TPS petrasi peli-ilmettään ja antoi hyvän vastuksen Viron pääsarjajoukkue Kaleville

TPS:n miesten edustusjoukkue on kuluvalla viikolla leireillyt Eerikkilän Urheiluopistolla. Tänään turkulaisjoukkueen leiri huipentui harjoitusotteluun Viron pääsarjajoukkue JK Tallinna Kalevia vastaan. Eerikkilä-hallissa käydyn kamppailun voiton vei lopulta Kalev maalein 2–0.

– Tämä oli tasainen ja intensiivinen hallipeli, jossa molemmilla oli vaiheensa. Kalev viimeisteli tehokkaasti omista paikoistaan. Me pääsimme monta kertaa sellaisiin paikkoihin, joista olisi maalin voinut tehdä tai syöttää, mutta viimeiset ratkaisut eivät meillä olleet tarpeeksi hyviä, summasi TPS:n päävalmentaja Miika Nuutinen päivän ottelun kokonaiskuvaa.

– Meidän pitää vielä kehittyä siinä, miten me viemme hyökkäykset loppuun asti. Se on varmasti sellainen asia, minkä kanssa tullaan paljon töitä tekemään, että saataisiin paremman näköisiä numeroita tulostaululle, Nuutinen jatkoi.

Tallinnalaisjoukkue oli TPS:lle kovan tason vastus tässä vaiheessa harjoituskautta, sillä Kalev sijoittui viime kaudella kolmossijalle Viron pääsarjassa. Joukkuetta tähdittävät muun muassa Liverpoolissakin urallaan pelannut toppari Ragnar Klavan, Suomen kentiltä hyvin tuttu hyökkääjä Ats Purje ja takavuosien TPS-veskari Oskari Forsman. Virossa pääsarja pyörähtää käyntiin jo maaliskuun alussa, joten Kalevilla alkaa olla jo harjoituskauden työ pitkälti tehty. TPS:llä aikaa sarjakauden alkuun on vielä kaksi kuukautta, ja vahvasti uudistunut turkulaisjoukkue vasta opettelee uutta pelitapaa.

– Kalev oli meille tosi hyvä mittari. Tämä oli meidän kovimpia pelejämme tänä talvena. Pystyimme aika pitkiä aikoja pelistä olemaan niskan päällä, mutta loppusilausta vaille se jäi vajaaksi tänään, Nuutinen kommentoi.

Vaikka voittoa ei tänään mustavalkoisille irronnutkaan, oli Palloseuran peli-ilme tänään selvästi pirteämpi kuin viikko sitten Ykkösliigacupin avauksessa Jaroa vastaan. Nyt Tepsi pystyi paremmin toteuttamaan omaan pelisuunnitelmaansa kuuluvia asioita. Mustavalkoisilla oli nyt enemmän malttia etsiä syöttölinjoja ja rakentaa peliä.

– Annamme arvoa pelien voittamiselle ja tulokselle, ja olemme todella pettyneitä nollaan tehtyyn maaliin ja tappioon. Samaan aikaan täytyy kuitenkin ajatella meidän pelaamisemme kehittymistä ja prosessimme etenemistä. Viime viikon Jaro-peli oli meiltä synkkä ja huono. Tänään positiivista oli se, että pallollinen pelaamisemme oli mennyt askeleen parin verran eteenpäin viime viikosta. Pääsimme paremmin sellaisille alueille, missä pystyy vaaraa tuottamaan, Nuutinen arvioi.

Tuloksen TPS:n tappioksi käänsi tänään se, mitä tapahtui kummankin maalin läheisyydessä. Hyökkäyspäässä Tepsiltä olisi kaivattu parempia viimeisiä ratkaisuja. Puolustuspäässä TPS antoi pariin otteeseen liikaa aikaa ja tilaa vastustajajoukkueelle oman boksinsa rajalla, ja niistä tilanteista Kalev rankaisi.

– Vastustaja sai maalinsa liian helpolla tänään. Ensimmäinen maali oli toki Kalevilta hienosti pelattu tilanne, mutta kyllä meidän olisi se tilanne pitänyt pystyä puolustamaan paremmin. Toinen oli meiltä nukahdus erikoistilanteessa. Pidimme aika hyvin Kalevin poissa vaarallisilta maalipaikoilta, mutta päästimme sitten maalit sellaisista paikoista, jotka eivät olleet lähtökohtaisesti kovin vaarallisia. Maalin tekeminen ja maalin estäminen ovat niitä asioita, jotka nämä pelit ratkaisevat, ja niiden parissa kovasti töitä tehdään treenikentällä, Nuutinen totesi.

Kolmipäiväinen Eerikkilän-leiri oli TPS:lle yksi tärkeä etappi tulevaan Ykkösliigan kauteen valmistautumisessa. Palloseuran joukkue on talven aikana uudistunut sekä valmennuksen että pelaajiston osalta. Ryhmäytyminen on tärkeä asia joukkueurheilussa. Yhteiset kokemukset hitsaavat joukkuetta yhteen ja toisensa tuntevat pelaajat pelaavat paremmin joukkueena.

– Leirin tärkein anti oli varmasti se, että pelaajat pääsivät viettämään paljon aikaa yhdessä ja tutustumaan toisiinsa paremmin. Vedimme kovia treenisessioita, mutta aikaa jäi myös kentän ulkopuoliselle yhdessäololle. Oli saunomista ja erilaisia ryhmäytymispelailuja. Kaikkein isoin arvo oli siinä, että täältä palaa Turkuun pikkaisen yhtenäisempi ja paremmin toinen toisensa tuntevampi jengi, Nuutinen sanoi.

TPS:n seuraava peli on edessä ensi viikon sunnuntaina, kun Ykkösliigacup jatkuu Seinäjoella ottelulla SJK Akatemiaa vastaan.

Lopputulos:

TPS – JK Tallinna Kalev 0–2 (0–1)

Ottelun maalit:

34 min 0–1 Ramon Smirnov
64 min 0–2 Kirill Denisinpoika

TPS:n kokoonpano:

Luka Nokelainen (MV) (46 min Olli Hakanpää)
Elias Collin (46 min Aaro Soiniemi)
Joonas Lakkamäki
Baba Mensah
Oscar Häggström
Atte Sihvonen (C) (46 min Lasse Ikonen)
Eino-Iivari Pitkälä (72 min Tuomas Pippola)
Niilo Saarikivi
Umar Bala Muhammed (46 min Riku Sjöroos)
Eric Oteng (58 min Veeti Pohtio)
Albijon Muzaci (58 min Onni Helén)

Erotuomari: Ari-Petteri Finnberg

Pelipaikka: Eerikkilä-halli, Eerikkilän Urheiluopisto

Seuraava ottelu: SJK Akatemia – TPS, su 18.2. klo 13.00, WallSport-Areena, Seinäjoki.

Kooste

Video: TPS TV

Lisää uutisia