Turun Palloseuran toppari Selja Leiwo, 19, ja laitapelaaja Silja Jaatinen, 21, on valittu mukaan Suomen U23-maajoukkueen heinäkuun maajoukkueleirille. U23-maajoukkue leireilee Eerikkilän Urheiluopistolla 17.–18. heinäkuuta.
U23-maajoukkue on viimeinen askel pelaajien matkalla kohti A-maajoukkuetta, ja Pikkuhelmarien edellisen leirin pelaajista kolme pääseekin nyt kesällä kokeilemaan siipiään Helmareissa. Pikkuhelmarien päävalmentaja Jarmo Matikainen nimesi tämänkertaiseen leiriryhmään yhteensä 26 pelaajaa.
– Meillä on taas kerran oikein mielenkiintoinen ja hyvä ryhmä kasassa. Tietenkin olen todella iloinen, että viimekertaisesta leiriryhmästä kolme pelaajaa – Anna Koivunen, Anni Hartikainen ja Aada Nurmi – pääsee tässä samassa ikkunassa kokeilemaan A-maajoukkueessa. Kaikki nämä leirit, joissa olen saanut olla mukana, ovat korostaneet sitä, kuinka tärkeä tämä U23-maajoukkue on. Tämä on tänä vuonna jo kolmas kansainvälinen ikkuna, jossa pystymme järjestämään toimintaa – olen siihen todella tyytyväinen, Matikainen sanoo Palloliiton kotisivuilla.
Pikkuhelmareiden ryhmä koostuu pääosin Kansallisen Liigan pelaajista, mutta mukana on myös pelaajia naisten Ykkösestä, Norjan Toppserienistä sekä Ruotsin Elitettanista.
– Meillä on ensimmäistä kertaa mukana 2004-syntyneitä. Pelaajilla on hyvä polku takana nuorten maajoukkueissa ja on kiva saada heidät mukaan ryhmään. Saamme taas hyvän kuvan siitä, missä periaatteessa viidessä ikäryhmässä mennään. Mukana on myös muutama pelaaja, jotka pelaavat Ruotsin puolella. Ryhmässä on hyvä sekoitus pelaajia eri sarjoista, Matikainen kommentoi.
TPS-pelaajista Silja Jaatinen teki aiemmin tänä vuonna debyyttinsä U23-maajoukkueessa. Selja Leiwolle kutsu U23-maajoukkueeseen on uran ensimmäinen. Leiwo kuuluu vuoden 2004 pelaajaikäluokkaan. Ikäluokan taival U19-maajoukkueen kanssa päättyi huhtikuussa pelattuihin EM-karsintoihin. Seuraava askel maajoukkuepolulla on U23-maajoukkue, johon nyt nimettiin ensimmäistä kertaa 2004-ikäluokan pelaajia.
– Tosi siistiä päästä tähän U23-maajoukkueeseen mukaan. U23-maajoukkueessa pelaa useamman ikäluokan pelaajia, ja joukkueessa onkin paljon pelaajia, joiden kanssa en ole aiemmin päässyt pelaamaan yhdessä. Minulla on ollut selkeä tavoite U19-maajoukkuevaiheen jälkeen päästä tähän U23-maajoukkueeseen mukaan, ja on hienoa, että se nyt toteutui, Leiwo sanoo.
Leiwo suuntaa maajoukkueleirille positiivisin mielin yhdessä seurajoukkuekaverinsa Jaatisen kanssa.
– Onhan se hauskaa päästä Siljan kanssa samalle maajoukkueleirille. Ylpeinä edustetaan Tepsiä siellä! Kyllä me jotain täällä tehdään oikein, kun meitä on sinne kaksi pelaajaa päässyt, ja myös meidän joukkuekaverimme Nelly Lehtilä on ollut U23-maajoukkueeseen varalla useamman kerran.
Kaksipäiväisellä maajoukkueleirillä aika pyritään käyttämään tehokkaasti. Pikkuhelmarit pelaa tiistaina 18. heinäkuuta kello 14.00 Jari Litmanen Areenalla maajoukkueryhmän sisäisen harjoitusottelun, johon on vapaa pääsy.
– Tavoitteet ja rakenne ovat samanlaisia kuin aiemmissa tapahtumissa. Tarkoitus on käyttää kokemuksia kansainvälisistä peleistä – millaisia asioita nimenomaan tässä vaiheessa pelaajapolkua on hyödyllistä käydä läpi. Käymme läpi myös huhtikuun leirin sisäisen pelin kokemuksia ja opetuksia. Se oli hyvä peliharjoitus ja pyrimme saamaan tämän leirin peliharjoituksesta vielä paremman. Tavoitteena on myös integroida uusia pelaajia ryhmään ja isompaan kokonaisuuteen, U23-maajoukkueen päävalmentaja Matikainen kertoo.