TPS Sai vieraita pohjoisesta kun ONS asettui vastustajaksi Yläkentällä.
TPS sai kylmää vettä niskaan heti kolmannella peliminuutilla, kun vierasjoukkueen Iiris Lukkarilan antama vapaapotku meni suoraan maaliin. Maalin jälkeen ONS otti pelin haltuun eikä TPS näyttänyt saavan juonenpäästä kiinni ollenkaan. Ensimmäisen puoliajan loppua kohden TPS kuitenkin sai pelin painopisteen käännettyä oululaisten päätyyn, mutta maalia kotijoukkue ei onnistunut tekemään hyvistä paikoista huolimatta. Muun muassa Nelly Lehtilällä oli hyvä paikka puskea pallo maaliin, mutta ONS:n maalivahti Lilja Niiranen onnistui torjumaan puskun.
Toisella puoliajalla kotijoukkue jahtasi maalia ankarasti. ONS ei kuitenkaan tyytynyt pelaamaan vain aikaa pois pelikellosta, vaan pyrkivät rohkeasti hyökkäämään, kunhan vain pallon saivat omalle joukkueelleen. TPS sai hyvin hyökkäyspainetta ONS:n päätyyn, mutta lopulta vaaralliset laukaukset jäivät puuttumaan. Vierasjoukkue puolusti uhrautuvasti, sillä heillä oli mahdollisuus napata koko kauden ensimmäiset pisteet.
Kotiyleisön ja kotijoukkueen tunteet kuumenivat, kun Jenni Rannus sai pallon maaliin, mutta Rannuksen katsottiin rikkoneen pallontavoittelu tilanteessa. Hurjasta taistelusta huolimatta TPS ei palloa hyväksytysti maaliin saanut. Näin pisteet matkasivat Ouluun.
– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä surkeaa esittämistä. Ei noudatettu niitä taktisia asioita, mitä oltiin sovittu. Se ei ole hyväksyttävää. Toisella puoliajalla tultiin paremmalla otteella peliin. Tehtiin asioita, mitä oltiin suunniteltu. Päästiin maalipaikoille, niistä olisi pitänyt tehdä maali. En ole ikinä urallani nähnyt, että tuollainen maali hylätään, mikä meiltä hylättiin. Tuomarin tehtävä on pitää ottelu turvallisena eikä ottaa itselleen roolia, kommentoi päävalmentaja Siiri Välimää.
Lopputulos:
TPS – ONS 0–1 (0–1)
Ottelun maalit:
3 min 0–1 Iiris Lukkarila
Varoitukset:
TPS
34 min Selja Leiwo
43 min Jenni Rannus
48 min Siiri Välimaa (th)
69 min Netta Hanhimäki
83 min Pasi Rannus (th)
ONS
90+5 min Lilja Niiranen
TPS:n kokoonpano:
35 Venla Roine (MV)
2 Selja Leiwo
3 Veera Keto
6 Silja Jaatinen
13 Viivi Spets C (58 min Saana Kallio)
16 Netta Laasio
18 Saija Östlund
20 Viivi Ollonqvist (58 min Laura Linnala)
22 Jenni Rannus (88 min Jenna Koivisto)
23 Netta Hanhimäki
25 Nelly Lehtilä
Erotuomari: Pouria Notash
Pelipaikka: Turun Urheilupuiston Yläkenttä
Yleisömäärä: 243
Seuraava ottelu: La 12.8 klo 18.00 FC Honka–TPS, Espoo