Umar Bala Muhammed johdatti hattutempullaan Tepsin riemukkaaseen kotivoittoon

Aito ja vilpitön riemu on hienoa katseltavaa, niin myös jalkapallo parhaimmillaan. Turun Palloseuran laitapelaaja Umar Bala Muhammed kirjoitti Kupittaan torstai-illassa tarinan, joka varmasti jää paitsi pelaajan itsensä niin myös monen turkulaisen jalkapallon ystävän mieleen pitkäksi aikaa. Muhammed johdatti hattutempullaan Tepsin 4–1-kotivoittoon Käpylän Pallosta.

– Upea peli, jota en koskaan unohda, mietti Muhammed uransa ensimmäisen hattutempun ja komean voiton jälkeen.

Kun Muhammed viimeksi nähtiin Ykkösen pelissä TPS-paita päällään, oli takana ottelun puolikas, jonka hän halusi unohtaa. Muhammed poistettiin taannoisessa TPS–Gnistan-ottelussa kentältä ennen taukovihellystä monien mielestä kyseenalaisella punaisella kortilla. TPS:n kaksi edellistä ottelua Muhammed seurasi pelikiellon vuoksi katsomon puolelta.

– Se punainen kortti aiheutti silloin unettoman yön. Sen ei mielestäni olisi pitänyt olla punainen. Kun seurasin edellistä SalPa-peliämme katsomosta, niin halusin todella kovasti hypätä mukaan peliin. Pelasimme SalPaa vastaan todella hyvin. Tänään jatkoimme siitä ja olimme joukkueena todella valmiita pelaamaan.

TPS:llä oli voitokkaan SalPa-ottelun jälkeen puolentoista viikon tauko peleistä, jonka aikana joukkue sai keskittyä yksinomaan harjoitteluun. Sen työn hedelmiä nähtiin tänään kentällä, mikä ilahdutti suuresti Palloseuran päävalmentaja Mika Laurikaista.

– Tänään nähtiin kentällä niitä asioita, mitä on harjoiteltu. Se tekee tästä voitosta mukavan, että tehty harjoittelu oli selkeästi sisäistetty. Olemme saaneet nopeutettua peliä ja löytäneet siihen balanssia, myhäili Laurikainen.

Alkutahdit riemukkaalle jalkapalloillalle löi tänään Kasper Hämäläinen. TPS:n konkaritrio Riku RiskiAlhaji Gero ja Hämäläinen juoni kauniin avausosuman hieman ennen kuin puoli tuntia täyttyi pelikellossa.

Jännitys ja draama tekevät urheilusta seuraamisen arvoista. Turkulaisyleisö sai jännätä tosissaan, millaisista lukemista lähdettäisiin tauolle. KäPa oli enemmän kuin lähellä lyödä pelin tasoihin pari minuuttia ennen taukoa. Ensin Samuel Tammivuori jysäytti pallon TPS-maalin ylärimaan. Jatkotilanteessa KäPan Aaro Soiniemi pääsi kiinni paluupalloon ja saattoi hetken aikaa jo nähdä vetonsa pian painuvan Tepsin maaliin. Parahultaisesti paikalle kiiruhti kuitenkin TPS:n puolustaja Joonas Sundman, joka onnistui torjumaan pallon jalallaan aivan maaliviivalta. Tauolle lähdettiin näin turkulaisisäntien 1–0-johdossa.

Toisella puoliajalla kentällä nähtiinkin sitten Umar-show. TPS:n nigerialainen laitapelaaja on alkukauden peleissä esiintynyt erittäin pirteästi, mutta tänään Muhammed sai työnsä näkyviin myös tulostaululle. Hän pelasi kuin hurmostilassa, jossa kaikki onnistui. Muhammed iski toisella puoliajalla pikatahtiin 2–0- ja 3–0-maalit. Molemmissa osumissa hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Molempiin maaleihin maalisyötön tarjosi Muhammedin maanmies ja hyvä ystävä Alhaji Gero.

Muhammedin tarina sai huipennuksen reilut viisi minuuttia ennen loppua, kun hänen hyvä nousunsa boksiin tuotti TPS:lle rangaistuspotkun. Normaalisti Muhammed ei olisi pilkkua astellut laukomaan, mutta nyt yleisö ja joukkuekaverit suorastaan vaativat, että hän rankkarin laukoisi – olihan tarjolla loistava paikka hattutempun sinetöimiseen.

– Se oli tiimityötä. Halusin itse suoda rankkarin ampumisen ystävälleni Torfiq Ali-Abubakarille. Yleisö kuitenkin huusi, että minun pitäisi ampua se. Joukkuekaverit kannustivat minua laukomaan ja sanoivat, että onnistuisin kyllä. Sekä joukkuekaverit että yleisö tukivat minua. En epäröinyt laukoessani, vaikka en ole koskaan ammattilaisurallani laukonut rankkaria.

Muhammed upotti rankkarin erittäin varmaotteisesti maaliin ja riemu repesi niin katsomossa kuin kentälläkin.

– Olen todella iloinen. Joukkuesuorituksemme oli tänään uskomaton. Halusimme olla se joukkue, joka määrää, mitä kentällä tapahtuu. KäPa päihitti meidät Ykköscupissa ja nyt saimme maksettua ne kalavelat komeasti, Muhammed iloitsi.

TPS:n kausi jatkuu viikon päästä torstaina kotona Veritas Stadionilla, kun vastaan tulee Mikkelin Palloilijat.

Lopputulos:

TPS – KäPa 4–1

Ottelun maalit:

28 min 1–0 Kasper Hämäläinen
59 min 2–0 Umar Bala Muhammed
65 min 3–0 Umar Bala Muhammed
84 min 4–0 Umar Bala Muhammed (rp)
90 min 4–1 Iiro Kärsämä

Varoitukset:

TPS
7 min Umar Bala Muhammed
70 min Riku Riski

KäPa
20 min Kevin Larsson
37 min Jordi Aluja (th)
38 min Niilo Heikurinen
68 min Ilmari Lappalainen

TPS:n kokoonpano:

Jere Koponen (MV, C)
Samba Benga
Joonas Sundman
Matias Kivikko Arraño (85 min Severi Pöysä)
Jesper Karlsson
Alhaji Gero (72 min Torfiq Ali-Abubakar)
Riku Riski (85 min Onnipekka Pajula)
Umar Bala Muhammed
Joonas Lakkamäki
Kasper Hämäläinen (74 min Tuomas Pippola)
Santeri Pohjolainen (74 min Daniel Rantanen)

Erotuomari: Joona Manninen

Pelipaikka: Veritas Stadion, Turku

Yleisömäärä: 1621

Seuraava ottelu: To 15.6. klo 18.30 TPS–MP, Veritas Stadion.

Ottelun kooste

Lehdistötilaisuus

Hikihaastattelu

Lisää uutisia