TPS otti taisteluvoiton SJK Akatemiasta ja jatkaa Ykkösliigan kärkipaikalla

Valokuva: Tiina Pirilä.

Jalkapallon Ykkösliigassa pelattiin viime perjantaina kymmenes kierros. Kaikki joukkueet ovat siis kohdanneet toisensa kertaalleen ja sarjaa on takana ensimmäinen kolmannes. Sarjan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kärkipaikkaa piti hallussaan Turun Palloseura, ja turkulaiskomennossa jatketaan myös 10. kierroksen jälkeen. TPS otti neljännen peräkkäisen voittonsa ja kukisti Kupittaan perjantai-illassa SJK Akatemian maalein 3–2.

Ennen illan ottelun alkua joukkueet kerääntyivät keskiympyrään ja 949-päinen yleisö Olympiakatsomossa nousi seisomaan. Oli aikaa kunnioittaa hiljaisella hetkellä edesmennyttä Jani Mesikämmentä. Mesikämmen teki pitkän ja arvostetun uran urheilun parissa niin toimittajana kuin juniorivalmentajanakin. TPS-junioreita Mesikämmen valmensi yli kymmenen vuoden ajan. Hän oli Palloseuran toiminnassa mukana myös viestinnän ammattilaisena, ollen kirjoittamassa seuran 90-vuotisjuhlahistoriikkia ja tarinallistaen TPS Juniorijalkapallon toimintaa sisällöntuottajan roolissa.

– Ensimmäiseksi haluan esittää osanottoni Janin perheelle ja lähettää heille rakkautta. Surullinen päivä Tepsille, me menetimme perheenjäsenen. En valitettavasti tuntenut Jania henkilökohtaisesti, mutta haluan lähettää voimia hänen perheelleen. Paras tapa kunnioittaa hänen muistoaan tänään oli ottaa voitto ja kolme pistettä, sanoi TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol illan ottelun jälkeen.

Päävalmentaja Piñolin sanoja lainaten, TPS puhui kentällä. ”Puhe” ilmensi päättäväisyyttä ja periksiantamatonta taistelutahtoa sekä maalintekovoimaa – asioita, joista TPS-miehistö on alkukauden aikana tullut tunnetuksi. SJK Akatemia johti peliä kahteen otteeseen, mutta niin vain TPS kampesi kahdesti rinnalle ja lopulta myös ohi.

– SJK Akatemia on hyvä joukkue, joka on vaarallinen tilanteenvaihdoissa. Pelit heitä vastaan tarjoavat aina hyvän show’n hyökkäävän jalkapallon ystäville. Heitä vastaan on ilo pelata. Kohtasimme SJK Akatemian nyt kolmannen kerran tänä vuonna, kaikki pelit ovat olleet loppuun asti avoimia pelejä, jotka me olemme voittaneet yhden maalin marginaalilla. Tänään me olisimme ensimmäisellä puoliajalla ansainneet enemmän kuin mitä saimme, meillä oli paljon selkeitä maalipaikkoja. Pelasimme hyökkäävästi, mutta emme olleet yhtä kliinisiä kuin aiemmin tällä kaudella. Silti onnistuimme kuitenkin tekemään kolme maalia. Meillä oli tänään ottelussa omat vaikeat hetkemme ja jouduimme kahdesti tappiolle, mutta nousimme lopulta hienoon voittoon. Haluan onnitella joukkuettani ja kiittää kannattajia siitä tuesta, jota jälleen katsomosta saimme. Se auttoi meitä nousemaan kahdesti tappioasemasta tasoihin ja lopulta voittoon. Se on valmentajan päätös, että me otamme riskejä tämänkaltaisissa peleissä. Otamme jatkossakin riskejä siinä määrin kuin katsomme tarpeelliseksi, koska voitamme pelejä mieluummin 3–2 kuin 1–0, kommentoi Piñol.

Ottelu pelattiin aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä, mutta kotijoukkue sai kuvaannollisesti kylmän suihkun niskaansa heti pelin ensiminuuteilla. SJK Akatemia onnistui jo viidennellä minuutilla siirtymään johtoon, kun TPS hyökkäsi hieman liian innokkaasti ja seinäjokelaiset pääsivät rokottamaan nopealla vastaiskulla. Vieraiden 1–0-osuma merkittiin Marius Könkkölän nimiin.

TPS ei nopeasta takaiskusta hätkähtänyt, vaan nousi tovi myöhemmin tasoihin. Peliä oli pelattu 13 minuuttia, kun isännät rakensivat hienon hyökkäyksen oikealta laidalta ja Onni Helén naulasi kauden 7. maalillaan ottelun tasoihin.

Tepsillä oli avauspuolikkaalla runsaasti tilanteita, mutta viimeiset ratkaisut eivät olleet niin laadukkaita, että kotijoukkue olisi päässyt tauolle johtoasemassa. Sen sijaan tauolle lähdettiin vieraiden 2–1-johdossa, kun SJK Akatemia onnistui nousemaan toistamiseen johtoon 44. minuutilla. Takaiskumaalista kotijoukkue saa ottaa osan omaan piikkiinsä, sillä ensin Tepsi epäonnistui purkupallossa pahemman kerran ja lopulta neljän TPS-pelaajan ympäröimä Onni Hänninen pääsi laukomaan vieraat taukojohtoon.

Toiselle puoliajalle TPS tuli päättäväisenä jahtaamaan tasoitusta ja työ tuottikin nopeasti tulosta. Onni Helén näytti, miksi hän johtaa koko sarjan tehopörssiä. Helén on paitsi loistava viimeistelijä niin myös erinomainen suojaamaan palloa ja järjestämään tilanteita joukkuekavereilleen. Jälkimmäisestä oiva osoitus oli tänään 2–2-tasoitusmaali, kun Helén otti pallon haltuunsa, suojasi sitä ja lopulta petasi vetopaikan Emu Kawakitalle. TPS:n japanilaisvahvistus kiitti joukkuekaveriaan esityöstä ja latasi pallon suoraan syötöstä verkon perukoille. Kawakitalle osuma oli kauden kolmas. Ykkösliigan tehopörssin kärki Helén puolestaan on tehtaillut kymmeneen peliin seitsemän maalia ja viisi maalisyöttöä.

Illan huipennus nähtiin 65. minuutilla, kun TPS-kapteeni Atte Sihvonen viimeisteli isännille tyylikkään voittomaalin. Osuma syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta, kun Aapo Boström antoi loistavan keskityksen takatolpalle ja Sihvonen nikkasi pallon yläriman kautta maaliin. Upea voittomaali valittiin myöhemmin myös Ykkösliigan kierroksen maaliksi. Kierroksen maaliksi valittiin jo kolmatta kertaa peräkkäin TPS-pelaajan maali, kun edellisillä kierroksilla tittelin olivat osumillaan pokanneet Lasse Ikonen ja Riku Riski. Tepsi onkin alkukaudella ollut Ykkösliigan maalintekovoimaisin joukkue. Palloseura on pyssyttänyt kymmeneen peliin 29 osumaa. Keskimäärin kolme tehtyä maalia per peli ja 2,5 pisteen pistekeskiarvo ovat huimia lukemia.

Ennen juhannuksen viettoon siirtymistä TPS pelaa vielä tänään torstaina Joensuussa. Ottelu Jippo–TPS potkaistaan käyntiin kello 18.30 ja peliä voi seurata suorana Ruudun välityksellä.

Lopputulos:

TPS – SJK Akatemia 3–2 (1–2)

Ottelun maalit:

6 min 0–1 Marius Könkkölä (Onni Hänninen)
13 min 1–1 Onni Helén (Tuomas Pippola)
44 min 1–2 Onni Hänninen (Ronal Malik)
48 min 2–2 Emu Kawakita (Onni Helén)
65 min 3–2 Atte Sihvonen (Aapo Boström)

Varoitukset:

TPS
78 min Akim Sairinen

SJK Akatemia
90+4 min Leon Vesterbacka

TPS:n kokoonpano:

Olli Hakanpää (MV)
Miika Kauppila (83 min Oscar Dahlfors)
Atte Sihvonen (C)
Akim Sairinen
Oscar Häggström
Aapo Boström
Emu Kawakita
Lasse Ikonen
Albijon Muzaci (74 min Elias Collin)
Onni Helén
Tuomas Pippola

Erotuomari: Pietu Niinimäki

Pelipaikka: Veritas Stadion, Turku

Yleisömäärä: 949

Sää: 22°, selkeää ja poutaa

Seuraava ottelu: To 19.6. klo 18.30 Jippo–TPS, Joensuu.

Kooste


Lehdistötilaisuus


Hikihaastattelu

Lisää uutisia