Tyttöjen aluejoukkuetoiminta kehittää pelaajia ja valmentajia

TPS:n pelaajat lännen alueleirillä Tampereella.

Tampereella 27.8. järjestetylle, vuonna 2011-syntyneiden alueleirille osallistuivat TPS:sta: Teresa Anttila, Lumi Olkkonen, Roosa Suonpää, Lydia Anteroinen ja Helka Paappa. Kutsun leirille saivat myös TPS-pelaajat Miinu Vuorisalo ja Peppi Kivikoski, mutta eivät päässet osallistumaan.

Tyttöjen aluejoukkuetoiminta on tärkeä osa suomalaisen jalkapallon pelaajapolkua. Se tarjoaa 14–16-vuotiaille lahjakkaille pelaajille mahdollisuuden kehittyä ja ottaa ensimmäisiä askeleitaan kohti maajoukkuetta. Toiminta ei ole vain pelejä ja leirejä, vaan ennen kaikkea pitkäjänteistä pelaajakehitystä, jossa yhdistyvät huippuvalmennus, oppiminen ja yhteisöllisyys.

Näin muodostuu selkeä kehityspolku, jossa jokaisella pelaajalla on mahdollisuus näyttää osaamisensa ja kasvaa eteenpäin omalla vauhdillaan. Leirien aikana valmentajat seuraavat pelaajien kehitystä, antavat palautetta ja rakentavat yhdessä pelaajien kanssa tietä kohti seuraavia tasoja. On myös tärkeä muistaa, että toimintaan on mahdollista päästä mukaan myöhemmässäkin vaiheessa. Vaikka paikka ei avautuisi heti ensimmäisille osa-alue- tai alueleireille, pelaajien harjoittelu, kehittyminen ja määrätietoinen työ voivat johtaa siihen, että heidät huomioidaan myöhemmin. Polku ei siis katkea, vaikka ensimmäinen mahdollisuus ei vielä osuisikaan kohdalle.

Toiminta ei keskity vain pelaajiin. Aluejoukkuetoiminta on myös valmentajien oppimisympäristö, jossa jaetaan parhaita käytäntöjä, kehitetään valmennusosaamista ja luodaan yhteisiä linjauksia suomalaisen tyttöjalkapallon kehittämiseksi.

– Alueleirillä valmentaminen antaa hyvin laajan kuvan tämän alueen seurojen ja pelaajien tasosta. Lännen alueella yleinen taso niin toiminnassa kuin laadukkaiden pelaajien määrässä kulkee tasaisesti eteenpäin, kertoo TPS-tyttöjen talenttivalmentaja Sami Lehtilä.

Lehtilän mukaan alueleirit ja osa-alueleirit tarjoavat pelaajille ja seuroille myös tärkeän peilin omaan toimintaan. 

– Ne ovat hyviä paikkoja saada sitä kuuluisaa tietoa, että missä mennään ja reflektoida omia tekemisiään. Kokemusten ja palautteen myötä on mahdollista löytää arkeen ne oleellisimmat asiat ja pohtia keinoja yksilöiden tukemiseen, hän jatkaa.

Samalla hän muistuttaa, että pitkällä aikavälillä ratkaisee arjen tekeminen ja halu mennä eteenpäin. 

– Loppujen lopuksi parhaat pelaajat harjoittelevat enemmän kuin muut ja sitä kautta näkyvät kentällä edukseen, niin treeneissä kuin peleissä. Vielä ei ole oikoteitä menestykseen tullut vastaan ja tätä viestiä jaetaan myös aluetapahtumissa. Kannustamme jatkamaan ja yrittämään enemmän, jotta onnistumisia voi tulla myöhemmässäkin vaiheessa. On ollut hienoa nähdä tapauksia, joissa pelaaja ei ole tullut valituksi heti ensimmäisiin leireihin, mutta määrätietoisen tekemisen kautta palkinto on tullut myöhemmin, Lehtilä kuvailee.

2011-syntyneiden Tampereen alueleirillä nähtiin kamppailua ja vauhdikasta jalkapalloa.

Mikä ero on osa-alueleirillä ja alueleirillä?

Osa-alueleirit järjestetään lähellä pelaajia pienemmillä maantieteellisillä alueilla. Niiden tarkoitus on tarjota mahdollisimman monelle mahdollisuus osallistua laadukkaaseen valmennukseen ja tulla nähdyksi. Osa-alueleireiltä pelaajia valitaan edelleen mukaan isommille alueleireille, joihin kokoontuu laajemmalta alueelta ikäluokan potentiaalisia huippuja. Alueleireillä toiminta on jo intensiivisempää ja kilpailullisempaa. Niistä valitaan pelaajia aluejoukkueisiin sekä lopulta myös maajoukkuetoimintaan.

Aluejoukkueet kokoontuvat säännöllisesti leireille, joissa harjoitellaan sekä yksilön että joukkueen kehitystä tukevia asioita. Toiminnan huipentumia ovat aluejoukkueiden turnaukset, joissa eri alueiden parhaat kohtaavat ja joissa myös maajoukkuevalmentajat etsivät seuraavia nimiä Suomen huipulle. Näissä turnauksissa pelaajat eivät ainoastaan kilpaile, vaan myös oppivat, verkostoituvat ja kokevat, mitä huipputasolle tähtäävä toiminta käytännössä tarkoittaa.

Kansainvälinen yhteys: FIFA TDS

Aluejoukkuetoiminta liittyy kiinteästi FIFA:n Talent Development Scheme (TDS) -ohjelmaan, jonka tavoitteena on kehittää pelaajapolkuja maailmanlaajuisesti ja varmistaa, että lahjakkuudet tunnistetaan ja saavat oikeanlaista tukea oikeaan aikaan.

Suomessa tämä tarkoittaa sitä, että alue- ja osa-alueleirit ovat osa kansainvälistä kokonaisuutta, jossa pyritään varmistamaan laadukas arki, monipuoliset harjoitteluympäristöt ja mahdollisuudet kehittyä kohti kansallista huipputasoa ja kansainvälisiä kenttiä.

Yhteinen tavoite

Toiminta tukee myös seuroja ja valmentajia. Alueleirityksiin toivotaan mukaan seurojen valmentajia, jotta osaamista voidaan jakaa ja kehittää yhdessä. Myös vanhemmille tarjoutuu mahdollisuus tulla seuraamaan toimintaa ja ymmärtämään paremmin, millainen rooli aluejoukkueilla on pelaajan matkassa kohti huippua. Yhteisöllisyys on tärkeä osa kokonaisuutta: Kun pelaajat, valmentajat ja vanhemmat tekevät matkaa yhdessä, syntyy vahvempi pohja yksilön ja joukkueen kasvulle.

Aluejoukkuetoiminta on siis enemmän kuin joukko leirejä tai turnauksia. Se on matka, joka tarjoaa nuorille pelaajille mahdollisuuden oppia, kasvaa ja unelmoida. Jokainen askel aluejoukkuepolulla vie lähemmäs sitä hetkeä, kun pääsee pukemaan Suomi-paidan ylleen – ja juuri sitä varten tämä toiminta on olemassa.

Kuvat ja teksti: Juuso Anteroinen

Lisää uutisia