TPS:n Perhefutiksen ja Temppukoulun syysjakson ilmoittautuminen on avattu!

Tepsin Perhefutiksen ja Temppukoulun syyskauden ryhmien toiminta käynnistyy elokuun alkupuolella – Temppukoulu 8.8. ja Perhefutis 13.8.

Perhefutis ja Temppukoulu ovat seuramme ensimmäiset askeleet kuningaslaji jalkapallon parissa – ja ensimmäiset askeleet tepsiläisenä! Tää kaupunki on mustavalkoinen, joten tule mukaan parhaaseen seuraan!

TPS:n Perhefutis on perheen pienempien futareiden (2–5-vuotiaiden lasten, synt. 2018–2021) ja heidän vanhempiensa viikoittainen liikuntatapahtuma, jossa lajista ja liikkumisesta innostutaan pallon avulla – yhdessä tutun aikuisen kanssa pelaten. Ammattitaitoisten valmentajien vetämissä harjoituksissa kaikille tulee liikettä ja myös aikuinen pääsee hengästymään ja hikoilemaan. Perhefutikseen osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta jalkapallosta.

TPS:n Temppukoulu on Perhefutiksen jälkeen seuraava askel mustavalkoisessa futisperheessä. Temppukoulussa 4–6-vuotiaat lapset (synt. 2017–2019) harjoittelevat leikinomaisesti ammattitaitoisten valmentajien opastamana. Temppukoulussa tutustutaan jalkapallon alkeisiin, harjoitellaan perusliikuntataitoja sekä ryhmässä toimimista, treenaamista ja pelaamista. Temppukouluun osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta jalkapallosta.

Lue lisää Perhefutiksen ja Temppukoulun toiminnasta kotisivuiltamme osoitteesta https://fc.tps.fi/fi/juniorit/perhefutis-ja-temppukoulu ja ilmoittaudu mukaan!

Lisää uutisia