TPS Juniorijalkapallon oma seurakysely vanhemmille ja joukkueiden toimihenkilöille on jälleen ajankohtainen. Kyselyt ovat auki aina maanantaihin 23.6. saakka.
Kyselyihin vastaaminen vie noin 10–15 minuuttia. Vastaajat vastaavat kyselyyn anonyymisti, eikä yksittäinen henkilö ole vastauksista tunnistettavissa. Vastauksia käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti.
Kuten viime vuonnakin, myös tämän vuoden kyselyn tuloksia hyödynnetään seurakehityksessä. Kyselyssä päästäänkin seuraamaan myös toimintamme kehitystä viime vuoden kyselyyn verrattuna. Tuloksista ja toimenpiteistä tiedotetaan myöhemmin.
Kyselyyn vastanneet voivat halutessaan osallistua myös arvontaan, jossa palkintoina on TPS:n seuratuotteita, lippu- ja VIP-paketteja edustusjoukkueiden otteluihin sekä miesten ja naisten edustusjoukkueen pelaajien nimikirjoituksilla varustettuja pelipaitoja. Tietoja käytetään vain arvontaan, eikä niitä pystytä yhdistämään seurakyselyn vastauksiin.
Osallistuminen kyselyyn ja arvontaan on vapaaehtoista. Kyselylinkki on toimitettu seuran jäsenistölle Myclubin kautta.