Turun Palloseura on aiemmin niittänyt menestystä A-poikien SM-sarjassa läpi vuosikymmenten, niinpä viime vuosien hiljaiselo tällä rintamalla on ollut poikkeuksellista. Kuiva kausi päättyi viime viikonloppuna, kun TPS P20 pääsi juhlimaan SM-pronssia. Mitali on mustavalkoisille ensimmäinen vuoden 2017 Suomen mestaruuden jälkeen.
Noususuhdanteen taustalla on tietoinen panostus vanhempien poikajunioreiden tilanteeseen. Joukkueen luotsiksi saatiin Lahdesta Turkuun saapunut Rami Ijäs, jonka johdolla ryhmä on edennyt positiivisissa merkeissä viime talvesta lähtien. Rohkeat tavoitteetkin täyttyivät.
– Kaikilla kausilla on myös haasteensa, mutta tällä kaudella onnistuimme kääntämään ne voimavaroiksi ja opeiksi. Asetimme kauden alussa tavoitteiksi SM-mitalin ja pelaajien kehittämisen niin, että mahdollisimman moni voi ottaa seuraavan askeleen omalla urallaan. Toinen tavoitteista saavutettiin lauantaina ja toinen on vielä tarkastelun alla. Kaikki päätökset ja valinnat pyrittiin tekemään pelaajakehityksen ehdoilla, Ijäs summaa.
Seuravalmentajaksi pestatulla Ijäksellä riitti tekemistä kauden aikana, sillä hän toimi myös P15-joukkueen vastuuvalmentajana. A-poikien onnistuminen oli kasvutarina varsin kirjaimellisesti, sillä kauden alkaessa harjoituskentällä oli vain kourallinen pelipaikkaa etsiviä nuorukaisia.
Toimivan joukkueen muodostumisesta Ijäs jakaa suurimman kunnian rinnalleen, apuvalmentaja Juhani Farinille.
– Juhani oli tehnyt suuren duunin joukkueen kasaamisessa ennen kuin ehdin edes Turkuun. Ensimmäisissä treeneissä oli jo yli 20 poikaa. Kauden aikana kävi varmasti lähemmäs 50 eri pelaajaa treeneissä ja syyskaudella oli jo niin laaja ryhmä, että meillä oli mahdollisuus lainata pelaajia PaiHaan miesten neloseen.

Ryhmänsä pelillisen onnistumisen Ijäs näkee nivoutuneen tiukasti pelaajakehitykseen keskittymisen ympärille. Valmennusryhmä malttoi luottaa nuorten pelaajien kykyyn tehdä kaikkia osapuolia hyödyttäviä valintoja.
– Luotiin vaativa, mutta palkitseva pelitapa, joka antoi pelaajille paljon vapauksia. Tällöin päästään paremmin kiinni yksilön kehittämiseen, kun pelaajat ratkovat ongelmia yhdessä eivätkä ole sidottuja valmennuksen valitsemiin ratkaisuihin. Loimme avaus- ja murtautumismallien sijasta tavoitealueita, jotka ohjasivat pelaajien toimintaa. Kauden mittaan toki näissäkin päästiin pienempiin ja pienempiin yksityiskohtiin.
– Yhtenä isona valmennusfilosofisena pohjana oli ajatus ”peli on pelaajien ja valmentajat ovat auttamassa pelaajia.” Siksi iso kiitos menee myös maalivahtivalmentaja Nico Pesulle ja fysiikkavalmentaja Aleksi Tammelle, joilla oli tärkeät roolit jokapäiväisessä työssä, Ijäs kiittelee.
Ensimmäistä kauttaan mustavalkoisissa lahtelainen Ijäs kuvailee positiiviseksi kokemukseksi muutoinkin kuin urheilullisen menestyksen ansiosta.
– Sopimuksen kirjoitus meni aika loppusyksyyn, joten muuttoon jäi yllättävän vähän aikaa. Seura onneksi auttoi prosessissa ja homma eteni mutkattomasti. Suuria yllätyksiä ei tullut hyvässä eikä pahassakaan. Isomman seuran vaatimustaso ja resurssit kulkevat mielestäni tasapainossa, eikä työnteko ole tuntunut missään vaiheessa raskaalta ja yksinäiseltä. Aina on saanut jeesiä, kun sitä on pyytänyt, Ijäs kiittelee.

Uusi jalkapallokausi käynnistyy marraskuun alussa, ja Rami Ijäs nähdään jatkossakin Tepsin A-poikien peräsimessä. Tämän lisäksi hän valmentaa seuran uutta P16-ikäluokan joukkuetta. Tavoiteltavaa riittää, ovathan TPS:n A-pojat vuosien saatossa voittaneet peräti 16 Suomen mestaruutta.
Ennen uusia haasteita on kuitenkin ansaitun levähdyksen aika.
– Ehdottomasti viikko tai kaksi happea ja sen jälkeen alkaa edellisen kauden analysointi. Pelaajille puhutaan jatkuvasta kehittymisestä, mutta myös valmentajan arjesta iso osa menee oman toiminnan analysointiin ja kehittämiseen. Tässä työssä ei ole koskaan valmis, aina on mahdollista oppia uutta. Uusi kausi alkaa 4. marraskuuta tryout-jaksolla, jonne kaikki tavoitteelliset pelaajat ovat tervetulleita, Ijäs toteaa.
Teksti: Jani Mesikämmen