TPS on tehnyt kauden 2026 kattavan sopimuksen keskikenttäpelaaja Iina Maria Pienimäen kanssa. Kemistä kotoisin oleva, 19-vuotias Pienimäki siirtyy Turkuun Seinäjoelta SJK:n riveistä.
Pienimäki pelasi viime kaudella SJK:ssa Naisten Kakkosta ja oli yksi joukkueensa kantavia voimia. Kauden 2025 päätteeksi hänet palkittiin pelaajien pelaaja -tunnustuksella, kun joukkue äänesti keskuudestaan vuoden pelaajan. Palkinnon saajaa kuvailtiin taistelijaksi, pelin moottoriksi ja taitavaksi pelaajaksi, joka uskaltaa ottaa vastuuta ja tekee valtavan määrän töitä molempiin suuntiin kenttällä. Lisäksi Pienimäki tunnetaan valloittavana persoonana, joka pitää hyvää tunnelmaa yllä myös kentän ulkopuolella.
Oikeajalkainen, 167-senttinen keskikenttäpelaaja tuo TPS:ään juoksuvoimaa, asennetta ja rohkeaa pelaamista.
Pienimäki odottaa innolla siirtoa uuteen ympäristöön.
– Siirryn TPS:ään, koska haluan kehittyä pelaajana ja ottaa seuraavan askeleen urallani. TPS tarjoaa minulle hyvän mahdollisuuden siihen, Pienimäki kertoo.
Tulevalta kaudelta hän odottaa paljon.
– Odotan ensi kaudelta kovia pelejä, menestystä joukkueelle ja täysiä katsomoita, aurinkoinen Iina vastaa hymyillen.