Turun Palloseuran laitahyökkääjä Emil Eriksson pääsi taannoin haistelemaan kansainvälisten jalkapallokenttien tunnelmia. Eriksson kutsuttiin testiin Kyproksen pääsarjaseura Pafos FC:n akatemiaan. Testijakso Pafosin akatemiassa kesti kaikkiaan kymmenen päivää ja sisälsi myös yhden ottelun.
18-vuotias Eriksson kuuluu TPS:n GANT-akatemian pelaajiin, ja kuluvana vuonna nuori TPS-kasvatti on noussut mukaan seuran miesten edustusjoukkueen treenirinkiin. Eriksson kertoo, että testileiri Kyproksella oli monin puolin hyvä ja opettavainen kokemus.
– Oli mielenkiintoista päästä näkemään, millaista kansainvälisen jalkapalloakatemian toiminta on. Treenien lisäksi testijaksoon kuului myös yksi ottelu Kyproksen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa miesten joukkuetta vastaan.
Kymmenen päivän testileiri oli onnistunut ja Pafos päätyi tarjoamaan sopimusta Erikssonille.
– Pafosin akatemiajoukkueen valmentaja olisi halunnut minut joukkueeseen ja minulle tarjottiin 2+1-vuotista sopimusta sinne. Harkitsin asiaa pitkään monelta kantilta ja lopulta päätin, että tällä hetkellä on parasta jäädä kotimaahan, Eriksson kertoo.
Ympäristö kyproslaisessa jalkapalloakatemiassa oli hyvin kansainvälinen, mutta reissullaan Eriksson tapasi myös yhden maanmiehensä. TPS:n GANT-akatemiasta ulkomaille ponnistanut Onni Valakari nimittäin pelasi vielä Erikssonin testileirin aikaan Pafosin edustusjoukkueessa – nyttemmin Valakarin ura jatkuu lainasopimuksen myötä Ruotsin pääsarjan AIK:ssa.
– Testileirillä oli pelaajia muun muassa Liettuasta, Kroatiasta ja Italiasta. Pafosilla oli tosi kansainvälinen joukkue, jossa oli paljon pelaajia Brasiliasta ja Espanjasta. Valmentaja oli ukrainalainen. Kokonaisuudessaan testijakso siellä oli tosi hyvä kokemus, joka opetti paljon, Eriksson tuumaa.
– Tavattiin reissun aikana Onnin kanssa, käytiin lounaalla ja hän kertoi omia kokemuksiaan siitä, millaista jalkapalloammattilaisen arki Kyproksella ja maailmalla muutenkin on. Onni lähti aikanaan aika samanikäisenä maailmalle, joten sain häneltä hyviä neuvoja, joita pystyin peilaamaan omaan tilanteeseeni, Eriksson sanoo.
TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläisen mukaan testijakso ulkomaisessa akatemiassa tarjoaa nuorelle pelaajalle oppia, josta on apua niin jalkapalloilijan uralla kuin elämässä muutenkin. Hämäläinen tietää kokemuksesta, mistä puhuu, sillä ”Kappe” kävi nuorena poikana useammankin ulkomaisen suurseuran testissä.
– Kävin aikanaan itse useammassa seurassa testissä, ensimmäistä kertaa 17-vuotiaana Ajaxissa ja sitten vielä myöhemmin AS Romassa, SS Laziossa, Udinesessa sekä Vicenza Calciossa. Jokaiselta reissulta palasin kokemusta rikkaampana takaisin. On nuorelle pelaajalle tosi hienoa päästä näkemään toimintaa kansainvälisissä ympyröissä. Se on tosi hyvä paikka päästä mittaamaan omaa tasoaan, että mihin se riittää. Kaikki tulevat sinne kilpailemaan pelipaikasta, ja se on tietyllä tavalla aika raadollinenkin maailma, Hämäläinen tietää.
– Samaan aikaan tällaiset kansainväliset testijaksot tutustuttavat nuoren pelaajan eri maista ja kulttuureista tuleviin ihmisiin – siinä saa arvokasta elämänoppia. On tärkeä, että osaa kohdata erilaisista taustoista tulevia ihmisiä ja jalkapallo on hyvä väline tutustuttamaan ihmisiä toisiinsa, Hämäläinen muistuttaa.
Erikssonin ratkaisua kieltäytyä Pafosin akatemian sopimustarjouksesta Hämäläinen pitää kypsänä päätöksenä nuorelle pelaajalle.
– Sanoin Emilille, että ehdottomasti kannattaa käydä kokeilemassa, kun tämä sauma päästä testiin Pafosin akatemiaan avautui. Emil oli pärjännyt hyvin pelissä ja treeneissä siellä, ja Kyproksen päästä tosiaan tarjottiin sopimusta hänelle. Vaikka Emil nyt ei sinne sopimusta tehnyt, niin onnistunut testijakso toi varmasti hänelle paljon itseluottamusta ja kokemusta. Emilillä on vielä koulu kesken, jonka hän haluaa suorittaa kunnialla loppuun ja myös armeija on pian edessä – näitä kysymyksiä hän mietti, että onko nyt vielä oikea aika lähteä ulkomaille. Emilin päätös jäädä vielä kotimaahan oli mielestäni kypsä ratkaisu, Hämäläinen sanoo.