TPS:n uusi hyökkääjä Luke Ivanovic on kulkenut erikoisen reitin lähes maapallon ympäri päätyäkseen Turkuun. Australian liigan kaksinkertainen mestari rakastaa saunomista ja uskoo, että moni vastustaja tulee tällä kaudella aliarvioimaan turkulaiset.
Australialainen Luke Ivanovic on yksi Veikkausliigaan palanneen Turun Palloseuran uusista hankinnoista. 190-senttinen hyökkääjä on kulkenut urallaan pitkän matkan – ainakin kilometreinä mitattuna – Australiasta Suomeen, Suomesta Yhdysvaltoihin ja takaisin.
Kuten miehen sukunimestä voi päätellä, ovat Ivanovicin juuret Balkanin niemimaalla, tarkalleen ottaen nykyisessä Serbiassa, josta hänen isovanhempansa ovat muuttaneet Australiaan 1970-luvun alussa. Muuttoliike alueelta Australiaan oli tyypillistä tuohon aikaan, sillä levottomuudet Jugoslaviassa ajoivat ihmisiä parempien olojen perässä muualle.
– Itse asiassa molemmat isovanhempani muuttivat niihin aikoihin Australiaan, jotta vanhemmillani olisi mahdollisuus parempaan elämään. Siellä oli paljon työmahdollisuuksia ja parempi elämäntyyli, Ivanovic kertoo.
Ivanovic on itse syntynyt ja kasvanut Australiassa, mutta hänen serbialaiset vanhempansa ovat syntyneet Euroopassa. Serbiaan on jäänyt sankka joukko läheisempiä ja kaukaisempia sukulaisia, joita Ivanovic kävi ensimmäistä kertaa tapaamassa kymmenisen vuotta sitten.
– Se on ollut yksi merkityksellisimpiä asioita elämässäni. Oli upeaa päästä näkemään sukulaisia, sillä vain kaikista läheisimmät sukulaiseni ovat asuneet kanssamme Australiassa.
Australiassa Ivanovicin perhe, johon kuuluivat vanhempien ja Luken lisäksi vanhempi veli sekä nuorempi sisko, asettui asumaan piskuiseen Pictoniin, joka sijaitsee vajaan sadan kilometrin päässä Sydneystä. Noin 5000 asukkaan kylä oli Ivanovicin mukaan erinomainen paikka viettää lapsuutta.
– Vanhempani halusivat, että meillä on iso piha ja tilaa, jossa temmeltää. Ajelimme moottoripyörillä, pelasimme futista ja oikeastaan kaikkia muitakin mahdollisia lajeja. Nautin suunnattomasti lapsuudestani sisaruksieni kanssa.
Ivanovicin neljä vuotta vanhemmalla isoveljellä, Justinilla, on ollut jopa ratkaiseva merkitys siinä, miksi Luke päätyi jalkapalloilijaksi. Valinta ei ollut itsestään selvä, sillä Australiassa jalkapallo on vasta maan kolmanneksi suosituin urheilulaji australialaisen jalkapallon ja rugbyn jälkeen.
– Hän piti paljon jalkapallosta, ja minulla oli tapana tehdä perässä kaikki, mitä veljeni teki. Jos hän potki palloa, niin sitten minäkin halusin potkia palloa. Jos hän pelasi FIFA:a Pleikkarilla, minäkin pelasin. Jalkapallo oli aina läsnä elämässäni, Ivanovic muistelee.

Serbialaista intohimoa ja australialaista rauhaa
Ivanovicin ammattilaisura käynnistyi Sydneystä. Hän murtautui Australian pääsarjassa pelaavan Sydney FC:n riveihin 18-vuotiaana. Kolmen Sydneyn-kautensa aikana Ivanovic voitti kaksi Australian mestaruutta, minkä jälkeen hän siirtyi suuremman vastuun perässä ensin Brisbane Roarsiin ja myöhemmin vielä Perth Gloryyn. Sen jälkeen miehen tie vei Veikkausliigaan FC Lahden riveihin.
– Lapsuuden unelmani oli aina päästä pelaamaan ammattilaisena Euroopassa. Ajattelin, että siirtyminen Suomeen oli täydellinen mahdollisuus päästä toteuttamaan unelmaani ja mahdollistaisi siirtymisen vieläkin suurempiin sarjoihin, Ivanovic taustoittaa.
Ensimmäinen visiitti Suomessa jäi kuitenkin vain kauden mittaiseksi, kun Ivanovic siirtyi kaudeksi 2025 Yhdysvaltojen toisen sarjaportaan Monterey Bayn paitaan. Pelaaminen Kalifornian maisemissa maistui, mutta silti miehen sydän veti takaisin Suomeen, tällä kertaa Turkuun. Yhtenä suurena syynä oli TPS:n päävalmentaja Ivan Piñol, joka valmensi Ivanovicia jo FC Lahdessa.
– Nautin todella paljon ajastani Yhdysvalloissa. Alue, jossa asuin ja pelasin, oli uskomattoman kaunis. Halusin kuitenkin takaisin Ivanin valmennukseen ja koen, että tämä oli minulle paras ratkaisu tässä kohtaa. Olen todella iloinen, että olen täällä juuri nyt, Ivanovic sanoo.
Lahdessa Ivanovicin sopeutumista auttoi toinen australialaispelaaja, Dylan Fox. Nyt muita maanmiehiä ei seurassa ole, mutta alati hymyilevä hyökkääjä on kotiutunut Turkuun erinomaisesti.
– Kaupunki on todella kaunis, ja kaikki seurassa ovat huipputyyppejä. Jätkät kopissa ovat mainioita kavereita, ja urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen on tehnyt paljon asioita hyväkseni. Asun sataman lähellä ja olen viihtynyt siellä hyvin.
Vapaa-aikaansa Ivanovic tykkää viettää Playstationin äärellä sekä kesäisin golfkentällä. Kun mieheltä kysyy suosikkiasiaa Suomessa, tulee vastaus salamannopeasti.
– Suomessa ehdottomasti parasta on saunominen, rakastan sitä! Sauna treenien jälkeen on täyttä kultaa. Lisäksi pidän todella paljon ruuasta täällä. Australiasta kaipaan oikeastaan vain säätä, rantoja sekä tietysti perhettäni.

Pelaajatyyppinä Ivanovic on sekoitus erilaisia ominaisuuksia. Hän näkee itsessään sekä serbin että aussin piirteitä ja tykkää omien sanojensa mukaan pelata ikään kuin puhtaan kärjen ja laitahyökkääjän välimallia.
– Olen pelannut paljon sekä kärjessä että laidalla, eikä pelipaikalla ole oikeastaan minulle suurta väliä. Jos pitäisi kuitenkin valita vain toinen, valitsisin laitahyökkääjän roolin. Tykkään pelata leveydessä ja leikata sieltä sisään. Vahvuuksiani ovat juoksuvoima, linjan selustaan tehdyt liikkeet sekä maalinteko.
– Monet serbialaiset pelaajat ovat aika kuumapäisiä, tiedättehän? Koen, että minussa virtaa sama intohimo, mutta minussa on myös vahva australialainen puoli, jonka ansiosta tunne ei mene yli.
Mitkä ovat sitten Ivanovicin tavoitteet tälle Veikkausliiga-kaudelle?
– En halua ajatella liian pitkälle. On tärkeää, että etenemme rauhassa peli peliltä emmekä katso liian pitkälle tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Uskon, että monet vastustajat tulevat aliarvioimaan meidät.
Entä mitä 25-vuotias hyökkääjä tavoittelee vielä ammattilaisuraltaan?
– Haluan luonnollisesti pelata niin pitkään kuin pystyn ja antaa aina sata prosenttia itsestäni. Sen näkee sitten, kuinka korkealle se riittää. Minulle tärkeintä on se, etten peliurani jälkeen tunne katumusta siitä, etten olisi yrittänyt tarpeeksi kovaa, Ivanovic päättää.
Lisää mielenkiitoisia TPS-tarinoita löydät Tepsin kotisivuilta.
Teksti: Toni Vikgren
Valokuvat: Rabbit Visuals & Tiina Pirilä
Näe Luke Ivanovic ja muut TPS-pelaajat odotetussa Veikkausliigan kotiavauksessa perjantaina 10.4. kello 18.00 Veritas Stadionilla. Luvassa on nousijajoukkueiden taisto, kun TPS isännöi Ivanovicin entistä seuraa, FC Lahtea.