. Tomin ansiosta en menettänyt uskoani ja pelasin kauden kaikki ottelut alusta loppuun avauksessa, Heikki Suhonen kiittelee vieläkin.
Valtakunnallisesti alettiin puhua Turun taudista, sillä myös Tepsin jääkiekon puolella jopa tietynlaiseksi tavaramerkiksi tuli jäätyminen kauden ratkaisuhetkillä.
– Voit voittaa useita pelejä, ja vaikka kuinka reippaasti, mutta samalla hävitä väärässä kohdassa, ja juuri väärät pelit. Uskon, että normaalilla sarjasysteemillä olisi mestaruuksia tullut myös 1980-luvulla. Yksi matsi merkkasi silloin liikaa ja se ei vaan oikein sopinut meille, Kymäläinen tunnustaa.
– Pidän sitä jopa vähän häpeällisenä, että ei voitettu niinä vuosina mestaruutta kertaakaan. Perussarjassa pärjättiin, mutta sitten hyydyttiin. Kaikenlaiset loppusarjat ja päätökset puolittaa pisteet toki muuttivat tuloksia moneen kertaan, Suhonen manaa vieläkin.
TPS palaa mitalikantaan
Kaudella 1984 Turun Palloseuran päävalmentajaksi nousi Hans Martin. Pelaajista Pasi Rasimus saapui Helsingistä ja tulevien vuosien luottomies Ari Heikkinen Kajaanista. Palloseura kohtasi syyskauden ensimmäisessä ottelussa KPV:n ja löi taululle 7–1-murskaluvut. Mika Lipponen uhkasi pelissä jopa Matti Sundelinin yhden ottelun maaliennätystä, mutta jäi kuitenkin viiteen maaliin.
– Lipposen Mikasta tuli minulle erinomainen kärkipari. Valmentajakaan ei aina tiennyt, mitä olimme keskenämme sopineet. Mika oli pienempi ja minä vahvempi, joten suunnittelimme pelimme vastustajan heikkouksien ympärille. Yhteispelimme oli vastustajan puolustajille kuin painajaista, ihan kuin olisimme Mikan kanssa lukeneet toisemme ajatuksia, Heikki Suhonen muistelee.
– Mika on ehkä paras TPS-pelaaja kautta aikain, ainakin kirkaspäisin. Olen onnellinen, että ”Mikke” löysi futiksesta itselleen ammatin maailmalla, kaikki muu olisi ollut lahjakkuuden hukkaamista. Silloin tällöin vieläkin ollaan puhelinyhteydessä, hieno persoona ja ihminen, jota suuresti kunnioitan, arvostan ja pelikaverina rakastan, Suhonen ylistää.
– Se oli yksi lahjakkaimmista joukkueista, jossa olen pelannut. Jalot ja Lipposet, Kymäläinen, Petäjä ja minä. Se on kova lista se. Joukkueen keskiakselin runko oli maajoukkueen kapteeniksi noussut Pauno Kymäläinen, Tomi Jalo ja minä. Siinä oli joukkueen selkäranka, perimme sen roolin Jouni Jalosen, Timo Nummelinin, ”Kili” Toivasen ja kumppaneiden sukupolvilta. Kannoimme kaikki vastuuta, mutta olimme myös hengenluojia. Jos meidän kaikki parhaat ominaisuutemme olisi lyöty yhteen pelaajaan, olisi siinä ollut aika kova ukko, Suhonen tuumaa.
TPS sijoittui runkosarjassa kakkoseksi ja eteni neljän parhaan joukkueen kesken pelattaviin pudotuspeleihin. Välierissä vastustajaksi arvottiin edelliskauden mestarijoukkue Ilves. TPS hävisi ensimmäisen pelin Ratinassa 1–2, mutta vei toisen osan täysin ylivoimaisen esityksen jälkeen 4–0. Samalla varmistui se, että Palloseura palaisi mitalikantaan seitsemän vuoden tauon jälkeen.
Kauden 1984 kaksiosaisessa finaalissa vastaan asettui Lahden Kuusysi. Turussa elettiin jo kultakuumeen kourissa, mutta Kuusysi löi TPS:n kanveesiin Lahdessa pelatussa ensimmäisessä osaottelussa luvuin 4–0 ja käytännössä ratkaisi mestaruuden. Toinen matsi Turussa olikin sitten puolin ja toisin iloista irrottelua ilman turhia paineita ja päättyi 4–4. TPS-leirissä hopeakin maistui makealta monen vuoden kivikkoisemman taipaleen jälkeen.
– Iskettiin pallot ylärimaan ja tolppiin, kun vastustaja löi ne sisään. Ei uponnut mistään ja Kuusysi teki jokaisesta paikasta. Puhistiin vielä ennen kotiottelua, että noustaan. Kun Kuusysi teki vielä yhden, lähtivät loputkin ilmat pihalle. Peli muuttui sen jälkeen sirkukseksi. Tähdet määräsivät silloin, että Kuusysi on mestari, Suhonen harmittelee.
– Martinin ”Hasse” toi kauteen ryhtiä ja yritti aina jotain, että saataisiin tulosta. Joukkueessa ei ollut yhtään täytemiestä, vaan kaikki olivat ammattilaisia. Monta kertaa kopissa puhuttiin, että kuka tekee tänään hattutempun. Itseluottamus oli ihan tapissa. Valmentajana Hasse vaati paljon, mutta antoi myös vapauksia. Hasse oli toimitusjohtaja, joten hän oli tottunut olemaan johtaja. Hänen ei tarvinnut näytellä, vaan hän luotti karismaansa, Suhonen arvioi.
– TPS oli lähellä kaikkien aikojen Palloseuraa. Jääkiekossa alkoi olla isompia yleisömääriä ja jalkapallo otti sarjajärjestelmän kanssa mallia. Puolitettiin pisteitä, jolloin kahdeksan pisteen karkumatka kuihtui neljän pisteen johdoksi. Sitten kuvaan tuli myös pudotuspelejä ja saimme usein vastaan Kuusysin, joka taas ei meille sopinut vastustajana, Timo Jalo puolestaan näki.
Kaikkien aikojen maalitykki
TPS:n menestys ja kasvatustyö poikivat myös siirtoja ulkomaille kauden 1984 jälkeen. Erkka Petäjän suuntana oli Ruotsi ja Östers IF. Hans Martin sai tarpeekseen valmennushommista ja hänen tilalleen kutsuttiin vuoden 1968 mestarilegenda ja perinteisen koulukunnan mies Rainer Forss.
– ”Iikka” Forssin paluu oli minulle mieluinen asia, mutta hän ei tullut nuorten pelaajiemme kanssa toimeen. Iikka ei tuntenut mitään leposykkeitä tai muita tieteellisiä termejä, vaan hän oli valmentanut ja tehnyt tulosta tuntemalla lajin perusasiat. Nuoret uhmasivat häntä ja se ei sopinut yhteen vanhan liiton autoritäärisen valmentajan kanssa, Suhonen tietää.
Kun Mika Lipponen siirtyi Espanjan Real Mallorcaan kesken kauden 1985, kantoi Suhonen jälleen päävastuun maaliteosta. Hänen kasvavia maalimääriään seurattiin suurennuslasilla, sillä tilastoykkösen, Kai Pahlmanin, selkä ja 191 pääsarjamaalin raja lähestyivät koko ajan.
Kolmannen kierroksen Haka-ottelu pelattiin äitienpäivänä ja Suhonen iski pääsarjamaalinsa numero 191 Tomi Jalon syötöstä tullen tasoihin Pahlmanin kanssa. Kaksi kierrosta myöhemmin Suhonen otti kaikkien aikojen maalintekijätilaston kärkipaikan yksin omiin nimiinsä. Historiallinen uran 192:s osuma syntyi Rasimuksen antamasta kulmasta PPT:tä vastaan – ja päällä, kuten niin monet Suhosen maaleista.
– Syöttö oli täydellinen ja kuvio täsmälleen se, jota olimme harjoitelleet edellisenä päivänä Pasin kanssa. Se toi kauan kaivatun ennätyksen. Onnittelusähkeitä tuli ja Pahlmanin ”Kaitsukin” oli kaivanut jostain numeroni esiin ja onnitteli. Se oli hieno ele, Suhonen kiittelee toista pelaajalegendaa.
Suhosen merkkipaalut jatkuivat kesällä, kun hän nousi pelattujen pääsarjaotteluiden tilastoissa ykköseksi. Hän pelasi uransa 393. pääsarjatason pelin Kemin Palloseuraa vastaan. Ja iski juhlapelin kunniaksi tietysti myös taas uuden juhlamaalin. Kaikki kolme edellistä merkkipaalua Suhonen saavutti kotikentällä Turussa, mutta 400. pääsarjaottelunsa hän pelasi Kuopiossa.
– Arvostin aina joukkueen itseni edelle, mutta olin valmis tekemään myös voiton eteen mitä tahansa. Halusin olla ratkaisemassa niitä voittoja. Mikään ei vetänyt vertoja sille huumalle, Suhonen hehkuttaa.
TPS palasi kaudella 1985 tuttuun helmasyntiinsä ja jäi loppusarjapelien jälkeen neljänneksi. TPS:n edelliskauden hopea oli poikinut UEFA Cupin paikan Moskovan Spartakia vastaan. Tepsin maalivahti Dan-Ola Eckerman haastoi kentän toisessa päässä torjuneen Neuvostoliiton maajoukkuemaalivahdin, Rinat Dassajevin.
– Dan oli noussut ykköseksi jo edelliskaudella. Hän oli nopea ja pallovarma. Me teimme tiiviistä yhteistyötä. Menimme kahdestaan kentälle ja pelasimme erilaisia tilanteita, niin hyökkääjän kuin maalivahdin näkökulmista, Suhonen muistelee haikeudella.
Heikki Suhonen on Suomen jalkapallokenttien kaikkien aikojen kovin maalitykki. Suhonen tuuletti maalia kotimaan pääsarjassa 206 kertaa.
Kansainvälistymisen aikaa
Vuonna 1986 alkoi Tommy Lindholmin aikakausi TPS:n päävalmentajana. Seuran jalkapallojaoston puheenjohtajaksi valittiin puolestaan Hans Martin. TPS pelasi ennen kauden alkua täysin poikkeuksellisesti peräti yksitoista kansainvälistä ottelua. Ihan oma lukunsa oli Bangladeshissa pelattu Gold Cup, jossa TPS eteni finaaliin asti Sveitsin korkeimmalla sarjatasolla pelannutta Vevey Sportia vastaan. Keskellä kesää TPS kohtasi vielä maailman huippua edustaneen brasilialaisseura Gremion, joka vuonna 1983 oli voittanut niin Copa Libertadoresin kuin Intercontinental Cupinkin. Brassit kuitenkin sambailivat Palloseuran kumoon lukemin 2–0.
Lindholm nosti itse valmentamisen riman korkealle jo ennen kauden alkua. Hän vaati itseltään Eurocup-paikkaa, jopa omien potkujensa uhalla.
– Kun tulin päävalmentajaksi, sain kritiikkiä siitä, että asetin Euroopan kentät ykkössijalle. Eihän siitä tykätty ollenkaan, vanhat mestarit katsoivat pitkään. Suomen mestaruus oli silloin edelleen ihan pyhä asia, Lindholm sanoo.
– Tommy ja Kuuselan ”Mara” olivat siihen aikaan kovimmat valmentajanimet, mutta oli Tommy taktisesti Marankin edellä. Ymmärsin sen toki vasta myöhemmin. Tommyn oppien taustalla oli ruotsalainen Sven-Göran ”Svennis” Eriksson, joka oli valmentanut aluepelillään IFK Göteborgin UEFA Cupin voittajaksi. Hän oli myöhemmin Laziossa Italian Serie A -mestari sekä myös Englannin maajoukkueen päävalmentaja. Ei ihan turha kaveri siis, Marko Rajamäki painottaa.
– Silloin kun minä tulin mukaan vuonna 1986, joukkueessa oli Kymäläisen Pake, Rosenbergin ”Rimbo”, Jalon veljekset ja Suhosen ”Hese”. TPS oli todella legendaarinen joukkue, joka otti hienosti pikkupojan mukaan. Taso oli todella kova, mutta sain kuitenkin rauhassa tutustua toimintaan. Siihen aikaan joukkueeseen pääsemiseen ei riittänyt nuorten maajoukkuepaikka, vaan piti olla vielä avauksessa siellä, Rajamäki muistuttaa.
Lindholmin asettama rima pysyi kannattamillaan, kun TPS voitti Kuusysin jälkeen SM-hopeaa ja lunasti samalla paikan UEFA Cupiin. HJK jäi rannalle eurocupeista ja pronssille vain yhden maalin marginaalilla.
– Tommy antoi nuorille mahdollisuuksia ja sai joukkueen syttymään. Se kaduttaa, miten kausi päättyi. Jos loppuvaiheessa olisi uskallettu olla vähän rennompia ja avata pelaamista, olisi voinut tulla jopa mestaruus. Kuusysi panosti silloin paljon ja koko niiden runko koostui maajoukkuepelaajista. He olivat joko meitä vähän parempia tai onnekkaampia, Suhonen pohtii.
Raju nuorennusleikkaus
TPS:ssä tehtiin ennen kautta 1987 todella radikaali nuorennusleikkaus, kun useat seuraa vuosikausia kannatelleista runkomiehistä astuivat sivuun. Osa teki tämän omasta tahdostaan, osan puolesta päätöksen tekivät toiset. Heikki Suhonen pelasi 427 mestaruussarjan ottelua ja iski ylittämättömät 206 maaliansa. Pauno Kymäläinen pelasi 366 pääsarjatason ottelua. Mykistäviä lukemia. Lisäksi pelaajauransa päättivät Timo Jalo, Pekka Nurmio ja Risto Rosenberg.
Päävalmentaja Tommy Lindholm kutsui Heikki Suhosen seuran toimistolle kauden päätyttyä. Suhosen yllätykseksi pöydällä ei ollutkaan sopimustarjousta, vaan keskustelu kääntyi peliuran päättymiseen. Lindholmilla oli ”Super-Hessulle” kuitenkin myös toinen yllätys: hän pyysi kaikkien aikojen maalitykkiä kakkosvalmentajakseen.
– Olisi parempi, että jokaiselle pelaajalle kerrottaisiin uran päättymisestä ennen kauden päättymistä. Olisimme viimeisessä ottelussamme voineet vielä kiittää turkulaista yleisöä. Harmittaa, ettemme saaneet sellaisten pelimäärien jälkeen mitään jäähyväisiä. Silloin olisi päässyt kiittämään kaikkia ja nauttimaan eri tavalla, Suhonen harmittelee.
– Pelimies sisälläni kapinoi uran päättymistä vastaan, mutta otin silti uuden haasteen vastaan. Tommy oli aikaansa edellä keskittymisessä otteluihin, ruokailutottumuksissa sekä muissa hienosäädöissä, sain kaikesta siitä uutta oppia, Suhonen jatkaa.
Uusia vastuunkantajia kasvoi mustavalkoisten omista riveistä, niin kuin maan parhaisiin juniorikasvattajiin lukeutuvalle seuralle kuuluikin: Mika Aaltonen, Marko Rajamäki ja Kim Suominen. Merkittävin hankinta ulkopuolelta oli Porin Pallo-Toverien kasvatti Petri Sulonen.
– Sain paljon kritiikkiä joukkueen nuorentamisesta. Kyseltiin, että mitä pitkätukkia uskalsin hankkia ja nostaa joukkueeseen. Se kritiikki loppui kuitenkin aika pian, kun nämä pitkätukat osoittautuivat pelimiehiksi, Lindholm myhäilee.
– Lindholmin Tommy nuorensi joukkuetta todella rankasti. Ei sitä silloin vielä tajunnut, kuinka iso se muutos lopulta oli, Rajamäki puntaroi.
Kansainvälinen meininki jatkui kauden 1987 kynnyksellä, kun TPS pelasi taas yksitoista harjoituspeliä ulkomaisia joukkueita vastaan. Bangladeshin korvasi nyt Leningrad, mutta myös Ruotsiin mentiin edelliskauden tapaan.
TPS aloitti kauden taas Urheilupuistossa evakossa, mutta pääsi toukokuun lopussa Kupittaalle. TPS teki jälleen tasaista jälkeä valtakunnan huipulla. Loppukauden Haka- ja HJK-tappiot pudottivat kuitenkin jälleen Palloseuran mestaruustahdista. Palkkioksi tuli silti sentään SM-pronssia.
Hurjaa jälkeä Eurocupeissa
Tommy Lindholm painotti koko päävalmentajakautensa ajan kansainvälisyyttä. TPS pelasi poikkeuksellisen paljon kansainvälisiä harjoitusotteluita, mutta selvisi myös Eurocup-otteluihin kausien 1986 ja 1987 tulosten perusteella.
– Eurooppaan oli alkuun jaossa kolme paikkaa, kulta- ja hopeajoukkueelle ja Suomen Cupin voittajalle. Me pelasimme vuoden sisään kymmenen Eurocup-peliä. Kymmenestä pelistä tuli neljä voittoa, neljä tappiota ja kaksi tasapeliä maalierolla 9–9. Eli pysyimme aika hyvin siellä muiden mukana, Lindholm todistaa.
– Inter-paukku oli tietysti niin suuri, että kaikki muistavat ennen kaikkea sen, mutta siitä vuoden päästä edettiin jopa kolmannelle kierrokselle asti, hän jatkaa.
TPS ja myös RoPS nostivat upeilla suorituksillaan suomalaisen jalkapallon arvostusta, mistä paras osoitus oli UEFA Cupin paikkakiintiön tuplaantuminen kahteen.
TPS:n ensimmäinen vastustaja syyskuussa 1987 oli itävaltalainen Admira Wacker. Puheenjohtaja Martin ja päävalmentaja Lindholm kävivät vakoilemassa tulevaa vastustajaa Wienissä. Lindholm pisti kovat piippuun: joukkue linnoittautui Paimion motelliin sekä pelasi harjoituspelin TuPan ja Piffenin pelaajista koottua ”varjo-Wackeria” vastaan.
Palloseura hallitsi avauspeliä Kupittaalla mielin määrin, mutta hävisi silti 0–1. TPS teki Itävallassa vieraskentällä hurjan tempun ja nousi yhteismaaleissa 2–1-voittoon. Kovassa nousukurssissa ollut Mika Aaltonen laukoi joukkueensa molemmat maalit Wienin Südstadtin Bundesstadionilla.
– Muistan, kun itävaltalaiset pelaajat menivät epätoivoisina kyselemään omalta valmentajaltaan, että mitä nyt pitäisi tehdä. He eivät yksinkertaisesti tienneet, mitä kentällä pitäisi tehdä, Lindholm pani merkille.
Toiselle kierrokselle arpakulhosta nousi Tepsille vastustajaksi todellinen maailmanluokan joukkue, Euroopan kaikkien aikojen menestyneimpiin valmentajiin kuuluvan Giovanni Trapattonin luotsaama tähtisikermä Internazionale Milano. Italiassa naureskeltiin helppoa arpaa. TPS:n päävalmentaja Tommy Lindholmilla oli kuitenkin kansainvälisiä kontakteja. Italialaisen Fiorentinan ruotsalaisluotsi Sven-Göran Eriksson oli IFK Göteborgin entinen päävalmentaja. Hän ja sen ajan IFK-valmentaja Gunder Bengtsson auttoivat suomalaiskollegaansa. Lindholm uskoi ruotsalaisten käyttämään puolustuksen aluepeliin kuin vuoreen.
– Kun IFK Göteborg oli voittanut ”Svennis” Erikssonin johdolla UEFA Cupin, asiaa oli helppo markkinoida myös meidän pelaajillemme. Me kävimme kaiken ihan kädestä pitäen läpi. Jos pallo on tässä, niin liikutaan näin ja näin, Lindholm kuvailee.
– Svennis lähetti Bengtssonin kautta taustainfoa Interistä minulle Turkuun. Asia oli kuitenkin pidettävä visusti salassa. Italiassa olisi noussut melkoinen meteli, jos siellä olisi tiedetty asiasta, Lindholm sanoo.
– Pudotettiin Admira Wacker jatkosta, vaikka hävittiin ensin kotona. Sen jälkeen piti pudottaa Inter jatkosta. Trapattonin valmentama Inter oli siihen aikaan Euroopan suurimpia jengejä. Maalissa oli Zenga, sitten oli Bergomi, Baresi, Passarella, Serena, Altobelli ja Scifo, Ihan huikea jengi siis. Aluepeli oli vallankumouksellista, pyrittiin luomaan alueellisia ylivoimia ja pyrittiin nopeaan reagointiin. Se oli silloin täysin poikkeavaa, Marko Rajamäki hehkuttaa.
Tarunhohtoiseen asemaan noussut avausottelu pelattiin San Sirolla. Vierasjoukkueen eksoottisuutta isäntien näkökulmasta alleviivasi sekin, että stadionin tulostaululla luki ennen ottelua Inter–Turun. Juha-Pekka ”J-P” Jalo selosti ottelua Turkuun puhelimen kautta. TPS:n päävalmentaja Tommy Lindholmin taktiikka puri, ja ottelun 11. minuutilla räjähti. Tommi Paavola peippaili ja syötti hieman taaksepäin Mika Aaltoselle, joka antoi palaa. Pallo painui Zengan ohi oikeaan yläkulmaan. Inter jauhoi sen jälkeen alkuun rauhallisesti, mutta toisella puoliajalla jo erittäin hermostuneesti. TPS:n pelisysteemi ja henkinen kantti kestivät ottelun loppuun asti. Milanolaisten oli vaikea sulattaa tappiotaan.
– Tiesimme tasan tarkkaan, miten Inter pelasi. Jokainen syöttölinja oli opeteltu. Eiväthän italialaiset sitä tietenkään tienneet. Kuulimme, että Inter vetäytyy aika syvälle ja se antaisi meille aikaa rakentaa alhaalta. Luulimme, että Inter olisi tullut kovempaa ja selvisimme jopa helpommalla kuin odotimme. Eikä meidän maalimme ollut mikään vahinko, vaan tekemällä tehty osuma, Heikki Suhonen korostaa.
– Se on kaikkien aikojen suoritus suomalaisvalmentajalta, edelleen. Ei vain se, että voitimme, vaan ennen kaikkea se, miten me voitimme. Kaikki meni täsmälleen niin kuin Tommy oli koko ajan ajatellut ja suunnitellut. Suunnitelma puri aivan täydellisesti. Olen aina ollut sitä mieltä, että se Inter-voitto on Tommyn henkilökohtainen saavutus, niin paljon hän teki töitä sen eteen, Suhonen jaksaa hämmästellä edelleenkin.
TPS palasi Turkuun juhlahumussa, mutta samppanjat pidettiin jäissä. Lindholmin fokus oli jo 4. marraskuuta Kupittaalla pelattavassa toisessa osaottelussa. Inter toi Turkuun omat kokit, eikä joukkue jättänyt mitään sattuman varaan. TPS:n Milanon uroteko oli saanut aikaan myös ennennäkemättömän kiinnostuksen ottelua kohtaan. Kupittaan Olympiakatsomoon ja väliaikaisiin putkikatsomoviritelmiin ahtautui peräti 15 000 katsojaa. Inter voitti lopulta Scifon ja Altobellin maaleilla 2–0 ja eteni yhteismaalein 2–1 jatkoon, mutta lopputulos jätti paljon jossiteltavaa.
– Ennen toista peliä oli ihan valtava mediamyllytys. Peli oli 0–0 vielä tauolla. Sitten Altobelli vei kädellä pallon mukanaan ja meidän topparimme lopettivat pelaamisen. Miten siinä olisi käynyt ilman sitä, eihän meillä ollut siihen mennessä mitään hätää. Meillä oli siis myös aikamoista epäonnea matkassa, Lindholm manaa vieläkin.
– Voitettiin se Milanon-peli poikkeuksellisesti jalkapallolla, monilta on unohtunut se ydin, että se voitto tuli pelaamalla jalkapalloa joukkueena. Tommy oli isoimpia valmentajia Suomessa. Luulin ensin, että taso on Suomessa sitä, mitä Tommy opetti, mutta hänhän oli edelläkävijä koko Suomessa. Hän vei futiksen taktisen ajattelun Suomessa ihan uudelle tasolle, Rajamäki vielä painottaa.
– Menestyksestä seurasi siirtoja ulos, Suomisen ”Kimi” ja Lipposen ”Kimppi” lähtivät Itävaltaan, ja ”Altsi” totta kai Italiaan. Muitakin pelaajia olisi päässyt ulkomaille, mutta siihen aikaan seura pystyi pitämään pelaajan, jos halusi. Elettiin siis aikaa ennen Bosmania, Rajamäki muistuttaa.
Kun Mika Aaltonen palasi Milanosta Turkuun, olivat agentit hänen kimpussaan. Toisen Inter-pelin jälkeen keskustelut siirrosta jatkuivat sitten toden teolla. Lopulta pöydällä oli kaksi isoa tarjousta, Interin ja Lazion. TPS sai muhkean siirtosumman, satojatuhansia markkoja.
– Jos on tilaisuus laulaa La Scalassa, siihen pitää tarttua. Sain Trapattonin valmentajaksi, ja ympärillä oli aika hyvää porukkaa. Jossittelemaan kun lähtee, niin olisi tietenkin voinut valita myös Lazion. Kun en mennyt, he hankkivat sinne vähän myöhemmin Paul Gascoignen, Aaltonen lohkaisee.
Kausi 1988 jäi Lindholmin kolmivuotiskauden viimeiseksi. Heikentynyt TPS aloitti kauden todella tehottomasti ja oli voitoitta neljän kierroksen jälkeen. Alun rämpiminen sai huoltaja Risto Lindmanin muistuttamaan joukkueen edellisestä voitosta. Se oli tapahtunut San Sirolla lokakuussa 1987. TPS jäi lopulta viidenneksi, mutta mitali ja UEFA Cupin paikka jäivät kirvelevästi vain pinnan päähän.
Video: Mika Aaltosen voittomaali San Sirolla
TPS voitti Internazionalen Mika Aaltosen legendaarisella maalilla. TPS TV:n klassikkovideolla palataan legendaariseen mustavalkoiseen hetkeen J-P Jalon selostuksen säestämänä ja kuullaan myös Aaltosen kommentit pelin jälkeen.
San Siron sankarista tuli huippututkija
Lokakuussa 1987 Tommy Lindholmin valmentama TPS kohtasi Italian suurseura Internazionalen Milanon San Sirolla. TPS:n oma kasvatti, silloin 21-vuotias kauppatieteiden opiskelija, Mika Aaltonen jysäytti pallon ottelun 11. minuutilla 30 metristä ohi Italian maajoukkueveskari Walter Zengan. Kuten tunnettua, TPS voitti Interin 1–0. Shokki oli suurin piirtein sitä luokkaa kuin, jos HJK kävisi voittamassa ensi viikolla FC Barcelonan Camp Noulla.
Kun Aaltonen oli jo edellisellä kierroksella upottanut kahdella maalillaan itävaltalaisen Admira Wackerin, oli selvä juttu, että kysyntää miehelle riitti myös ulkomailla. Internazionale selvisi siitä huutokaupasta voittajana. Aaltosen pelit jäivät kuitenkin yhteen harjoitusotteluun Neuvostoliiton maajoukkuetta vastaan. Milanolaisjätti vuokrasi Aaltosen pian Sveitsin Bellinzonaan, ja sen jälkeen italialaiseen Bolognaan. Kauden 1989–1990 hän pelasi Saksan 2. Bundesliigan Hertha Berlinissa ja pääsi samalla todistamaan historiallisia maailman tapahtumia. Hertha pelasi kotiottelun vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Berliinin muuri oli murtunut.
– Seurajohto päästi kaikki itäsaksalaiset ilmaiseksi tauolla sisään. Kotikenttämme Berliinin Olympiastadion oli aivan täynnä ja fiilis valtava. Kaikki vaan huusivat, että ”Berlin, Berlin!” Aaltonen hehkuttaa.
Berliinin jälkeen Aaltonen palasi Turkuun, mutta lähti vielä kerran ulkomaille vuonna 1994. Silloin suuntana oli Israel ja Hapoel Be’er Sheva. Mika Aaltonen pelasi loppujen lopuksi kausien 1982 ja 1993 välissä yhteensä 162 pääsarjaottelua Turun Palloseuran paidassa.
Aaltonen lopetti pelaajauransa kauden 1994 jälkeen ja hän oli silloin jo väitöskirjan kimpussa. Hänestä tuli arvostettu tulevaisuudentutkija. Aaltonen oli ehdolla Suomen Palloliiton puheenjohtajaksi vuonna 2018.
– Urheilu ei vaan voi toimia kestämättömällä tavalla, vaan pitää miettiä, miten tapahtumia järjestään jatkossa kestävästi, niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin ympäristöllisestikin. Tärkeintä on moraali, kestävyys siis myös eettisesti.
Mika Aaltosta myös tarvittiin, kun Suomen Palloliitossa alettiin rakentamaan suomalaisen jalkapalloilun uutta identiteettiä. Hänet houkutteli projektiin mukaan toinen turkulainen, pääsihteeri Marco Casagrande.
– Tulimme siihen tulokseen, että entinen pelaaja, joka on nykyään tulevaisuudentutkija, voisi olla hyvä henkilö vetämään tällaista projektia, Casagrande perustelee.
Aaltonen on johtanut Turun yliopiston tulevaisuudentutkimuksen laitoksen Helsingin-toimistoa, ollut vierailevana tutkijana London School of Economicsissa, Pariisin CNAMissa sekä gregoriaanisessa yliopistossa Roomassa. Hän on kirjoittanut matkan varrella myös 15 kirjaa, yhteistyössä muun muassa maailman tunnetuimpiin kuuluvan tulevaisuuden tutkijan kuuluvan Rolf Jensenin kanssa.
Mika Aaltonen laukoi TPS:n seurahistorian ikimuistoisimman maalin Milanon San Sirolla vuonna 1987.
Kohtuuttoman kovia kohtaloita
Kuuluisaa Milanon ihmettä olivat TPS-pelaajista kentällä rakentamassa Dan-Ola Eckerman, Ari Heikkinen, Petri Sulonen, Juha Laaksonen, Esa Johansson, Juha Halonen, Tomi Jalo, Tommi Paavola, Kim Suominen, Mika Aaltonen, Marko Rajamäki ja Vesa Salmela. Tuon kauden pelaajiin kuuluivat myös Hannu Bildo, Juha Heino, Esa Nieminen, Kari Skants ja Jari Vuorio.
TPS oli jalkapalloilevan kansan kaapin päällä kaksi viikkoa lokakuun 21. päivän jälkeen vuonna 1987. Sen jälkeen vuodet kuluivat, pelaajat lopettivat yksitellen uransa, jotkut jatkoivat valmentajina, toiset muiden siviilihaasteiden parissa. San Siron sankarijoukkueen kohtalo on ollut kuitenkin poikkeuksellisen kova, sillä peräti neljä joukkueen pelaajista on menehtynyt liian nuorena, ennen aikojaan.
Surulliset tapahtumat saivat alkunsa vuonna 1991, kun joukkueen maalivahti Dan-Ola Eckerman sairastui vakavasti. Dan-Olan ja Tuula Eckermanin Eemeli-poika oli syntynyt vain paria kuukautta aikaisemmin.
– Ensimmäiset oireet tulivat alkukesästä 1991. Hän ihmetteli väsymystään, mutta ehti pelata vielä muutaman ottelun. Saimme tutkimusten jälkeen tietää, että Dani sairastaa leukemiaa eli verisyöpää, Tuula Eckerman muistelee.
TPS:n päävalmentaja oli tuolloin Heikki Suhonen.
– Koko joukkue masentui Danin sairastuessa. Muistan kun olin Myyrmäen hallin avajaisottelussa ja kerroin Danin sairastumisesta. HJK:n ”Jallu” Rantanen laittoi hatun kiertämään, ja toin mukanani Danille ja Tuulalle 2 700 markkaa, Suhonen paljastaa.
– TPS voitti Suomen Cupin lokakuussa 1991, ja pelaajat tulivat suoraan Helsingistä meille näyttämään voittopokaalia. Myös maajoukkue Jari Litmasen johdolla vieraili sairaalassa tervehtimässä Dania, Tuula Eckerman kiittelee.
Dan-Ola Eckermanin taistelu päättyi 25.5.1994.
TPS on vieraillut sen jälkeen säännöllisesti TYKS:n verisairauspotilaiden hematologian osastolla, jonka kummi Tuula Eckerman on.
– Me kummit kokoonnumme joulun aikaan ja vierailemme yhdessä TPS:n pelaajien kanssa osastolla. En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka paljon tätä perinnettä arvostan, hän myöntää.
Lisää surullisia uutisia tuli 2000-luvun puolella. Joukkueen kapteeni, erityisopettaja Tomi Jalo, menehtyi 14.1.2009. Filosofian tohtori Juha Laaksonen kuoli sairauden uuvuttamana 19.3.2013. Nyt viimeksi Kim Suominen menehtyi työnsä ääreen Kupittaan harjoituskentälle 18.11.2021. Suuri huoli on myös Petri Sulosen terveydentilasta. Hän taistelee elämästään Porissa sairauden uuvuttamana.
– Aika kovalla kädellä sitä joukkuetta on kohdeltu. Liian monta hienoa kaveria on lähtenyt täältä ennen aikojaan, Marko Rajamäki toteaa.
Milanon sankarit tapasivat 14.10.2017. He vierailivat tuolloin jo edesmenneiden joukkuekavereidensa haudoilla muistoa kunnioittamassa.
Mestaruus millien päässä
Tommy Lindholm siirtyi kaudeksi 1989 Ruotsin Brageen ja Tepsin päävalmentajaksi nousi mustavalkoinen pelaajaikoni Heikki Suhonen. Hän lähti ennakkoluulottomasti rakentamaan omaa tarinaansa, ja debyyttikausi oli välitön menestys. Koko 1980-luvun kestänyt mestaruusjahti päättyi syksyllä 1989 kuitenkin katkeraan pettymykseen. TPS voitti kuitenkin hienosti SM-hopeaa ja hävisi koko kauden aikana vain kolme ottelua.
– Olin hieman kypsynyt Tommyn aluepeliin, mutta puolustus oli sen jäljiltä hyvässä formussa. Uskoin, että voimme hyökätä rohkeammin. Voitimme keväällä harjoitusottelussa HJK:n 2–0. Sarjassa pelasimme kolme ottelua vastakkain, voitimme kaikki ne myös 2–0. HJK:n valmentaja Jyrki Heliskoski sanoi ennen kauden alkua lehdistötilaisuudessa, että TPS on päättänyt saavuttaa jotakin uuden valmentajan alaisuudessa. Ne olivat kauniita sanoja alle 40-vuotiaalle valmentajalle, Suhonen muistelee.
– HJK:ssa läpi lyönyt Kimmo Tarkkio aloitti opiskelun Turun kauppaopistossa. Kimmo halusi Tepsiin ja otin hänet avosylin vastaan. Hän oli taiteilija, joka treenasi silloin kun huvitti. Mutta nopeus ja taito olivat aivan ylivertaista luokkaa. Hän teki harjoitusotteluissa neljä maalia AIK:ta, Hammarbytä ja Maltan maajoukkuetta vastaan. Hammarby kaappasi hänet sitten kolme viikkoa ennen kauden alkua. Kimmon kanssa ei ollut allekirjoitettua sopimusta, vaan HJK vei Kimmosta saadun siirtosumman. Minua satutti seurajohdon tyhmyys. Tepsissä Kimmosta olisi tullut Suomen mestari ja sarjan maalikuningas, Suhonen uskoo.
– Valitettavasti tuloksena oli vain hopea. Jos Kimmo olisi pelannut meillä, emme olisi menettäneet pistettäkään tuossa sarjassa. Tämä on pettyneen valmentajan kommentti, mutta sisältää paljon totuutta. En osannut surra hopeaa niin paljon, koska uskoin mahdollisuuksia vielä tulevan. Aina ei kuitenkaan mene, niin kuin ennakkoon ajattelee, se mahdollisuus olisi pitänyt pystyä hyödyntämään, Suhonen pudottelee nyt.
– Kun Tommy lähti Ruotsiin, koutsasi Suhosen Hese meidät melkein mestariksi. Vedimme ekalla kaudella pitkän putken ilman tappioita, mutta niin teki myös Kuusysi. Pelattiin Lahdessa ratkaisuottelu ja vedin itse ylärimaan. Siitä sisään ja mestaruus olisi ollut meidän. Sen jälkeen jengissä tapahtui surullisia asioita, tuli vakavia sairastumisia, tuli autokolaria. 1980-luvun loppuvuosien menestysryhmä meni yksinkertaisesti rikki. Selvittiin Tommyn, Altsin ja muiden lähdöistä, mutta sitten tuli niin isoja kolauksia, että niitä ei vaan enää kestetty, Rajamäki myöntää.
Aikakauden tepsiläiset Kunniagalleriassa
100 vuotta Tepsiä -juttusarjan historiajutuissa on jo esitelty monia ansioituneita, ennen 1980-lukua seuran toimintaan mukaan liittyneitä Kunniagallerian jäseniä. Aiemmin mainittujen legendojen lisäksi Tepsin edustusjoukkueen toimintaan hyppäsivät 1980-luvulla mukaan seuraavat henkilöt:
Jäsen nro 19: Marko Rajamäki (s. 3.10.1968)
”Rapa” pelasi TPS:n edustusjoukkueen hyökkäyksessä kausien 1986–2002 välillä yhteensä 344 ottelua. Hän voitti SM-hopeaa kautena 1989 sekä SM-pronssia kautena 1987. Suomen Cupin voittaja vuonna 1991. Pelasi 16 A-maaottelua vuosina 1993-95. TPS:n päävalmentajana vuosina 2010–2013 ja kaudella 2022. Voitti Tepsin päävalmentajana SM-pronssia 2010 ja -12, Suomen Cupin 2010 sekä Liigacupin 2012.
Jäsen nro 30: Mika Aaltonen (s. 16.11.1965)
Mika Aaltonen pelasi keskikentällä ja nousi Tepsin edustukseen mukaan vuonna 1982. Seuran oma kasvatti pelasi lopulta 257 ottelua raitapaitojen riveissä. Aaltonen pudotti syksyllä 1987 osumillaan itävaltalaisen Admira Wackerin ja teki legendaarisen voittomaalin Milanon San Sirolla italialaisen Internazionalen verkkoon UEFA-cupin karsinnoissa. Hän voitti TPS:ssä SM-hopeaa 1986 ja Suomen Cupin 1991. Aaltonen pelasi myös 12 A-maaottelua. Hän on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tehnyt sopimuksen Italian Serie A:ssa pelaavan joukkueen (Internazionale) kanssa. Pelasi myös Sveitsin Bellinzonassa, Italian Bolognassa, Saksan Hertha Berlinissä sekä Israelissa Hapoel Beer Shevassa. Lopetti uransa 1994, opiskeli pelaamisen ohessa kauppatieteitä Turun Kauppakorkeakoulussa ja väitteli tohtoriksi. Aaltosesta tuli arvostettu tulevaisuuden tutkija, jolta on tullut julkaisuja päätöksenteosta, ennakoinnista ja yhteiskunnan muutoksesta. Puhunut urheilun eettisyydestä taloudellisesti, sosiaalisesti sekä ympäristön suhteen.
Jäsen nro 31: Kim Suominen (s. 20.10.1969 – k. 18.11.2021)
TPS:n oman juniorikoulun kasvatti, joka nousi edustusjoukkueeseen mukaan syksyllä 1986. Pelasi TPS:n edustusjoukkueen keskikentällä yhteensä kuusi kautta ja 260 ottelua. Yksi Tepsin 1980-luvun eurocup-pelien luottomiehistä ja San Siron sankareista. Pelasi urallaan myös 39 A-maaottelua. TPS:n riveissä SM-hopeaa (1989) sekä Suomen Cup -mestaruus (1991). Suomen mestaruus TPV:n riveissä (1994). Pelasi ulkomailla itävaltalaisessa Admira Wackerissa sekä ruotsalaisessa IFK Norrköpingissä. Toimi viimeiset kymmenen vuotta juniorivalmentajana TPS:n P17-ikäluokassa. Koko TPS Jalkapallo menetti ennen aikojaan todella pidetyn työkaverin sekä huippuvalmentajan. Kimi oli humaani persoona, jonka ymmärtäväisessä valmennus- ja kasvatusopissa sadat nuoret saivat loistavaa oppia jalkapallossa viime vuosien aikana. Paljon itsekin nähnyt ja kokenut Suominen ehti opastaa ja kannustaa nuoria myös jalkapallon ulkopuolisen elämän haasteissa.
Teksti on lainattu Heikki Möttösen, Markku Jokisipilän ja Jussi Leppäsyrjän kirjoittamasta TPS:n 100-vuotishistoriikista Mustavalkoinen vuosisata – Turun Palloseura 1922–2022.
100 vuotta Tepsiä -juttusarja:
1920-luku: TPS:n perustaminen ja ensimmäinen mestaruus
1930-luku: Vauhtia alemmalta sarjatasolta ja paluu Suomen mestariksi talvisotavuonna
1940-luku: Hienoja saavutuksia sodan aikana ja sen jälkeen
1950-luku: Vajaan vuosikymmenen vuoristorata
1960-luku: Kaikkien aikojen TPS-peli siivitti mustavalkoiset mestaruuteen
