U17-tyttöjen maajoukkue (2010 ja myöhemmin syntyneet) pelaa seuraavat maaottelunsa elokuun alussa. Suomi avaa PM-turnauksen Norjaa vastaan 2. elokuuta ja kohtaa emäntämaa Tanskan 5. elokuuta. Turnaus päättyy Pikkuhelmareiden osalta Ruotsia vastaan 8. elokuuta.
Turun Palloseuran nuoret lupaukset, keskikenttäpelaaja Peppi Kivikoski ja laitapuolustaja Enna Jalkanen, on valittu mukaan PM-turnaukseen matkaavaan Pikkuhelmareiden joukkueeseen. Molemmat nuoret pelaajat kuuluvat TPS:n GANT-akatemiaan. Vuoden 2011 ikäluokkaa oleva Kivikoski on kuluvalla kaudella pelannut TPS:n riveissä 16 naisten Kansallisen Ykkösen ottelua, vuonna 2010 syntynyt Jalkanen puolestaan kahdeksan.
Suomi lähtee PM-turnaukseen parin ottelun voittoputkessa. Eerikkilän UEFA Development -turnaus pelattiin toukokuussa, jolloin Pikkuhelmarit hävisi Irlannille, mutta päihitti Unkarin ja Islannin. Tuolloin Linda Ruutu tuurasi Akan Okomohia, joka palaa päävalmentajan tehtäviin PM-turnauksessa. Norja-peli tulee olemaan Okomohille ensimmäinen maaottelu tämän ikäluokan kanssa.
– On kunnia liittyä mukaan uuteen joukkueeseen. Sekä pelaajistossa että valmennustiimissä on sopivasti jatkuvuutta ja uusia kasvoja. Jatkamme projektia luottavaisin mielin – Pekko Söderström valmennustiimeineen on tehnyt maajoukkuepolun alussa hyvää työtä joukkueen kanssa, päävalmentaja Okomoh sanoo Palloliiton kotisivuilla.
– Olen seurannut tarkasti edelliset maajoukkuetapahtumat ja katsonut suuren määrän sarjaotteluita valintoja ajatellen. Meillä on hyvä joukkue kasassa, ja luonnollisesti hyviä pelaajia jää joukkueen ulkopuolelle. Onneksi tapahtumia on hyvä määrä. Se mahdollistaa useamman pelaajan katsastamisen syksyn aikana. Muutamia harmittavia loukkaantumisia myös mahtuu mukaan, mutta osa pelaajista on palaamassa loppukesästä täyteen iskuun.
U17-tyttöjen EM-karsintalohkot arvottiin kesäkuussa. Karsintaurakka on suomalaisittain poikkeuksellinen, sillä Suomi pääsee järjestäjämaana automaattisesti kisoihin. EM-lopputurnaus pelataan Suomessa toukokuussa 2027.
– Meillä on hieno mahdollisuus pelata keväällä EM-kisoissa kotiyleisön edessä – sitä kohti mennään. Korostan kuitenkin, että keskittyminen tulee olemaan maajoukkueen osalta aina seuraavassa tapahtumassa ja ottelussa. Tärkeimpänä pelaajat kehittyvät seuroissaan, ja sitä tulemme painottamaan koko vuoden ajan. Joukkueella on hyvät lähtökohdat, ja olen iloinen siitä, että pelaajat ovat ottaneet kehitysaskelia arjessaan. Esimerkiksi moni nuori pelaajamme on näyttänyt tasonsa aikuisten ja B-nuorten sarjoissa, Okomoh toteaa.
– Osa pelaajistamme sai keväällä arvokasta oppia vanhemman ikäluokan EM-kisoista. He tuovat tärkeää kokemusta takaisin omaan ikäluokkaansa. Kisat toukokuussa olivat äärimmäisen opettavainen kokemus. Otteluiden kova vauhti ja pelaajien erittäin korkea taitotaso jäi varmasti kaikille päällimmäisenä mieleen. Tiedämme nyt paremmin, mitä vaatii pärjätä joukkueena vastaavissa otteluissa, ja uskon, että pystymme näyttämään sen tulevan vuoden aikana.
PM-turnauksen vastustajista Suomi on kohdannut tänä vuonna Tanskan. Tuplamaaottelun avausosa päättyi Tanskan 3–2-voittoon – muutamaa päivää myöhemmin Pikkuhelmarit sai revanssin ja juhli 2–0-voittoa.
– Tuleva PM-turnaus on perinteisesti kovatasoinen. Norja on edellisinä vuosina menestynyt erinomaisesti EM-kisoissa ja pelannut itsensä MM-kisoihin. Tanska on tuttu vastustaja ja heillä on tosi hyvä joukkue. Ruotsi puolestaan voitti muun muassa Puolan sekä Kanadan toukokuun turnauksessaan. Lähdemme luottavaisin mielin kilpailemaan ja kehittämään joukkueen toimintaa kentällä sekä sen ulkopuolella. Tuleva turnaus valmistaa meitä erinomaisesti kohti syksyn EM-karsintoja, päävalmentaja päättää.
Suomen ottelut:
Su 2.8. klo 19.00 Norja – Suomi, Frederikshavn Stadium (Frederikshavn)
Ke 5.8. klo 19.00 Tanska – Suomi, Nord Energi Arena (Hjørring)
La 8.8. klo 12.00 Suomi – Ruotsi, Hjørring IF (Hjørring)
Suomen ottelut näkyvät suorana Palloliiton Youtube-kanavalla.
Suomen joukkue (aiemmat seurat Suomessa):
Camilla Huttunen (mv), HJS
Ronja Kuivamäki (mv), FC Honka (HJS)
Emilia Antikainen, VJS
Hertta Myyryläinen, HJK (Valtti)
Piitu Päivärinta, FC Honka (NuPS)
Laura Lahti, HJK
Venla Pastinen, HJK (NJS)
Aino Kangasniemi, JyPK-JJK
Enna Jalkanen, TPS
Hertta Ahonen, Ilves (HJK, TPV, FC Haka-j)
Peppi Kivikoski, TPS (KaaPo, KaaNa)
Olivia Sallinen, JyPK-JJK
Dina Ylikraka, MuSa (ToVe)
Elina Vilén, HJS
Emma Poikkeus, FC Honka (HJK)
Tuulianna Artti, PKKU (KP-75)
Pihla-Maria Partanen, HJK
Helmi-Sofia Palmu, HJS (RiPS)
Evilla Poikonen, KuPS (Pallokissat)
Sara Varis, HJK (Valtti, PuiU)
Olivia Oulasvirta, HJK (LPS)
Riina Huikuri, ONS