TPS löi tänään jo kolmannen kerran tällä kaudella IFK Mariehamnin ja pysyy edelleen tiukasti mitalitaisteluissa mukana. TPS on lisännyt IFK:ta vastaan kaasua ottelu ottelulta, sillä ensimmäinen yhteenotto päättyi 1-0, toinen 2-0 ja tämä kolmas nyt jo 3-0. TPS saalisti siis saarelaisilta täyden yhdeksän pisteen saaliin maalierolla 6-0.
TPS nousi voitollaan samalla tasapisteisiin kolmantena olevan JJK:n kanssa, jonka se kohtaa Turussa ensi viikon keskiviikkona todellisessa jännitysnäytelmässä. JJK:lla on tosin vielä rästiottelu huomenna Hakaa vastaan. Eilen RoPS:n tylyin luvuin voittanut Honka jäi puolestaan kolmen pisteen päähän Palloseuran taakse. Se on varmaa, että HJK:n takana käydään kiihkeä taistelu viimeisistä eurocup-paikoista ja himmeämmistä mitaleista Interin, JJK:n, TPS:n ja Hongan kesken.
TPS:n kaikista kolmesta maalista vastasi kukapa muu, kuin Roope Riski. Komean paluun loppukaudeksi raitapaitoihin tehnyt Riski latoi pallot verkkoon itselleen hyvin tyypilliseen tapaan, nopea pyrähdys karkuun ja kylmä viimeistely päälle.
Roope aloitti maalinteon 42. minuutin kohdalla Toni Kolehmaisen loistavasta pystysyötöstä. 20-vuotias TPS-kärki juoksi IFK-puolustukselta irti ja sijoitti pallon kylmän rauhallisesti verkkoon.
TPS:n voitto alkoi varmistua 82. minuutin kohdalla, kun Kolehmainen vapautti Riskin toistamiseen läpi ja tämä zippasi pallon hallitusti maalin oikeaan alakulmaan.
Knalli täydentyi 84. minuutin kohdalla, kun Riski juoksi oikeasta reunasta boxiin sisään ja latasi pallon aivan oikeasta etukulmasta sisään.
– Me tarvittiin tätä voittoa tänään, että pysyttiin mitalitaisteluissa mukana. Sain niin loistavia syöttöjä, ettei tarvinnut kuin juosta palloja sisään, vaatimattomaksi heittäytynyt TPS-sankari veisteli.
– Maaleja olisi voinut tulla pari lisääkin, mutta hyvä näinkin. Joka jätkä taisteli ja pelasi loppuun asti voiton eteen, Riski muisti vielä kiitellä.
Riskille knallitemppu oli liigauran toinen. Edellinen syntyi viime syksynä AC Oulua vastaan Turussa kahdeksassa minuutissa. Kyseinen kellotus on ymmärrettävästi Veikkausliigan voimassa oleva ennätys. Ennen Riskiä knallin onnistui kutreilleen hankkimaan jo Mika Ääritalo, joka rankaisi KuPS:ia kolmella maalillaan elokuun loppupuolella.