Tepsin satavuotiseen historiaan mahtuu valtava määrä pelaajia. Mutta mitä ilman joukkue ei voi toimia?
No tietenkin valmentajaa!
Valmentaja on joukkueen keskeinen henkilö, ja jo nuorimmat pelaajat tarvitsevat osaavan valmentajan, jotta heistä voi jonain päivänä kehittyä huippupelaajia. Valmentajalla on tärkeä rooli myös lasten innostamisessa liikkumaan. Haastattelimme kolmea Tepsin valmentajaa ja kysyimme, mikä valmentamisessa on parasta ja mikä puolestaan vaikeinta.
TPS:n naisten edustusjoukkueen valmentaja Akusti Salonen kertoo lyhyesti mutta ytimekkäästi, millaista on valmentajan työ ja mitä hän on oppinut valmennusvuosiensa aikana.
Jukka-Pekka Perälä on toiminut lasten valmentajana pitkään, ja oman joukkueensa (P2010) lisäksi hän toimii valmennusosaamisen kehittäjänä, eli kouluttaa uusia valmentajia heidän tehtäviinsä.
Venla Tuononen on nuoresta iästään huolimatta päässyt jo valmentamaan kahta eri tyttöjoukkuetta. Hän kokee lasten valmentamisen paineettomaksi työksi, jossa kuitenkin pitää osata myös hieman kasvattaa nuoria lapsia.
Katso valmentajakolmikon haastattelu Youtubesta.
Video: Ida Uusitalo ja Jenniina Seppä
Videon musiikki: Lemonmusicstudio – The Cradle of Your Soul (Pixabay.com)
Valokuvat: Ida Uusitalo, Jenniina Seppä, Janne Hirvensalo
TPS-tarinoissa tutustutaan mielenkiintoisiin tarinoihin Turun Palloseuran ympärillä. Juttusarjan aiemmat tarinat löydät tämän linkin kautta.