TPS:lle Pietarsaari on ollut aina poikkeuksellisen hankala paikka pelata ja sitä se oli myös sunnuntaina. Marko Rajamäen päävalmentama TPS venyi kuitenkin vajaallakin tasapeliin, joten ehkä tuo paljon puhuttu Pietarsaari-kammo alkaa jo olla vähän liioiteltua legendaa.
TPS joutui rimpuilemaan viimeiset 20 minuuttia vajaalla Mika Ääritalon ulosajon myötä. Ottelun loppulukemat olivat 1-1. TPS oli valmistautunut pidempään reissupeliin jälleen huolella ja oli ottelupäivää edeltävän yön Kokkolassa.
TPS sai otteluun suorastaan huikean alun. Ottelua oli pelattu vasta vajaa kaksi minuuttia, kun Joonas Tursas heitti rajaheiton Mika Ääritalolle, joka otti pallon haltuunsa ja purjehti kylmänviileästi koko jähmettyneen Jaro-puolustuksen läpi ja niittasi pallon soolojuoksunsa maalin vasempaan alakulmaan.
Vajaan kymmenen minuutin kohdalla Aleksi Ristola kaadettiin varoituksen arvoisesti. TPS sai tilenteesta vapaapotkun, jonka Wayne Brown lähetti kierteisenä maalille, mutta Jaakko Nyberg ei aivan yltänyt päineen väliin.
Hieman ennen ensimmäisen puoliajan puoltaväliä Ääritalo meni palloon hieman liian rajusti ja sai varoituksen. Tilanteesta seurasi vapaapotku noin 20 metristä, mutta Henrik Helmken äkäinen kuti painui maalin yli. Heti perään TPS-puolustus pelaili hieman huolimattomasti menettäen pallon. Jaron Markus Kronholm oli hereillä ja kiitti, mutta hänen laukauksensa kiertyi oikealta ohi.
Puolen tunnin kohdalla Ääritalo käytti jälleen nopeuttaan hyväkseen ja otti taas suoran juoksulinjan maalia kohti, mutta tilanne kuivui kuitenkin lopulta käsiin. Hieman ennen taukoa Jaron Thomas Kula vielä ryösti pallon Tepsiltä ja latasi sydämensä kyllyydestä, mutta Henrik Moisander venyi upeasti pallon eteen.
TPS aloitti vaihtorumban jo ensimmäisen puoliajan loppupuolella, kun Aleksi Ristola vaihtui Mikko Hyyryseen. Tauon jälkeen kentällä nähtiin myös toinen tuore kasvo, kun Juho Lähde joutui jättämään leikin varotoimenpiteenä kesken ja kentälle kirmasi Kennedy Eriba.
Jaro tuli toisen puoliajan alussa Tepsin kimppuun kuin yleinen syyttäjä. Pikkuhiljaa pahin myrsky laantui ja myös TPS-jalat alkoivat liikkumaan paremmalla tempolla. TPS rakensikin nopeasti kaksi loistavaa maalipaikkaa. Ensin puski Hyper-Hyyrynen, jonka lähettämä pallo otti kimmoketta Jaro-pelaajista ja lirui aivan tolpan juuresta ohi. Kun isännät olivat juuri ja juuri selvinneet edellisestä, latasi Ääritalon armottoman vastapallon, mutta Jesse Öst pääsi tällä kertaa nyrkkeineen väliin.
Reilun tunnin kohdalla TPS pisti pitkän kohti Jaro-päätyä, mutta pallo pomppasi yllättäen Östin yli. Roope Riski spurttasi tilanteessa Östin selustaan, mutta pallo ehti livahtaa yli päätyrajan. Heti perään Riski pääsi puolittaiseen läpiajoon, mutta Östin vastaantulo piti Jaron vielä mukana taistelussa. TPS löi taas uutta vaihdetta silmään ja Jaakko Nybergillä oli vuorostaan paikka puskea TPS 0-2-johtoon, mutta pallo meni ylärimaa hipoen yli.
70. minuutin kohdalla TPS:n taivas kuitenkin tummui, kun hienon pelin pelannut Ääritalo sai toisen keltaisen korttinsa ja joutui suihkuun. Jaro teki sen jälkeen vaihtoja ja nosti miehiä ylös. Punapaidat hakivat luonnollisesti raivoisasti tasoitusta ja 81. minuutilla joukkue sitten vyöryi väkisin tasoihin Shahdon Winchesterin laukauksella.
TPS:llä oli Jaron tasoituksen jälkeen vielä tuplapaikka ratkaista ottelu nimiinsä. Roope Riski ja Mikko Hyyrynen eivät pystyneet kuitenkaan survomaan palloa verkkoon aivan maalin edestä.
Sami Rähmönen on myös nyt lusinut kahden matsin mittaisen kakkunsa ja on valmis palaamaan ruotuun ensi keskiviikkona IFK Mariehamnia vastaan Kupittaalla.