Turun Palloseura ja turkulainen turvallisuusalan yritys X-Sec jatkavat yhteistyötään myös jalkapallokaudella 2026. X-Sec vastaa TPS:n miesten edustusjoukkueen kotiotteluiden turvapalveluista jo neljättä kautta peräkkäin, ja tulevalla kaudella yhteistyö laajenee ensimmäistä kertaa myös seuran naisten edustusjoukkueen kotiotteluihin.
X-Sec tuottaa TPS:n ottelutapahtumiin kokonaisvaltaiset turvallisuuspalvelut, jotka kattavat muun muassa turvallisuusjohtamisen ja -suunnittelun, viranomaisyhteistyön, järjestyksenvalvonnan, ensiapupalvelut sekä tarvittaessa liikenteen ja pysäköinnin ohjauksen. Yhtiö toimii tiiviinä linkkinä seuran ja viranomaisten välillä.
– Olemme olleet TPS:n miesten edustusjoukkueen mukana jo useamman vuoden ajan, ja yhteistyö on rakentunut vahvan luottamuksen varaan. Turvallisuus ottelutapahtumissa syntyy ennen kaikkea hyvästä suunnittelusta ja siitä, että ymmärretään lajin ja tapahtuman yleisö. Meille on tärkeää, että tapahtumaan on helppo tulla, henkilökuntaa on helppo lähestyä ja kokonaisuudesta jää positiivinen mielikuva, X-Secin operatiivinen johtaja Olli Taulio kertoo.
X-Secin toimintaa ohjaa vahvasti asiakaspalvelulähtöisyys, se haluaa tarjoa asiakkailleen hyvän mielen turvapalveluja.
– Panostamme henkilöstövalintoihin ja siihen, että olemme aidosti avuliaita, sosiaalisia ja helposti lähestyttäviä. Turvallisuus ei ole pelkkää valvontaa, vaan myös opastamista, neuvomista ja läsnäoloa. Se kaikki vaikuttaa siihen, millaisena tapahtuma koetaan, Taulio jatkaa.
X-Secin toimitusjohtaja Juuso Toivonen iloitsee yhteistyön laajenemisesta TPS:n naisten edustusjoukkueeseen.
– Yleisö- ja urheilutapahtumat ovat meille sydämen asia, ja olemme molemmat Ollin kanssa itsekin tiiviisti mukana näissä kokonaisuuksissa. On hienoa päästä mukaan myös naisten edustusjoukkueen ottelutapahtumiin ja kehittämään niitä yhdessä TPS:n kanssa, Toivonen sanoo.
Uutena osana yhteistyötä X-Sec palkitsee tulevalla kaudella TPS:n naisten edustusjoukkueen kotiotteluissa pelin päätteeksi molemmista joukkueista hyvän mielen pelaajat.
– Haluamme tuoda ottelutapahtumiin mukaan pienen, positiivisen lisän, joka sopii arvoihimme ja hyvän mielen teemaan. Ajatuksena on huomioida pelaajia, jotka ovat esimerkillään ja asenteellaan luoneet kentälle hyvää fiilistä, Toivonen kertoo.
TPS:n miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtaja Rasmus Holma näkee X-Secin pitkäjänteisen kumppanuuden merkittävänä osana seuran ottelutapahtumien kehittämistä.
– X-Sec on osoittanut olevansa luotettava ja ammattitaitoinen kumppani, jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Turvallinen, sujuva ja viihtyisä ottelutapahtuma on meille ensiarvoisen tärkeää, ja X-Sec jakaa kanssamme ajatuksen siitä, että turvallisuus ja hyvä asiakaskokemus kulkevat käsi kädessä, Holma sanoo.
– On hienoa, että yhteistyö X-Secin kanssa laajenee tulevalla kaudella myös naisten edustusjoukkueen puolelle tuoden mukanaan uusia, positiivisia elementtejä ottelutapahtumiin. Tämä tukee koko seuran kehitystä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä, kommentoi Aleksi Nurmi, TPS:n naisten edustusjoukkueen taustayhtiön Yhdenvertainen Oy:n kaupallinen johtaja.
X-Sec on turkulainen turvallisuusalan yritys, jonka palveluihin kuuluvat muun muassa järjestyksenvalvonta, vartiointipalvelut, turvallisuuskoulutukset sekä turvatekniikan ratkaisut. Yhtiö toimii laajasti eri puolilla Suomea. Palveluihin voit tutustua tarkemmin X-Secin kotisivuilla.