TPS:n vuoden yhteistyökumppani on JM Painopiste

TPS Jalkapallon myyntijohtaja Jani Rantanen luovutti vuoden yhteistyökumppanin palkinnon JM Painopisteen yrittäjälle, Janne Marjamäelle. Kuva: Tiina Pirilä.

TPS Jalkapallon vuoden 2024 yhteiskumppanina on palkittu JM Painopiste Oy. Painopiste on TPS:n pitkäaikainen yhteistyökumppani, joka on vastannut Tepsin pelipaitojen painatuksista jo liki parinkymmenen vuoden ajan. Vuoden yhteistyökumppanin palkinnon vastaanotti ravintola Lang Bakkessa järjestetyssä TPS:n yhteistyökumppanien kauden avajaistilaisuudessa Painopisteen yrittäjä, Janne Marjamäki.

– Hienoltahan tämä tunnustus tuntuu, kun on pitkään mukana oltu. Jakosen Petrin aikaan yhteistyö aikanaan alkoi. Tepsillä oli europeli, johon seuran silloinen painotalokumppani oli painanut vääränlaiset pelipaidat. Delegaatio oli edellisenä päivänä ilmoittanut, ettei seura voi niillä pelipaidoilla pelata, ja luonnollisesti oli kova kiire saada uudet paidat. Åkerlundin Nalle tiesi minut ja vinkkasi Jakoselle, että yritykseni voisi auttaa Tepsiä. Siitä lähtien on auttaminen jatkunut molempiin suuntiin TPS:n kanssa, kertoo Marjamäki.

JM Painopiste tunnetaan erilaisten tekstiilien, erityisesti urheilutekstiilien, ammattitaitoisesta merkkauksesta ja viimeistelystä.

– Vuoden yhteistyökumppanin palkinto on tunnustus siitä pitkäaikaisesta ja luotettavasta yhteistyöstä, joka meillä on Painopisteen kanssa ollut. On hienoa, että pitkä ja erinomaisesti toiminut yhteistyömme Painopisteen kanssa jatkuu yhä. Tälläkin kaudella TPS-pelaajat nähdään viheriöillä Painopisteen painamissa mustavalkoisissa peliasuissa, kommentoi TPS:n myyntijohtaja Jani Rantanen.

Lisää uutisia