TPS tuhlaili ja jäi maalittomaan tasapeliin Tammisaaressa

TPS ja EIF eivät saaneet selvä toisistaan lauantaina Tammisaaressa, vaan lopputulokseksi saatiin ympäripyöreä 0-0-tasapeli. Ainakin TPS-leirissä lopputulos oli selkeä pettymys. TPS jäi tasapeliin myös maanantaina kotonaan, kun MYPA vei yhden pisteen mukanaan Myllykoskelle. TPS on siis menettänyt tällä viikolla neljä pistettä.

– Maanantaina puolustettiin todella huonosti ja nyt ei saatu paikoista sisään. Tai saatiinkin, mutta sitä maalia ei sitten hyväksytty. Hieman on raskas olo joukkueen puolesta, mutta mennään taas eteenpäin, TPS-luotsi Tommi Pikkarainen puhalteli EIF-ottelun jälkeen.

Otetaan ensin isot linjat sarjataulukossa ja mennään sen jälkeen vasta itse lauantain otteluun. Ykkösen kärjessä Haka menee menojaan ja sillä on jo 14 pisteen kaula TPS:ään. Haka tulee nousemaan kaudeksi 2020 suoraan Veikkausliigaan, ellei se romahda loppukaudesta täysin. Mikään merkki ei kuitenkaan viittaa siihen ja viimeisin työnäyte on viime perjantailta, kun Haka murjoi nousutaisteluihin povatun KTP:n lukemin 5-0.

Samaan aikaan kun TPS on menettänyt pisteitä tällä viikolla, niin sen takana FF Jaro selvitti kahden kierroksen urakkansa yhtä monella voitolla. TPS:n kymmenen pisteen kaula onkin kaventunut jo kuuteen pisteeseen. Huomionarvioista on, että TPS ja Jaro kohtaavat vielä kertaalleen tällä kaudella. Toki TPS:llä on siis edelleen selvä etulyöntiasema liigakarsijan paikalle. Muu joukko alkaa sentään olla jo lopullisesti ulkona taistelussa karsintapaikasta.

– Jaro on lähestynyt meitä tällä viikolla neljällä pinnalla voittamalla omat pelinsä. Sehän tietää sitä, että tulee lisää isoja pelejä syksyllä, Pikkarainen kuittasi.

TPS-valmennus oli tehnyt avaukseen kolme muutosta sitten vaatimattoman MYPA-peliin. Pelikiellosta vapautuneet Joakim Latonen ja Tatu Varmanen nousivat suoraan avaukseen, kuten myös flunssasta toipunut Albijon Muzaci. Tilaa saivat antaa Valtteri Vesiaho, Jonni Peräaho ja Mika Mäkitalo.

TPS pystyi luomaan avausjaksolla riittävästi paikkoja johtomaaliin, parhaassa tapauksessa pariinkin. Se onnistui osumaan ensimmäisellä puoliajalla esimerkiksi kaksi kertaa EIF:n maalirautoihin. Kerran pallo kumahti Mika Ääritalon toimesta pystytolppaan ja Tatu Varmasen sivusta lähteneen kudin tielle osui puolestaan EIF-maalin poikkihirsi.

Albijon Muzaci toi TPS:n hyökkäyspäähän sitä sähköä, mitä viime maanantain MYPA-ottelusta ehkä uupui. Hänellä oli jo ensimmäisellä puoliajalla kaksi hyvää paikkaa lyödä pallo sisään, mutta EIF:n maalivahti Mehdi El Moutacim ehti molemmilla kerroilla pelivälineen eteen.

– Albi paineli hyvin menemään yhden ottelun tauon jälkeen. Jouduin ottamaan Ääritalon pois tauolla, koska hänellä oli hieman vanhoja vaivoja, Pikkarainen harmitteli.

Kun toista puoliaikaa oli pelattu kymmenen minuuttia, sai TPS melkoista kaaosta EIF:n maalille kahden kulmapotkun avustuksella. Ensin pallo pyöri tammisaarelaisten maalin edessä ja lensi muutaman kimmokkeen kautta yli päätyrajasta. Toisen kulman Muzaci puski jo suoraan sisään, mutta tilanteessa rikottiin El Moutacimia.

– Kävin kysymässä tilannetta erotuomareilta, eikä siitä tilanteesta löytynytkään mitään virhettä. Sama tilannehan oli maanantaina Turussa, kun meiltä hylättiin 3-1-johtomaali. Toivottavasti me emme joudu maksamaan liian kovaa hintaa näistä selvistä virheistä, Pikkarainen manasi.

TPS sai melko hyvästä paikasta vasemmalta vapaapotkun reilun 70 minuutin kohdalla. Joakim Latonen keskitti ja Otto Ollikainen puski, mutta pallo leijaili suoraan El Moutacimin syliin. Viimeisellä kympillä TPS sai jälleen vapaapotkun, tällä kertaa oikealta puolelta. Sami Rähmönen keskitti ja Aldayr Hernández puski mainiosti, mutta pallo lirui nyt hieman oikealta ohi.

– Ensimmäinen puoliaika oli hyvä, mutta olisi pitänyt tehdä se maali, tai kaksikin. Pari paikkaa toki lahjoitettiin vastustajallekin. Toisella puolijalla oli hieman väkisin yrittämisen tuskaa. Odotin kyllä isompaa muutosta pelaamiseen maanantain jäljiltä, Pikkarainen myönsi.

Kooste ottelusta TPS TV:ssä: https://tpstv.fi/kooste-eif-tps-0-0-24-08-2019/

Lisää uutisia